keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Ohi on

Elämän pienet ja suuret asiat saa jättää rukouksessa suurempiin
käsiin. Kuva raamattuteologisen kurssin matkalta
Konstantinopolin ekumeenisesta patriarkaatista.
Kirkkoherran vaali on tänään osaltani ohi, vaikka ennakkoäänestys alkaa vasta ensi maanantaina ja varsinainen vaalipäivä on helmikuun 1. päivä. Lehtihaastatteluihin on vastattu ja tänään oli vaalipaneeli, jota jännitin. Kuitenkin kun kysymyksiä alkoi sadella, ei ollut vaikeuksia vastata. Voi olla että lyhyemmilläkin vastauksilla olisi saanut sanottua mitä ajattelee. Mutta kun vastaa rehellisesti, niin ei tarvitse tilanteen jälkeen jatkaa keskustelua itsensä kanssa. 

Harvaan virkaan valitaan näin tarkalla syynillä. Toisaalta yleensä prosessi kestää yli puoli vuotta niin kuin esimerkiksi Pietarsaaren suomalaisessa seurakunnassa, jossa vaali on samana päivänä. Laihian vaali menee joutuisaan. Hyvä niin. Asia on seurakunnan käsissä ja rukoilen että Korkeimman hyvä tahto tapahtuu. Niin on hyvä kuin käy.






2 kommenttia:

  1. Kyrönmaa-lehdessä oli hyvät haastattelut ehdokkaista.
    Jos minä saisin äänestää, arvaapa kumpaako äänestäisin?
    Vaikka toisella ehdokkaalla onkin enemmän kokemusta papin hommista, niin ainakin yksi vastauksesi on yli muiden...

    VastaaPoista
  2. Kiitos Rosina! Olenkin kohdannut useampia kannattajia joilla ei ole syystä tai toisesta äänioikeutta tässä vaalissa :D

    VastaaPoista