keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Lepo

Pitäisi kuulemma olla pitkään pakkasta enemmän kuin -7 astetta että virukset saisivat nenilleen. Pitkittyneet flunssat vaivaavat kansalaisia. Olen joutunut turvautumaan valokkien ja tyrnimehun lisäksi apteekkiin. Tänään kävin Variskan päivänavauksen jälkeen työterveydessä ja sain kehotuksen täyslepoon ja hyvään nesteytykseen. Hyvä, nyt ei olekaan töissä niin kiireistä kuin jouluna, kun en raaskinut sairastaa. Oletan että täyslepoon voi sisällyttää voimien mukaan puikkojen heiluttamista ja raamatunlukua. 

Olen viime päivinä miettinyt paljon sitä, miten ystävällisyydellä ja arvostamisen osoittamisella voi murtaa vihamielisyyttä ja ennakkoluuloja. Loukkaantuminen ja puolustushyökkäys tuottaa harvoin jos koskaan tulosta.

Ensimmäisessä Pietarinkirjeessä näyttää olevan samanlaisia ajatuksia:
- Eläkää moitteettomasti pakanoiden keskellä, jotta he teitä pahantekijöiksi panetellessaan havaitsisivatkin hyvät tekonne ja ylistäisivät Jumalaa sinä päivänä jona hän kohtaa heidät.
- Jumalan tahto näet on, että te hyvää tekemällä panette sulun ymmärtämättömien ihmisten typerille puheille.
- Osoittakaa kaikille arvonantoa, rakastakaa uskonveljiä, pelätkää Jumalaa.
- Vastatkaa sävyisästi ja kunnioittavasti ja säilyttäkää omatuntonne puhtaana.

On niin leudot kelit, että monelaiset hyökkäykset kirkkoa ja uskoa vastaan näyttävät tuottavan tulosta. Uskoa ja omaa pyhää puolustetaan parhaiten lääkkeenä ystävällisyys. Se on yhtä aikaa vaivannäköä ja lepoa: vaivannäköä hyvän tekemisessä, lepoa voittamisen halusta ja sanojen paljoudesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti