Hampaat

Ei, minä en tarvitse vielä uusia hampaita. Tänä vuonna etuhampaasta lohkesi niin pieni palanen, ettei sillä ole merkitystä. Mutta hampaista aion kirjoittaa.

Tuvassa kuuluu jatkuva rouskutus. Tällä hetkellä Dora rouskuttaa nahkaluuta, mutta äsken se rouskutti joulukuusesta oksan poikki ja jokunen päivä sitten se söi palasen pyhähattuni lieristä. Aioin tänään lähteä hautajaisiin paljain päin ilman mustaa hattua, mutta armaani sanoi, että näytän ihan alastomalta. Niinpä laitoin hatun kuitenkin päähäni, koska oli aika hämärä päivä ja arvelin, ettei kukaan huomaa pientä reikää. Sitä paitsi vainaja oli ollut ainakin eläessään eläinten ystävä. Siunauskappelin sakastissa katselin kenkieni korkoja ja ajattelin, että nämäkin saavat luvan kelvata, kun en ole ehtinyt vielä uusia hankkia. Ehkä hampaanjäljet eivät näy kovin kauas.

Oli meillä täällä sellainenkin jouluvieras, jolla ei vielä ollut hampaita, ja toinen, jolla oli erityisen kauniit hampaat. Heistä oli paljon iloa. Jälkimmäinen osasi komentaa hampaitaan käyttelevää koiraa oikein hienosti: Dora ei saa! Tarkemmin ajateltuna kumpikaan lapsenlapsistamme ei ole hampaaton, vaan pitää mainiosti puolensa. 

On olemassa sellainen vanha hyvä sanonta, että kyllä on hampaatonta touhua. Osaisin kertoa montakin asiaa kuluneelta vuodelta, missä olen huomannut hampaattomuutta. Hampaattomuus on mielestäni sitä, että ei ole viitseliäisyyttä tarttua asioihin ja tehdä niille jotain. Tai ei ole  rohkeutta ottaa asioita puheeksi suoraan. Odotetaan että aika hoitaisi vaikeat asiat. Mutta ei se läheskään aina hoida. Hampaattomuuden vastakohta tarkoittaa vaikuttamista ja vaivannäköä, kykyä nähdä niin kehitettävää kuin kiitettävää ja rohkeutta kohdata toinen aidosti. Siinä voi joskus satuttaa ja joskus tulla satutetuksi, mutta se on elämää eikä pakoa. 

Vanha palvelija uudessa käytössä

Juhla-ajat kodeissa eivät välttämättä ole helppoja. Monilla on mielessä surua, huolta ja vaikeita asioita. Valon ja ilon juhla voi asettaa odotuksia, jotka helposti jäävät täyttymättä. Perinteet ovat sekä ihania että kamalia, jos ne alkavat sitoa.

Tänään aloittelemme uutta mahdollista tapaninpäivän perinnettä. Siitä siis voi tulla perinne, jos homma onnistuu. Tai sitten ei, ehkä jouluun ei kannata ympätä yhtään perinnettä lisää. Mutta kokeeksi lämmittelen parhaillaan talon vanhaa pizzauunia, jossa ei koskaan aikaisemin ole paistettu pizzaa. Leipää ja kinkkua siinä on kyllä paistettu 1960-luvulta asti. Jouko ja Francesco saavat toimia pizzamestareina. Tai ehkä kokeneimpana uuninkäyttäjänä tuppaudun leipälapion varteen. 

Tuollaiseen vanhaan uuniin liittyy paljon muistoja niin kuin jouluihinkin. Eilen tyhjensin uunin tuhkaluukun, johon hiilet lakaistaan. Sillä kohtaa ja muutenkin uunia lämmittäessäni muistelen aina jo edesmennyttä nuohoojaa, joka sai sen kerran avattua, kun sinne oli jo äitini aikana päässyt tipahtamaan tukkeeksi joku pieni lasipurkki. Jouduimme siihen aikaan kantamaan hiilet hehkuvina ulos peltikihvelillä, ja se oli aika hurjaa hommaa. Nyt kun uuni toimii asianmukaisesti, saa avata hiilille ilmanoton ja ne palaessaan vielä lämmittävät uunia. Lämmitys on helppoa näin leudolla säällä ja uunilla paistaisi kohta varmasti satakunta pizzaa.

Vähempikin riittää. Ruumis on saanut paljon hyvää, mutta onko sydämen tarpeet huomioitu? Oma sydämeni kaipaa rauhaa, lepoa ja armoa. Vielä on aikaa pysähtyä joulun sanoman äärelle: Teille on syntynyt Vapahtaja! 

Hiilihydraatteja haaviin

Tänään ruokavalio on koostunut lähinnä hiilihydraateista, koska töissä oli puuroa ja kotona leipää. Siihen nähden olen yllättävän pirteä, sillä joku sanoi, että hiilaripommi saa silmät lurpsahtelemaan. Luulen, että hiilihydraateistakin on jotain hyötyä ja jossain vaiheessa tullaan sanomaan, että niitäkin tulisi olla ruokavaliossa. Eräs arkkiatri Arvo Ylpön ystävä kertoi, että arkkiatri piti sokeria hyvin terveellisenä elintarvikkeena, koska se on niin puhdasta energiaa eikä siinä tule elimistöön mitään ylimääräistä ja haitallista. Kymmenisen vuotta sitten voi oli pannassa, ja nyt jopa jotkut ravitsemusterapeutit pitävät sitä terveystuotteena. Minä en ole missään vaiheessa epäillytkään voinkäytön välttämättömyyttä. 

Äitini katsoi harvoin TV-ohjelmia, mutta muistan, miten hän nauroi parille sketsille. Toinen oli se kun Spede innostui tiskaamaan, että saisi kätensä puhtaaksi. Toinen oli ehkä Me Tammelat -ohjelmassa. Siinä naiset keskustelivat ja toinen sanoi ääneen suuren unelmansa: Joskus vielä laitan pullaan voita oikein kunnolla!

Tämän vuoden jouluvalmistelut ovat olleet osin perinteisiä, osin outoja: leipomista, laatikoiden valmistusta, luopumistukihakemus, kasteita, hautajaisia, hartauksia, vihkiminen, saarnanvalmistusta, liturgian suunnittelua, teatteriretki, tikkuamista, lukemista, koiranpissittämistä, lakien ja asetusten tutkimista, tilastointia ja suunnittelua. Siivoaminen ja joululahjojen hankinta on myös suunnitteluasteella. Tilastoinnista oli se hyöty, että sain todeta, että en olekaan vanhemmiten tullut hitaaksi. Kävi ilmi, että kiireen tuntu onkin johtunut siitä, että olen tehnyt kuluneena vuonna lyhyemmässä ajassa enemmän töitä kuin viime vuonna eikä sekään ollut vähän. Olen ollut nopea, aikaansaapa ja osaavakin. Sanon sen nyt itse tämän kerran tässä, koska muut eivät ilmeisesti ole huomanneet enkä olisi itsekään huomannut, ellen olisi laskenut kalenteriohjelmasta ja saanut tänään seurakuntalaisilta mukavaa palautetta. 

Eräs minulle läheinen henkilö muisteli tänään yhteistä elämäämme ja sanoi jonkun kauniin kiittävän sanan. Siihenkin totesin vaatimattomasti, että se on totta, mä oon niin ihana. 

Syö sinäkin hiilihydraatteja, se kohottaa itsetuntoa.

Tientekoa

Eihän ole ihme, että väsyttää, kun oon ollu tienteossa. Flunssakin vie voimia ja nuhan saatuani oon ottanu päikkärit miltei joka päivä heti iltasella, kun oon päässy tientekohommista kotiin. 

Profeetta Jesajan kutsu on voimassa: 

Ääni huutaa: -- Raivatkaa autiomaahan Herralle tie! Tasoittakaa yli aron valtatie meidän Jumalallemme! Täyttykööt notkot, alentukoot huiput, mäet madaltukoot, vuorten louhikot tasoittukoot! Herran kunnia ilmestyy, kaikki saavat sen nähdä. (Jes. 40:3-5.) Lähtekää, menkää ulos porteista, valmistakaa tie kansalle, valmistakaa, tasoittakaa valtatie, raivatkaa pois kivet, kohottakaa lippu merkiksi kansoille! Maailman ääriin saakka Herra on kuuluttanut: -- Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun pelastajasi saapuu, hän kuljettaa mukanaan työnsä palkkaa, johdattaa niitä, jotka on omikseen hankkinut. Heitä kutsutaan nimellä Pyhä kansa, Herran lunastamat, ja sinua nimellä Kaivattu kaupunki, Kaupunki, jota ei hylätä. (Jes.61:10-12.)

Tule mukaan tientekohommiin! Vaikka työ on raskasta, se on myös palkitsevaa. Joskus saa nähdä myös tulosta. Tässä monella tavoin kuluttavassa ja vaikeassa ajassa tarvitaan paljon tientekijöitä, jotka avaavat tietä pelastuksen sanomalle ja itse pelastajalle, joulun ja ristin Herralle. Hän tulee armollisena ja lempeänä ja lupaa johdattaa omiaan. Vaikka hän on Tie, hän tarvitsee ihmisten käsiä ja jalkoja, kutsuu rukoukseen ja työhön.

Iloinen pentu

Kävimme pääkaupungissa yhden yön -matkalla katsomassa teatteria, ystäviä ja lapsenlapsia. Teatteri ei tällä kertaa oikein sytyttänyt, mutta ystävät ja lapsukaiset olivat parhaita. Isosisko halusi lukea toista kirjaa yhtä aikaa kun momma luki toista. Hän pulputti vuolaasti, matki äänteitä, äänenpainoja ja sanoja lisäillen höysteeksi ruotsia. Retken ajankohta ei ollut ihan paras, sillä joulukuun vapaapäivät näyttävät nyt järkiään kuluvan muuhun kuin jouluvalmisteluihin ja työpäivät ovat niin pitkiä, että iltaisin ei jaksa mitään, varsinkaan flunssaisena. 

Reilu viikko sitten olimme niin ikään pääkaupunkiseudulla. Sain kastaa lapsenlapsen, Auni Aili Linnean. Koiranpentumme Dora oli mukana matkalla ja yöpyi kanssamme hotellissa. Se käyttäytyi siivosti kaikkialla muualla paitsi tyttäreni kodissa, vauvalassa, missä se sotki paikkoja niin että en ehtinyt ottaa lapsenlapsia edes syliin, kun kaikki aika meni muuhun. 

Dora ulkoilemassa Espoossa

Tällä kertaa koirulimme sai jäädä kotikylään ja matkustimme herroiksi junalla. Naapurin koiraihminen otti pennun hyvään hoitoonsa. Mutta tietysti oli mukavaa, kun Dora hyppäsi äsken itkien ja vinkuen syliin, kun menin sitä hakemaan, ja nuoli korviani. Maa oli tullut valkoiseksi, ja oli ihana kierrellä sen kanssa kotipihassa pikkupakkasella. 

Koiran kasvattaminen on vastuullista. Täytyisi osata olla kärsivällinen, määrätietoinen ja johdonmukainen samoin kuin lasten kasvatuksessa. Joskus kun lapset ovat muistelleet vähän syyllistävästi lapsuuttaan, olen sanonut, että ollaan nyt iloisia, kun teistä on kuitenkin tullut noin hienoja ihmisiä. Luulen, että he eivät aina edes muista, miten iloisia olivat pieninä. Koiranpennun iloinen juokseminen muistuttaa mukavasti noista ajoista.  

Armo on alhaalla

Kyllä, Snickarsin savulohiherkku on syntisen hyvää pitkän päivän päälle. Ei ole helppoa hankkiutua eroon ainoastakaan fläskikilosta, mutta niitä on mukava hankkia lisää. Sitä paitsi en ehtinyt työntekijöiden joulujuhlaan, jossa olisi ollut monenlaista makeaa, joten olen langennut myös muutamaan suklaakonvehtiin.

Olen lukenut Eero Huovisen kirjaa Saarna? Emerituspiispa on sitä mieltä, että synnistä pitää puhua ja sitä pitää jopa vastustaa eikä vähätellä niin kuin tein juuri heitellessäni ruokakiusauksistani. Mutta on suuri vaara puhua synnistä väärällä tavalla niin että ihminen jää lain alle tai ylhäältä päin pudotellen niin että korvat menevät umpeen. 

Olin järjestämässäni Jouko Mäki-Lohiluoman pubikonsertissa perjantaina ja katsoin juuri nettilehdestä, että kuvani komeilee Vaasan Ikkunassa olutlasin takana. Ostin oluen, vaikka en ole ainakaan kolmeentoista vuoteen nauttinut paastonaikana alkoholijuomia. Tuntui luontevalta ostaa pubissa olut, koska niin harvoin käyn pubissa. Yleensä juon oluen tai kaksi kotona saunailtaisin. Työnantajalta en aio olutta laskuttaa, vaikka ostin sen nimenomaan ollakseni helpommin lähestyttävän näköinen pantakarhu. Olut oli uskonpuhdistaja Martti Lutherin lempijuoma enkä minäkään pidä oluen juomista syntinä, paitsi siinä tapauksessa, että sillä tuhotaan oma tai läheisten terveys ja työkyky.

Huovinen muistuttaa ensinnäkin siitä, että elämä saarnaa ennen pappia ja se voi olla ankaraa puhetta. Tuhlaajapojalle ei kenenkään tarvinnut saarnata, vaan hän ymmärsi itse tilansa ja alkoi kaivata kotiin. Toiseksi kaikki syntiluettelot ovat parhaimmillaankin vain esimerkkejä ihmisen perusitsekkyydestä. Oleellista on tunnistaa väärien tekojen takana oleva asenne Jumalaan ja lähimmäiseen. Samalta tasalta tuleva lempeä puhe voi saada etsimään turvaa oikeasta paikasta. On hyvä muistaa, että Jeesus oli ankara juuri heille, jotka uskoivat olevansa parempia kuin muut. 

Moraalipohdintojen ja asennekartoituksen tulos on, että jokainen on syntinen jossain kohden. Mutta toivoa on, sillä Jeesus on sovittanut koko maailman synnit. Hän voi antaa anteeksi senkin synnin jota en näe ja sen josta en pääse eroon. Armon tielle ei saa laittaa edes vaatimusta oikeasta uskosta.

@ Pixabay

Kun olin keskikoulussa, eräs rakastamani opettaja oli kirjoittanut johonkin paperiin Helvi Juvosen runonsäkeen, joka jäi mieleen:
Mutta armo on alhaalla
valkoapilasniityllä... 

Lynkkaus

Viime blogissani kirjoitin pääministeri Sipilästä. En arvannut, miten kuumaksi aihe oli kehkeytymässä. Tänään olen ajatellut kaikkia niitä ministereitä, jotka on viime vuosina pudotettu tehtävistään jonkun moraalisen erheen tai oletetun erheen vuoksi. Kohtelu ja kirjoittelu on tuntunut kohtuuttomalta ja hyeenalauma armottomalta. 

Ihmiset vaativat poliitikoilta ja papeilta korkeampaa moraalia kuin itseltään. Jonkun täytyisi olla virheetön kaikkien puolesta. Juuri äsken istuin pöytäseurueessa, jossa olin ainut joka puolusti pääministeri Sipilää ja entistä kehitysministeri Heidi Hautalaa. Alkoi suututtaa, joten en osaa oiken vaatia, että poliitikon ei saisi koskaan suuttua. Poliitikko kuten pappikin on vain ihminen. Eräs yleensä raha-asiat rehellisesti hoitanut, mutta sanojensa mukaan toisinaan pientä pimeää kauppaa tehnyt pappi sanoi, että poliitikoilta täytyy kyllä edellyttää nuhteettomuutta. En tiedä kuka olisi nuhteeton poliitikkojen puolesta, kun me papit emme siihen kykene, ja toimittajat eivät taida edes yrittää. Viime päivien uutisoinnissa olen havainnoinut tiedotusvälineissä vääränlaista lynkkausmielialaa ja tarkoitushakuista virheinformaatiota ja mittasuhteiden vääristelyä. Kauhistelu näyttää tarttuvan, kun oikein moralistisesti kauhistellaan.

Joskus on minusta ja monista muistakin kylvetty valheita ja ne ovat uponneet kuin kuuma veitsi voihin. Ihmiset näyttävät paljon mieluummin uskovan toisista pahaa kuin hyvää. Siksi haluaisin taistella tätä vastaan, vaikka joskus itsekin erehdyn ja moitin lähimmäistä ennen kuin saan asiasta oikean ymmärryksen. Haluan ajatella, että myös poliitikot yrittävät rehellisesti parastaan maamme puolesta, niin hallituksessa kuin oppositiossa. Oppositiossa voi kyllä olla vähän suurempi vaara toimia moraalittomasti, koska tavoitteena on joskus keinoja kaihtamatta kasvattaa äänipottia, että pääsisi valtaan. 

Sekä valta että vallanhalu turmelevat joitakin. Jokaisella tulisi kuitenkin olla oikeus tehdä työtään rauhassa. Mielessäni yritän tässä ja muissakin joukkohysterian ilmiöissä asettua sen ihmisen asemaan, joka halutaan nähdä ensi sijassa vilpillisenä, pahantahtoisena ja epäonnistuneena. Voisiko yhteiskunta olla parempi työyhteisö? 

Suhteellisuudentaju

Pääministeri Sipilä on ollut päättämässä yritystuesta yritykselle Y, joka on tehnyt 500 000 euron tilauksen yritykselle X, josta hänen lapsillaan on 5 % omistus. Ajattelen maalaisjärjellä, että jos yritys X on tehnyt tarjouksensa järkevästi, se saattaa saada tilauksesta 10 % katteen eli 50 000 euroa. Tästä katteesta maksetaan yrityksen velkojen korkoja ja lyhennyksiä ja osa käytetään tuleviin investointeihin ja tuotekehittelyyn. Lopulta voi jäädä jonkin verran voittoa, esimerkiksi 5000 euroa, josta 5 % osuus olisi 250 euroa. Osinkoja tuskin maksetaan näin paljon, mutta voi olla että Sipilän lapset saavat vitosen per nuppi.

Tämä on paitsi laskuoppia, myös maalaisemännän mutua. En ole perehtynyt sijoittajuuteen ja puolen miljoonan kaupasta mahdollisesti hyvällä säkällä tuleviin profitteihin kovin hyvin. Tiedän vain että maatalouden yritystoiminnassa käteen jäävä osuus on todella pieni verrattuna liikevaihtoon. Sijoitettavaa ei ole ollut paljoa, mutta minulla oli kerran puolikas Anvian osakkeesta, ja monet tahot osoittivat siihen kiinnostusta. Kun se lopulta myytiin, huomasin, että en enää omistanutkaan siitä puolikasta, sillä jossain vaiheessa paperiosake oli muutettu arvo-osuudeksi ja siinä vaiheessa omistajaksi oli merkitty vain puolisoni. Arvo-osuuksia ei ilmeisesti voinut enää omistaa yhdessä. Olin luopunut osuudestani puolison hyväksi enkä muistanut tätä merkittävää tapahtumaa, koska kaikki on kuitenkin meillä yhteistä. En siis ollut tietoinen siitä, että minulla ei enää ollut puolikasta Anvian arvo-osuudesta. Puhumattakaan siitä, että tietäisin, mihin omat varsin varattomat lapseni ovat sijoittaneet tai että tietäisin kuka on tehnyt tilauksia niistä yrityksistä, joissa lapsillani on osakkeita.

Joku  voi ylläpitää ajatusten vankilaa

Varmaa on kuitenkin se, että Iltapäivälehdet hyötyvät pääministeri Sipilän lasten omistusosuudesta tuohon kyseiseen firmaan X paljon enemmän kuin lapset itse. Eikä vain paljon enemmän, vaan arvioni mukaan tuhansia kertoja enemmän. Iltapäivälehdistölle oli siis siunaus, että pääministeri Sipilä ei tiennyt, että yritys Y oli tehnyt erään tilauksen yritykseltä X. 

Näin on myös arkielämässä, esimerkiksi työyhteisöissä ja muussa yhteisessä päätöksenteossa. Jotkut asiat saavat aivan suhteettoman suuren huomion ja monasti päätöksiä tehdään käyttämällä perusteluja, jotka herättävät kielteisiä tunteita, kuten kateutta. Monasti myös suhteellisten pienten asioiden käsittely ja pomilointi saattavat viedä huomion suuremmilta ja tärkeämmiltä asioilta. Tätä voidaan käyttää myös tahallisesti. Nostetaan esiin olkipukki, jota yhdessä poltetaan, ja kun kaikkien huomio keskittyy tähän, kuljetetaan kultainen pukki takakautta sisään.

Termiitti

Meillä ei ole viritelty adventtikoristeita eikä jouluvaloja. En ole ehtinyt enkä jaksanut. Sitä paitsi en ole oikein joulutyyppiä ja sytyn hitaasti sytyttelemään. Meillä asuu nykyään myös pikku termiitti, joka sieppaa pureskeltavaksi milloin mitäkin. Erityisesti sitä kiinnostaa etsiä allekirjoittaneen sukkia. Se saattaisi kiinnostua koristeista ja tehdä tuhoja jopa sähköjohdoille: yksi soittimen piuha oli jo entinen. Toisaalta termiittimme vaikuttaa oppivaiselta, suhteellisen tottelevaiselta ja suloiselta. Se osaa jo istua ja asettua makuulle saadakseen herkkuja.

Tsandin lapsia koulunsa edustalla termiittikeon vieressä

Oikeat termiitit ovat pienehköjä hyönteisiä. Koteihin asettuvat termiittiyhdyskunnat joudutaan lämpimissä maissa tuhoamaan ennen kuin ne pilaavat rakenteet. Termiitit eivät rakenna sukkakekoja, vaan maakekoja. Namibian aavikoilla ja kylissä on termiittikeko keon vieressä. Itse pesä on maan alla ja termiittikeon tarkoitus on muodostaa hormi, jotta pesän lämpötila ja kosteusolot pysyisivät sopivina. Termiitit säätelevät termiittikeon hormiaukon ja ilma-aukkojen kokoa saadakseen pesään sopivan ilmastoinnin. Luonto on ihmeellinen! 

Mietin miten osaisin rakentaa omaa elämääni niin, että siinä olisi ilmavuutta. Mikä olisi se hormi, joka auttaisi selviytymään ja jaksamaan? Tämä syksy on ollut aikatauluiltaan ja haasteiltaan tiukka ja vaikka viisaus vanhemmiten lisääntyy, nopeus vähenee. On hyvä jos voi säilyttää elämässä vaihtoehtojen vapautta. Mahdollisuus pysähtyä on myös tärkeä. Ja joskus voi oivaltaa asioita, kun tekee jotain aivan muuta kuin mitä pitäisi. 

