Koiranilma

Nuorena tykkäsin kävellä koiranilmassa tuulessa ja tuiskussa. Tänään en viitsinyt edes saunaan, kun olisi pitänyt kävellä puutarhan poikki. Ja tuli käytyä suihkussa jo ennen töihinmenoa. Myrskytuuli, joka huojutti siunauskappelin alttaritaulun mäntyjä, sopi kyllä kuvastamaan tämän päivän kipeitä tuntoja. Keli oli kamala, sai ajaa todella varovasti. 

Kudon Francescolle villasukkia, sillä hän ulkoiluttaa Martan kanssa Ressua säässä kuin säässä ja nyt on luvattu varsin kylmää. En ehtinyt tehdä jouluksi perheväelle kuin vauvanvaatteita ja huovutettuja kintaita, joten nyt on sukankutimen vuoro.

Ressu on Martan raittirotuinen
koira, otettu eläinsuojeluyhdistykseltä

Ressu on aivan ihmeellinen "lapsenlapsi" sekin. Surusilmäinen, rohkea, voimakas ja suloinen. Ärsyttäväkin, koska nousee tuolille ja kaivelee roskista. Ihmeellisintä koirassa on se, että se rouskuttelee ihan mitä vain, mm. omenia. Onneksi se ei ole täällä maalla syksyisin, söisi varmaan puutarhaomenia vatsansa kipeäksi. Meidän Fiona on ihan toista lajia:  varovainen, tottelevainen (paitsi jos katsoo asiakseen puolustaa taloa) ja niin nirso, ettei edes koirankeksit kelpaa.

Kun olin lapsi, meillä oli pari raittirotuista koiraa: Miksissä oli suurin osa Karjalan karhukoiraa, Tomskussa ja Nätissä oli enin osa pystykorvaa. Sitten tuli vanhemmilta ehdoton koirakielto. Ajattelin, että aikuisena otan koiran ja olen päätökseni pitänyt.

Monesta ärsyttävästä, haastavasta ja  vaivalloisesta on uskomattoman paljon iloa.