Kuulomuisti

Keksin tänään, että hyvä kuulomuistini oikeastaan kannustaa vuorovaikutteisuuteen. Minulla on surkea kasvomuisti, mutta muistan hyvin ihmisen äänen vuosikymmentenkin takaa. Niinpä on päivänselvää, että minun on vaikea oppia heidän nimiään, jotka eivät saa suunvuoroa. Näinhän erilaisissa tilanteissa saattaa joskus käydä että pappi puhuu ja seurakuntalaiset joutuvat passiivisina ottamaan vastaan. 

Jo monta vuotta sitten kokoonnuimme Lepikon leirikeskukseen miettimään, miten voisimme lisätä rippikoulujen vuorovaikutteisuutta. Sen jälkeen olen sitä pyrkinyt tuomaan myös tavallisiin hartaushetkiin. Mutta varmaan keskustelua voisi tuoda mukaan vieläkin rohkeammin. Silloin ihimiset alkaisivat elää minulle persoonallisuuksina. Pystyn liittämään nimen persoonallisuuteen, mutta en pelkkiin kasvoihin.

Huonolle nimimuistille ei tämäkään ole mikään ihmelääke. Mutta ymmärtäväiset ihmiset ovat minua tähänkin asti armahtaneet. Ja kirkollisissa toimituksissa voin käyttää tarralappuja apuna. Juuri äsken kirjoittelin nimilappuja kirkkokäsikirjan väliin. Yhden sulhasen olin kuulemma siitä huolimatta vihkinyt väärällä nimellä, mutta hän oli katsonut, että paperissa nenäni edessä luki ihan oikein ja tyytynyt kohtaloonsa. Ja mikä parasta: Tuo ihana pari on edelleenkin yhdessä.