Kirkon kunnostus

Kirjoitin taannoin, että voi kun saisin jostain vanhan lähetyslippaan, joka on tehty Olukondan kirkon mallin mukaan. Ei kulunut montaakaan päivää, kun eräs lähetysystävä soitti, että hänellä on ja saat sen. Hienoa, nyt minulla on samanlainen lipas kuin kummitädillä oli! Muistelen, että joskus olisi myös lapsuuteni Totto-lehdessä ollut askartelu samalla mallilla. Tein kirkkolippaaseen ristin kadonneen tilalle. Lippaaseen kertyvät rahat lahjoitan Suomen Lähetysseuran työlle - myös ne vanhat kolikot, joita lippaasta löytyi. Pienistä puroista kasvavat hyvän sanoman virrat, joilla autetaan kuivuudessa ja kaipauksessa.

Suomen Lähetysseuran lähetyslipas Olukondan kirkko

Ehtoollinen Olukondassa

Olukondan kirkon alttariseinä oli halkeillut ja heinäkatosta paistoi päivä läpi. Olen kovasti miettinyt, voisinko tehdä tai kuka voisi tehdä jotain asian hyväksi. Kirkko on tällä hetkellä lähinnä suomalaisten merkittävästä työstä kertova museo Namibiassa. Kohtasimme Olukondassa mm. ruotsalaisen turistiryhmän. Kirkko on jäänyt asutuksen sivuun eikä palvele jumalanpalveluspaikkana, mutta jonkin verran siellä pidetään häitä. Lähetysrahoilla sitä ei kannata kunnostaa, ja myös Namibian evankelisluterilaisen kirkon kannattaa panostaa ennen kaikkea tämän päivän seurakuntatyöhön, jossa on paljon tarpeita erityisesti diakonian saralla. Kirkko ylläpitää kulttuuria monella tavalla, mutta museotoiminta ei ole työn prioriteeteissa. Martti Rautasen 1800-luvulla rakennuttama kirkko on tietynlainen suomalaisen lähestyhistorian monumentti maailmalla, ja sellaisena kyllä säilyttämisen arvoinen.

Olen luonteeltani säilyttäjä, ja suren, jos joku sadekausi murtaa vanhan kirkon. Jos kirkon kunnostuksesta saataisiin suunnitelma ja talousarvio, voisi ehkä hakea rahoitusta Kulttuurirahastolta. Viimeinen remontti tehtiin Ulkoministeriön varoin, mutta nykyään Ulkoministeriö ei kuulemma enää rahoita tällaisia hankkeita. Kyseessä lienee alle 40 000 euron rahan tarve, mutta työ vaatii suunnitelmallisuutta ja verkosto-osaamista. Onko kellään ajatuksia tällaisesta asiasta? Löytyykö Kirvesinnostusta tai sydämen paloa hankkeeseen? 

Olukondan kirkon alttariseinä

Olukondan kirkko edestä

Taakkoja

Evankeliumin eräs tehtävä on vapauttaa palvelemaan. Kaikki kristillinen julistus ei kuitenkaan ole evankeliumia. Jotkut asettavat toisten kannettavaksi taakkoja, joita eivät itse kykene kantamaan. Saatetaan vaatia uskoa, jota ihminen ei voi itsestään pusertaa. Saatetaan vaatia hengellisiä suorituksia, kuten raamatunlukua, rukousta ja sairaiden parantamista. Saatetaan asettaa oma Raamatun tulkinta oikean elämän mittapuuksi. On monta tapaa tuomita. Tällaisille ylhäältä päin puhuville apostoli Paavali kirjoittaa: Joka luulee seisovansa, katsokoon ettei kaadu (1. Kor. 10:12). 

Tuomiosunnuntaina samoin kuin lopullisella tilinteon hetkellä tuomio kuuluu yksin Kristukselle. Hänelle Jumalan tahdon noudattaminen merkitsi toisen taakkojen kantamista: syntisen, sairaan, sinun ja minun. Synti on sitä, ettei ihminen tunnista Kristuksessa pelastajaa. Synti on myös sitä, ettei välitä lähimmäisestä, ei auta, ei asetu toisen asemaan eikä jaa siitä mitä on saanut (Matt. 25:31-46). 

Raamattu on vaikeatajuinen kirja, ja siksi on hyvä, että sen ymmärtämiseen on annettu meille avaimia, kuten uskontunnustukset, katekismus ja tunnustuskirjat. Lutherin  mukaan lain tärkeä tehtävä on osoittaa, ettei meistä ole itseämme auttamaan. Jokainen on viallinen jossakin kohden. Rakkautemme on puutteellista, vaelluksemme on puutteellista. Tarvitsemme vapauttajaa. 

Jeesus asettuukin rinnallemme, ottaa taakkamme ja lahjoittaa meille itsensä. Hän on täyttänyt lain puolestamme ja sovittanut syntimme. Jumala antaa meille kaiken mitä hän meiltä vaatii, uskon ja pyhyyden. Saamme olla onnelliset ja vapaat, olemme Jumalalle rakkaita kuolemaan asti. 

Jeesus on meille myös esimerkki siitä, miten ihmisen tulee maailmassa elää ja toimia, että elämä olisi hyvä, niin oma elämä kuin muiden. Aina ei ole niin helppo nähdä mikä on oikein missäkin tilanteessa, enkä aina edes halua tehdä oikein, vaan etsin omaa parastani. Kristityn tavoitteena on kuitenkin oppia ja ottaa mallia siitä, miten Jeesus kohtasi lähimmäisen. Hänen mukaansa koko laki kiteytyy sanaan rakkaus (Matt. 22::37-40). Jos osaan asettua toisen asemaan (Matt. 7:12), ehkä voin joskus kantaa hänen taakkojaan niin kuin Kristus on kantanut minun taakkaani. Se on valtava kutsumus, kun kutsutaan välittämään Jumalan hyvyyttä ja rakkautta.

Tulevaisuus

Olen saanut optimistin geenit ja katselen yleensä toiveikkaasti eteenpäin. Niin nytkin. Maailmassa on monia uhkia, mutta toivoa ei tarvitse menettää. Tähän samaan optimismiin ja toivoon kutsun sinuakin kirkkovuoden kallistuessa loppuun. 

Myös henkilökohtaisessa elämässä on lupa ajatella, että elämällä on tarkoitusta ja tehtävää. Jumala antaa elämälle merkitystä viimeiseen hengenvetoon asti. 

Olen hyvin harvoin ollut varmasti selvillä siitä mitä elämässä haluan tehdä tai mihin asemaan haluan. Se on varjellut monelta pahalta. Ei ole tarvinnut pelata eikä käyttää kyynärpäätaktiikkaa. On saanut luottaa johdatukseen. On hyvä, ettei tarvitse luottaa itseensä ja olla järjestelemässä asioita, vaan saa uskoa vahvempiin voimiin.

Kerran olin varma asiastani. Se oli silloin kun pyrin Viikkiin lukemaan maataloutta. Päätin laskea tuon yhden kortin varaan ja pyrkiä tosissani sisään päästäkseni. Täti ja serkku menivät sitten lukemaan tuloksia Metsätalon ilmoitustaululta. He aloittivat lopusta ja luulivat jo ettei tärpännyt. Tulokset olivat hyvät. 

Onnenkauppaa elämä ei ole. Mitään ei saa ilmaiseksi. Jos joskus olen voittanut arvalla kukan, olen silloin etukäteen aavistanut asian. Mutta yleensä aavistan aivan oikein, että mitään ei tule, mutta silti kannattaa kannattaa. Toivo ei ole sitä, että edessäpäin olisi rikkautta ja valtaa. Toivo on sitä, että edessäpäin on hyvyyttä ja rakkautta. Toivo ei ole sitä, että minä saan jotain. Toivo on sitä, että voin itse antaa jotakin.

