torstai 10. joulukuuta 2015

Uskovainen

- En minä mikään uskovainen ole, mutta kyllä minä joka ilta luen Isä meidän -rukouksen. -En minä uskovainen ole, mutta kyllähän jokainen tarvitsee anteeksiantamusta. - En minä mikään uskovainen ole, mutta jos se iankaikkinen elämä ja jälleennäkeminen on totta, niin sen varassa olen elänyt, että joka päivä olen sitä päivän verran lähempänä. - Ei me mitään sellaisia oikein uskovaisia olla, mutta kyllä me aina kuunnellaan radiosta aamu- ja iltahartaudet ja sunnuntaina jumalanpalvelus. - Ei me uskovaisia olla, mutta ei meidän lapsille mitään nimiäisiä pidetä, vaan kyllä me on ajateltu että kastejuhla.

Seurakunnan työntekijät tapaavat työssään paljon tällaisia ihmisiä, joita voisi hyvinkin nimittää uskovaisiksi, mutta jotka jostain syystä eivät sitä koe olevansa. Olen miettinyt mikähän tähän matalaan profiiliin on syynä. 

Ehkä jotkut kokevat, että oma usko on kovin epäilevää ja heiveröistä verrattuna niiden uskoon, jotka puhuvat siitä suureen ääneen. Jotkut eivät edes halua olla mitään superuskovaisia, jotka vahvasta todistamisesta huolimatta saattavat käyttäytyä töykeästi, pettää lupauksensa ja vaikuttaa teennäisiltä. Hirvittää ehkä ajatella, että elämä olisi täynnä Jeesus-huokauksia, rukoustaisteluita, raamatunlukua ja hengellisiä väittelyitä. - Mieluummin luen Isä meidän, käyn joulukirkossa ja autan naapuria. Kaikki eivät uskaltaudu joulunakaan kirkkoon.

Muistan kun eräs pappi huokasi kerran, että kyllä se tulee olemaan suuri yllätys ketä siellä taivaassa on. Siellä tulee olemaan monta yllättävää henkilöä, ja kyllä sieltä myös puuttuu monta sellaista joiden luulisi sinne pääsevän. Tässä työssä näkee, että uskoa löytyy sieltä mistä ei arvaisikaan. 

Tule vain kirkkoon, jos sinulla on asiaa Jumalalle, tai jos toivot että saisit kuulla Jumalan puhetta! Kirkossa on hyvä hiljentyä ja rukoilla eikä siellä vaadita mitään erityisiä uskonnollisia suorituksia. 

Tosinaan kirkon on syytä mennä myös ihmisten luo, vaikkapa kauppakeskukseen. Tänään meillä oli Pekka Laukkarinen -trion Joulun tähti -kiertueen maistiaisia Rewell Centerissä. Oli riemullista nähdä, miten toistasataa kuulijaa nautti hyvästä hengellisestä joulumusiikista ja osallistui yhteislauluihin. Sudanilainen pastorimme Stefanos auttoi niin että tervetulotoivotus saatiin kuulla myös arabiankielellä. 

2 kommenttia:

  1. Kun näitä uskovaisuusasioita oikein vatkaa, niin usein ajatukset päätyvät Sanaan: siltä tieltä ei hullukaan eksy!
    Kyse ei siis voi olla erityisihmisille tarkoitetusta asiasta. Päinvastoin ehkä. Ne, jotka eivät mitään ole, ei tunne olevansa, eivät ole muiden silmissä, mutta jotka sisimmässään hapuilevat Jumalan puoleen.
    Yllätyksiä tulee taivaassa olemaan. Herra suokoon, että me itse kukin saisimme olla siellä rakkainemme. Jeesuksen veren tähden meillä on toivo :)

    VastaaPoista