Nousukiito

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa, kun perhekunnan kaksi pienokaista leikkivät tuvassa. Matot on viety pois ja lääniä riittää. Haimme reilu viikko sitten koiranpennun, eurasiertyttö Doran ja vierailemassa on pojan tyttöystävän gorgipentu Luna. Leikkivistä (lue riehuvista) pennuista tulee jotenkin mieleen Tiuhti ja Viuhti. Olen ylpeä Dorasta, sillä se pistää rohkeasti kampoihin vanhemmalle ja vantterammalle Lunalle. Mitenkähän Lunan käy ensi kerralla? Dora näyttää niin söpöltä, mutta osaa näköjään murista mahtavasti. 

Uusi koirulimme Dora

Muistelen aikaa, jolloin lapset olivat pieniä ja nahistelivat usein. Tai omia kouluaikoja, kun juoksimme aamuisin isonPertun kanssa pöydän ympärillä ja aseena saattoi olla jotain kättä pidempää, kuten kiffeli ja harja. Koiranpentujen rajuja leikkejä katsellessa tulee mieleen, että varmaan ihmislastenkin pitää jossain määrin harjoitella sosiaalisia taitoja myös meluisasti.  

Toisaalta olen viime viikkoina miettinyt paljon koulukiusaamista. Sitä oli jo omana kouluaikanani 70-luvulla. Poikajoukko otti silmätikuksi jonkun luokkatovereista ja häntä pökittiin ja potkittiin ja hän vain yritti hymyillä. Tulee paha mieli kun sitä muistelee. Toisaalta tytöt osasivat myös olla ilkeitä. Muistelen, että joku kiusatuista on päässyt elämässään tosi pitkälle. Ehkä vaikeasta lapsuudesta on noussut sisu ja halu yrittää. Toisaalta joku voi kantaa alemmuudentuntoa ja traumoja koko ikänsä. 

Tuntuu pahalta kuulla, että joku lapsi joutuu vaihtamaan koulua sen takia, että häntä kiusataan. Uudessa koulussa voi olla vastassa uudet kiusaajat. Kiusaamisen syyksi riittää melkein mikä tahansa: kiltteys, lahjakkuus, erilainen syntyperä, pukeutuminen... Voi kun me aikuiset osaisimme kasvattaa lapsia niin, että he osaisivat tuntea myötätuntoa ja arvostaa kaikkia. Voi kun osaisimme oikealla tavalla puuttua kaikkeen kiusaamiseen ja vahvistaa haavoitettujen lasten omanarvontuntoa.

Terveyskeskuksessa vieraillessani huomasin myös, että hoitajilla oli jotain keskinäistä nokittelua niin että he unohtivat kokonaan kohdata minut ihmisenä, kun tulin töistä päin huolissani katsomaan, mitä läheiselle kuuluu. Pienen keskinäisen sanailun jälkeen minut jätettiin kuin nalli kalliolle. Minua ei oikeastaan yhtään kiinnostanut, kumpi hoitajista oli oikeassa. Oleellisempaa oli löytää joku, joka voisi tuoda hytisevälle läheiselle lisäpeiton. 

Koiranpentujen kasvatuksessa puhutaan sosiaalistamisesta. Ainakin ihmisen kohdalla sosiaalistumista voi tapahtua myös myöhemmällä iällä. Vähän yksinäisen lapsuuden jälkeen elämä ja etenkin ihmisläheinen työ on paljon koulinut ja sosiaalistanut minua ja olen siitä kiitollinen. Elämä voi olla myös nousukiitoa.

Pelikaanin nousukiito

Hullu maailma

Joku sanoi tänään, että ilmassa on jotain samaa kuin 30-luvulla ja se huolestuttaa. Näin on. USA:n presidentinvaalien tulos ei siis millään muotoa ollut yllätys. Olen usein miettinyt, miten paljon helpompi ihmisiä on yllyttää valheilla vastakkainasetteluun ja vihaan kuin totuudella hyvyyden töihin. Pahaan yllyttämistä olen nähnyt tapahtuvan lintukodossamme Suomessa ja miksipä ei siis myös Amerikoissa, missä valtapelit ovat suurempia. Kielteisten tunteiden lietsominen vaatii vähemmän tunneälyä kuin ymmärtämyksen, myötätunnon, sympatian, säälin ja rakkauden kieli. Ja hyvyyden kielellä harvoin vaaleja käydään. 

Tämä ei ole rehtien ja rehellisten maailma, mutta rehtinä ja rehellisenä kannattaa sittenkin koettaa elää ja kuolla. On nimittäin niin, että ihminen on onneton, jos hän toimii vastoin omaatuntoa ja elää ristiriidassa omien arvojensa kanssa. 

Mitä hullummaksi maailma menee, sitä tärkeämpi on kirkon merkitys. On hyvä, että kristillinen kirkko on olemassa. Jos se pysyy uskollisena asialleen, se puhuu oikeasta ja väärästä, synnistä ja kilvoittelusta. Ei ole samantekevää miten elämänsä elää. Ja tämä koskee myös uskovia. Armoa ei pidä käsittää oikeudeksi elää itsekkäästi, muita mustamaalaten ja painaen.  Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt. (1. Joh. 4.20.) Kirkolla on myös toivon sytykkeet, sillä totuus ja armo voivat tehdä vapaaksi ja muuttaa sitä, mikä on itsekkyyden ja omien pyyteitten saastuttamaa.

Lataus

Arkeen paluu namibianmatkan jälkeen on ollut yllättävän rankka. Tänään olen hoidellut pikkuasioita ja ladannut akkuja. Toisin sanoen olen istunut koneella puuhastelemassa ja nukkunut välillä päikkärit. Suomessa ei nyt pysty lataamaan auringosta virtaa, mutta myös talven pimeys on omalla laillaan lataavaa.

Olen ollut haistavinani, että jotkut ovat kiinnostuneita matkasta ja mielellään kuulevat jotain matkakuulumisia, joskin lyhyesti. Toiset taas ovat vilpittömästi kateellisia. Heillä on syytäkin olla. Matka oli hieno ja itselleni sellainen kerran elämässä -kokemus. Toisaalta se oli rankka, sillä valvoin iltaisin myöhään kooten päivän ajatuksia ja heräsimme joka aamu varhain aamupalalle lähteäksemme matkaan kahdeksan maissa, kun oli vielä vähän yön viileyttä. Ulkona oli kuuma ja bussissa oli kylmä. Ihme että pysyin terveenä. Asiasisältöä oli paljon, sillä kyseessä oli todellinen opintomatka monine kohtaamisineen. Joskus joutui ahtaalle, kun lapsi pyysi vettä tai nuori mies ruokaa. Onko oikea tapa antaa tässä ja joudunko vaaraan? Mikä on paras tapa auttaa?

Namibialainen juustotorttu

Eilen töissä koin taas olevani juuri oikealla alalla. Ei haittaa, jos kaikki ei mene niin kuin olen luullut ja meinannut. Pystyn sopeutumaan uuteen tilanteeseen, sanottavaa annetaan juuri sen verran kuin tarvitaan. Iloitsen työstä. Elämä on rikas.

Eräs työtoveri sanoi minulle noin vuosi sitten, että myös iloiset asiat vievät voimia. Se on totta! Voimia vie yhtä hyvin syntymä kuin kuolema, sairastuminen ja innostuminen. Siksi meillä on pyhä. En ole jaksanut pestä ikkunoita enkä sytyttää yhtään kynttilää tänään. Mutta pyhäinpäivänä olen muistellut rakkaita ja kiittänyt siitä mitä on ollut ja mitä on.

Vahva on herkkä

Vahvanoloiset ihmiset saavat varmaan liian vähän kiitosta ja kannustusta. Jos joku on oikein itsevarman oloinen, en huomaa antaa myönteistä palautetta, mutta saatanpa löytää jotain moitittavaa. Monet itsevarmalta vaikuttavat ovat kuitenkin herkkiä ja haavoittuvia. Kokokaan ei ratkaise. Olen kohdannut monta herkkää isoa miestä.

Iso ja arka sarvikuono

Etoshan kansallispuistossa saimme katsoa valaistulla vesipaikalla mahtavaa öistä näytelmää. Paikalle tuli emoleijonan ja kolmen pennun lisäksi kolme sarvikuonoa. Ensimmäinen sarvikuono näytti leijonille kuka on kuka, joi ja palasi metsään. Sitten tuli kaksi uutta sarvikuonoa. Pienempi sarvikuono käveli uhkaavasti isompaa kohti, jolloin iso perääntyi ja kuopi takajaloillaan niin että suuret kivenmoukurat sinkoilivat. Lopulta pienempi päätti mennä juomaan, ja isompikin uskaltautui lopulta vastarannalle.

Olen itsekin luultavasti aika varman ja vahvan oloinen, ja kuitenkin herkkä. On tärkeä oppia näkemään oma arvonsa niin, ettei ole riippuvainen ihmisten kiitoksista ja yhtä tärkeä on oppia ottamaan kiitos vastaan iloiten. Paksunahkaisuus voi olla joskus hyväksi, mutta myös herkkyys auttaa monessa asiassa. On ilo saada olla sellainen, jollaiseksi Luoja juuri minut loi.

Vanha ja viisas norsu

Lämpimät virrat

Maailma on merkillisesti rakennettu. Reissumme alkupuolella, Swakopmundissa, piti yhtäkkiä laittaa kaikki mukana olevat vaatteet päälle, sillä siellä on kylmiä merivirtoja, jotka jäähdyttävät. Ajattelin, että My Africa, leikin mielessäni Karen Blixeniä ja annoin ottaa kuvan. Tuolla rannikolla meriveden lämpötila on paikoin vain 8 astetta. Siksi siellä on suomalaisten ollut aina hyvä levähtää. Meillä taas täällä on  Golf-virta, joka tekee ilmastomme suotuisaksi, paljon Siperiaa lämpimämmäksi. Siksi täällä saadaan aivan kelpoja viljasatoja ja on voitu saada ruokaa omasta maasta.

Tänään olin muidenkin lämpimien virtojen vaikutuspiirissä, sillä sain osallistua Yhteisvastuukeräyksen starttipäivään Kauhavalla. Huomasin, että monen läsnäolevan sydämessä sykki aito innostus auttaa lähimmäistä. Ensi vuoden Yhteisvastuukeräyksellä torjutaan ihmiskauppaa Suomessa ja ulkomailla. Aihe koettiin ahdistavaksi ja vaikeaksi, mutta samalla juuri sellaiseksi, joka täytyy tehdä näkyväksi. 

Suomessakin on raskaita kohtaloita. Joku saattaa joutua seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi, toinen joutuu kiristyksen tai muun ahtaalle joutumisen vuoksi raatamaan ala-arvoisissa työolosuhteissa ilman suomalaisen työehtosopimuksen antamaa turvaa. On tärkeää tunnistaa tilanteet, missä ihmisoikeudet eivät toteudu, ja ohjata avun piiriin. Ulkomailla keräysvaroilla järjestetään mm. Syyriasta Jordaniaan paenneille nuorille psykososiaalista tukea ja koulutusta. 

Olen saanut poikkeuksellisen armon elää koko elämäni Suomessa rauhan aikana. Lapsuudessani sota oli ihmeen lähellä takana, ja vaikutti vielä aikuisten mieleen. Mutta samalla elettiin väkevää nousun ja rakentamisen aikaa. Nyt haasteet ovat aivan toisenlaiset. Ahdistus maailman toiselta laidalta vyöryy televisiosta kuin kylmä merivirta. Millainen on sen virran lämpötila, joka omasta sydämestäni lähtee ja mihin se levittää vaikutustaan?

Epäoikeudenmukaisuus

Epäoikeudenmukaisuuteen ei koskaan totu omalla kohdalla. Epäoikeudenmukaisuus yhteisöissä masentaa. Miksi jotkut saavat erityiskohtelua, saavat lusmuilla ja unohdella asioita vapaasti? Miksi tunnollisilta vaaditaan niin että he väsyvät? Miksi kateus kuplii pinnan alla eikä kaikkia kuulla? Miksi valehtelemalla saa enemmän kuin totta puhumalla? 

Miksi maailmanlaajuinen alueittainen ja ihmisryhmien välinen epäoikeudenmukaisuus kuitenkin tuntuu luonnolliselta? Miksi kaikki se hyvä mikä itsellä on tuntuu luonnolliselta, ja se että jotain otetaan pois tuntuu katkeralta? Kuningas Daavid oivalsi tämän, kun hän sanoi Jumalalle: Mikä olen minä, tai mikä on minun kansani. - Sinulta me olemme kaiken saaneet, sinulta on tullut kaikki, minkä sinulle annamme. (1.Aik. 29:14.)

Epäoikeudenmukaisuuden keskellä tahdon luottaa siihen, että Jumala näkee. Hän näkee sen, missä minua kohdellaan väärin, ja hän näkee oman itsekkään sydämeni. Hän näkee lapset, jotka kärsivät ja ihmiset joita petetään. Hän näkee kaiken ja sydämeen asti. Luotan myös siihen, että kerran oikeus voittaa, kirjat avataan ja totuus selviää. Se joka on Kristuksen oma ja turvaa häneen, kestää katsoa nöyrällä mielellä omaa sydäntään ja omia vaikuttimiaan. Se joka on antanut valheen hallita elämää, joutuu näkemään mikä on totuus, ja saattaa ehkä vielä joskus tulla vapaaksi.

Tsandin kirkon alttarilla on raamatunlause Jeremian kirjasta: Kuule nyt Herran ääntä,
kuule, mitä minä sinulle sanon. Jos antaudut, sinulle käy hyvin ja saat pitää henkesi.

Hiiriä

Matkalle lähtiessä laitoin kotomiehelle mailin:  Laitan sulle matkainfot hotellilistauksineen jos tarvii tietää. Kissoille voi laittaa solaan ja navettaan kuivaruokaa kun lähdet. Tsekkaa hiirenkillerö, Raita sai yöllä hiiren. Mailiin tuli vastaus: Taisi tulla väärään osoitteeseen. Viesti meni siis väärälle Pertulle ja kyllä meitä nauratti, kun joku tuntematon sai tietää aika paljon vanhan talomme arkielämästä. 

Eilen illalla kun tulimme kotiin, haistoimme heti eteisessä hiirenhajua. Sisään lämpimään pyrkivät hiiret olivat tehneet poikkeuksellisesti invaasion eteisen komeroon ja siellä olikin sopivasti pirrastettavaa: mm. styroksia ja sissimuonaa. Niinhän sitä sanotaan, että kun kissa on poissa, hiiret hyppivät pöydällä ja se kävi nyt toteen.

Shakaali Etoshan suola-aavikolla

Asiassa on kaksi hyvää puolta. Ensinnä kaappi on odottanut siivousta jo pari vuotta ja laihialaisen keräilijän on pitänyt heittää menemään mm. vanhanmalliset pakasterasiat, joihin ei enää tahdo löytyä sopivia kansia. Toiseksi Namibiassa syötiin hyvin ja minulle tuli lisää painoa. Siivoustyöt kuluttavat tunnetusti runsaasti kaloreja. Ei tarvinnut lähteä punttisalille, kun järjestin, lakaisin, imuroin, pesin, tiskasin ja kävin roskiksella useampia kertoja. Ja isännän mukaan hiirenhaju on nyt poissa. Myös yksi hiiri on jo saatu hengiltä. Yllätin itseni kiljumalla, kun näin sen. Vanhassa talossa kun asia on normaali, syystöihin kuuluu hiirenkilleröiden lataaminen ja tyhjentäminen eli ns. hiiren vaihto.

Iloitsin siitä, että oli vettä ja mäntysuopaa millä lotrata. Namibiassa oli toisinaan vesikatkoja, ja odotettiin kuumeisesti sadekautta, että saataisiin pesuvettä ja juomavettä ja maa tuottaisi satoa. Rukoilen Namibiaan vettä.

  

Isäntä puolestaan on vaihtanut talvirenkaita ja kyntänyt viimeisiä lohkoja. Arki tuli siis molemmille heti vastaan ja miksei olisi tullut? Olivathan kotiasiat jonkin verran mielessä myös matkalla. Isossa perheessä on aina jotain mietittävää. Onneksi Jeesuksella on siivet, joilla hän suojelee meitä kaikelta pahalta. Swakopmundin seurakunnassa pyysimme yhdessä varjelusta tutun iltavirren sanoin. Niin saan nytkin tehdä.

Mua siipeis suojaan kätke,

oi Jeesus, Herrani,
suojassas suo mun olla,
jos kuinka kävisi.
Sä kaikeks tule mulle
valollas, neuvoillas,
suo joka päivä elää
mun yksin armostas.

Suo anteeks kaikki synnit,

puhdista verelläs,

luo minuun uusi mieli,

pyhitä Hengelläs.

Ja meidät suuret, pienet

sun sulje suojahas,

yö rauhainen suo meille,

oi Jeesus, laupias.

(Kansansävelmä Skånesta, sanat Lina Sandel 1865)

Juhlapuku

Namibialaiset pukeutuvat todella kauniisti, ihan viimeisen päälle. Melkeinpä sain matkalla hävetä omaa vaatimatonta tyyliäni. Windhoekin peltikylistäkin lähdetään kauniissa vaatteissa ja hienoissa kampauksissa sunnuntaiaamuisin yhdeksäksi kirkkoon. Minä käytin jumalanpalveluksissa Dahlstenin Suvin kehotuksesta papinpaitaa, ehkä se korvasi littanat hiukset ja meikkauksen puutteen.

Emmanuelin seurakuntaa

Hyvästelimme Namibian pääkaupungin osallistumalla sunnuntaina Emmanuelin seurakunnan jumalanpalvelukseen. Kirkossa oli yli 2000 henkeä väkeä, ja kirkkosalia olikin hiljakkoin laajennettu yli 700 hengen lisäosalla, että mahdollisimman moni mahtuisi mukaan. Aamusella klo 7 alkaen kirkossa oli ollut kuukausittainen kastejuhla, jossa oli kastettu 141 lasta. Kun astelimme kirkkoon, näin miten eräs äiti vaihtoi lapseltaan kastemekkoa. Menin muitta mutkitta vauvan luo ja luin hänelle siunauksen. Kirkon penkissä taas eräs noin kolmivuotias poika tuli suloisena lähelle ja luin hänellekin siunauksen.

Oli  taas lämmin sekä tunnelman että ilmaston puolesta. Jaksamista auttoi, että olin ostanut virsikirjan ja saimme lauleskella mukana ndongaksi ja kwanyamaksi. Suuri osa sävelmistä oli tuttuja körttisävelmiä. Lähetystyöntekijämme ovat vieneet herännäisyyden henkeä Namibiaan, mutta ehkäpä namibialaisissa on jotain sellaista hiljaista iloa, että se istuukin kulttuuriin.

Jumalanpalveluksen aikana eri ikäiset lapset poistuvat vähän eri aikaan omaan pyhäkouluunsa. Tämän kirkon vieressä oli katos, jossa yli 100 lasta kerrallaan osallistui pyhäkoulujuhlaan. Jumalanpalvelus kesti kolmisen tuntia, joten loppupuolella palvelusta vauvat alkoivat kitistä, mutta ei se ainakaan minua haitannut – ehkä kävi vähän sääli, josko vauvoille riittää maitoa tuossa helteessä.  

Jumalanpalveluksen mitta ei johdu saarnasta eikä liturgiasta, mutta asiaan kuuluu tervehdyksiä ja paljon kuoroesityksiä. Kirkolliset ilmoitukset kestävät puolisen tuntia, joskus tunninkin. Ehkä ne yhteisölle ovat tärkeitä, vaikka ulkopuolisesta näyttää, että suurimmalla osalla on kännykät, ja sitäkin kautta tieto liikkuisi. Ilmoitusten aikana pyydettiin mm. kaikkia aamun kasteperheitä nousemaan ylös ja heille lausuttiin onnittelut.

Seurakunnassa on paljon kuoroja, jotka kilpailevat siitä, mikä kuoro saa kulloinkin esiintyä jumalanpalveluksessa. Nyt lauluvuorossa oli kaksi kuoroa, ja emerituspiispa Tomas Shivute johti toista hyvin tasokasta kuoroa parin laulun ajan. Ehtoollismessua vietetään vain kerran kuussa. Kolehdin antaminen on yleensä varsinainen tapaus, kun kaikki tulevat riveittäin eteen antamaan lahjansa. Tällä kertaa jumalanpalvelusta oli ehkä lentoaikataulumme takia lyhennetty niin, että kolehdin sai antaa jumalanpalveluksen päätteeksi ja me saimme antaa ensiksi.

Ilmeisesti aina kuun viimeisessä jumalanpalveluksessa kutsutaan siinä kuussa vuosia täyttäneet eteen siunattavaksi, sillä tällä kertaa kutsu kävi lokakuussa syntyneille. Astelimme Joukon kanssa eteen ja saimme muiden mukana siunauksen ja muistolauseeksi Room. 1:16-17: Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: ”Uskosta vanhurskas saa elää.” Siinä muistolausetta tulevalle vuodelle: että en häpeä evankeliumia!

Päivi ja Ilkka Repo

Jumalanpalvelukseen osallistuivat myös Vaasan suomalaisen seurakunnan nimikkolähetit Päivi ja Ilkka Repo, jotka tällä hetkellä ovat ainoat suomalaiset lähetit Namibiassa. Ilkka Repo koordinoi Suomen Lähetysseuran Lounais-Afrikan (Namibia, Angola, Botswana, Etelä-Afrikka ja Zimbabwe) työtä ja yhteistyötä kirkkojen kanssa. Päivi toimii mm. tiedotustehtävissä. Hän on myös pastori, lukenut myöhemmällä iällä niin kuin minäkin.

Tapasimme lähetit ensi kerran aivan matkan alussa ja he osallistuivat kanssamme perjantai-iltana myös illalliselle. Minua hävetti, kun vasta illallisella tajusin, että he ovat nykyään seurakuntamme nimikkolähettejä. Asiasta ei ollut töissä puhetta ehkä siksikään, että olin matkalla omin kustannuksin, enkä seurakunnan lähettämänä. Sain kyllä toisen viikon palkallista virkavapaata. Repojen lähettisopimus on solmittu sen jälkeen, kun jätin lähetyspastorin tehtävät. Muistelen nyt, että heidän puolestaan on rukoiltu messussa, mutta nimimuistinihan on aivan olematon. No, nyt lähetit tulivat persoonallisesti tutuiksi ja yhteys varmaan säilyy tästä eteen päinkin, ainakin rukousyhteys. Lähetystyö vaatii tänäkin päivänä sekä henkilökohtaisia uhrauksia että varjelusta ja siunausta.

Viimeisen iltamme kokoavassa keskustelussa kysyimme mainioilta matkanjohtajiltamme Päivi ja Sakari Löytyltä, mistä saa voimaa, että jaksaa tehdä työtä noissa erilaisissa olosuhteissa. He kun ovat aiemmin toimineet Namibiassa 12 vuotta ja aikovat ensi vuonna taas kentälle. Päivi vastasi, että namibialaiset ovat aivan ihania, keskustelevia ja kannustavia työtovereita. Heidän kanssaan on innostavaa tehdä työtä. Ja voimaa saan ennen kaikkea yhteisestä joka sunnuntaisesta jumalanpalveluksesta.

Kotilentomme kulki Johannesburgin ja Lontoon kautta niin kuin menomatkakin. Lontoon aamusumu aiheutti pienen viivästyksen, mutta pitkällä matkalla se on luonnollista. Seutulassa kaipasin Windhoekin, Johannesburgin ja Lontoon lentoasemien siistejä vessoja, ja vaikka Namibian helle vähän uuvutti, sopi se mainiosti nivelilleni. Muuten on mukava palata taas kotiin. Iloisina ajelemme nyt Pohjanmaalle hyvin rikkaina kokemuksista ja kiitollisina mukavista matkatovereista. Nuhjaantunutta matkaolemusta ei tarvitse hävetä, sillä Jumalan voima voi joskus heijastua vaatimattomastakin kulkijasta.

Emmanuelin kirkonmäki

Erilainen luonto, samanlainen ihminen

Olemme nyt ajaneet Etoshan kansallispuiston läpi ja saaneet nauttia täysin siemauksin Afrikan villistä luonnosta ja kauniista eläimistä. En ollut odottanut mitään tuollaista. Luulin, että hyvässä lykyssä näemme virtahepoja. Virtahevot räpiköivät kuitenkin Angolan rajavirralla, joten näimme kaikkea muuta, mutta sitäkin runsaammin.

Joissakin tilanteissa matkallamme olemme huomanneet, että pappi on täällä aikamoinen Kingi sukupuolesta riippumatta. Joukon mielestä se menee joskus vähän liiallisuuksiin, ei pappien tarvitsisi sekaantua joka asiaan. Luulen että se on kuitenkin osittain perintöä myös meiltä suomalaisilta. Jossain vaiheessahan meidänkin yhteiskunnassamme papit opettivat salpietarin käyttöä ja ojitusta. Täällä koko kirkon agenda perustuu ihmisen kokonaisvaltaiseen huomioimiseen ja työ on hyvin monipuolista. Monissa seurakunnissa pappi on ainut palkattu työntekijä ja siksi koettaa ohjata kaikkea laulun aloituksesta lähtien. Siinä on hyvää ja huonoa. Huonoa siinä on se, että pappi voi väsyä ja seurakuntalaiset voivat turhautua, sillä pappi ei ole kaikkien asioiden asiantuntija. Toisaalta Namibian kirkossa myös seurakuntalaisilla on paljon vastuuta, on toimintaryhmiä kuten pyhäkoulu, nuoret, eri kuorot, naisten ryhmä, miesten ryhmä, diakoniaryhmä - ja niillä omat veturit.

Uskonnollinen eetos ei tule kovin vahvasti esiin Namibian kirkossa. On selvää, että kaiken työn pohjavirtana on halu seurata Kristusta. Mutta kyllä täällä puhutaan paljon ihan tavallista arkipuhetta, sillä ihmisillä on paljon ongelmia.  Ryhmämme papit, diakonit ja muut asiasta kiinnostuneet saimme keskiviikkona iltapäivällä olla seurakunta- ja diakoniatyöhön painottuvassa workshopissa Läntisen hiippakunnan pääsihteeri Gideon Nitengen, Lähetystyön johtaja Nehemia Sheefenin ja Diakoniatyön johtaja Aina Sheethenin kanssa. Oppaana ja tulkkina meillä oli Päivi Löytty, joka tulee ensi vuonna tänne auttamaan uudistuksessa, jossa kirkon julistus- ja diakoniatyö yhdistetään. 

He kertoivat, että seurakuntalaiset etsivät kirkolta apua mm. perheongelmissa ja aviopuolison etsimisessä. Tyttöjen on vaikea löytää hyvää miestä, kun gentlemannit eivät lähesty ja kosi, eikä tyttöjen ole hyvä olla aloitteellisia. Osa miehistä on muuttanut etelän kaupunkeihin ja osa on alkoholisoitunut, joten hyvistä miehistä on myös pulaa. 

Kysyimme itsemurhien lisääntymisestä Namibiassa. Itsetuhoisuus on yleisempää nuorten miesten parissa.  Syinä mainittiin työttömyys, epäonnisesti päättynyt parisuhde, päihteidenkäyttö, vakavat sairaudet kuten AIDS sekä perheväkivalta. Kerroimme, että myös suomalaisilla on ollut korkeat itsemurhaluvut, mutta käyrissä ollaan päästy alaspäin. Välineinä meillä ovat olleet mm. mielenterveystyö ja palveleva puhelin. 

Diakoniajohtaja kertoi, että hyvin suuri osa hänen työpanoksestaan menee AIDS-työhön. Siinä onkin saatu tuloksia, kuten sairaalassa kuulimme. Seurakunnissa on ensinnäkin sairastuneiden kotihuolenpitoa. Koulutetut vapaaehtoiset menevät HIV-positiivisten koteihin, kehottavat ottamaan lääkityksen, syömään hyvin ja menemään tarvittaessa sairaalaan saamaan hoitoa. He antavat myös henkistä ja hengellistä tukea. Toiseksi kirkko järjestää sosiaalisen käyttäytymisen opetusta useille ikäryhmille erikseen:  11-15, 15-18, 18-24 ja yli 24-vuotiaille.  Nuoret ja nuoret aikuiset saavat oppia tärkeitä asioita mm. yhteisen keskustelun, draaman ja runojen kautta. 

Kirkko täällä tekee paljon sellaista sosiaalista työtä, joka on järjestetty hyvässä yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Tämä koetaan hyväksi asiaksi. Yli 90 % namibialaisista on kristittyjä ja kuuluu johonkin kirkkokuntaan, joten kirkolla on hyvät mahdollisuudet ja paljon asiantuntemusta tavoittaa ihmisiä. Kerroimme miten Suomessa köyhien auttaminen on yhteiskunnan tehtävä, mutta kirkon diakoniatyössä pyritään auttamaan erityisesti heitä, joita kukaan muu ei auta, väliinputoajia ja ongelmineen yksin jääneitä.

Kirkon huolena tuntuu täälläkin olevan nuorten vieraantuminen uskosta ja kristinuskon perusasioista, vaikka meidän silmin kirkoissa on paljon lapsia ja nuoria. Keskusteltuamme pitkään lapsi ja rippikoulutyöstä, joku kysyi lähetystyön johtajalta, mikä on hänen unelmansa, millainen hän toivoisi heidän kirkkonsa olevan kymmenen vuoden kuluttua. Hän sanoi, että unelma on parannettu, parantunut, tervehtynyt hiippakunta. Kärsiviä ihmisiä tulee auttaa. Toivoisin että ihmiset saisivat elää tasapainoisessa ympäristössä, että he voisivat ansaita jotain ja tulla toimeen ja että alkoholismi vähenisi. Tähän tarvitsemme tukea sekä sisältä että ulkoa, sillä tällä hetkellä suurin osa ihmisistä on avun tarpeessa.

Torstaiaamuna meillä oli Joukon kanssa mieluisa tehtävä, sillä saimme pitää ryhmällemme aamuhartauden Oniipan lähetystalolla. Oniipan lähetystalo on toiseksi vanhin pystyssä olevista suomalaisten rakentamista lähetysasemista. Talon tunnelma hiljensi meidät kaikki ja paikalla oli rukouksen henki. Rukoilimme hyvää sadekautta tähän maahan, ja jo illalla kasvoillemme lankesivat ensimmäiset pisarat, kun olimme katselleet leijonien ja sarvikuonojen kanssakäymistä vesipaikalla ja olimme kävelemässä taskulampun valossa hotelliin. Rukoilemme myös Jumalan siunauksen sateita niin Namibiaan kuin Suomeen, niin että Kristus saisi olla kuningas ja osaisimme seurata häntä ja säteillä hänen valoaan.