Itku

Tänä aamuna liikutuin Namibian kirkon keskustoimistossa Oniipassa pidetyssä aamuhartaudessa. Aamuhartaus sinänsä pidettiin ndongan kielellä enkä ymmärtänyt juuri mitään. Mutta tuntui siltä, että olen jo lapsena alkanut kulkea matkaa tänne ja nyt olen vihdoin päässyt perille. 

Isokyröläinen lähetti Kirsti Pakkala teki täällä pitkän elämäntyön Onandokwjen sairaalassa, ja sytytti minuun lähetyskipinän 60-luvulla, kun olin lapsi. Hän oli kummitätini luona lähetysompeluseurassa, näytti diakuvia ja kertoi elävästi amboista ja bushmanneista. Keräsin hänen työnsä kannatukseen pienistä varoistani ison setelin ja lähetin myös kirjeen, johon sain vastauksen. Ajattelin, että minusta tulee isona lähetystyöntekijä, mutta Herra johdatti toisin. Koin tuossa aamuhartaudessa kuitenkin väkevästi, että nyt minut on tänne johdatettu. 

Aamuhartauden jälkeen tapasimme kirkon pääsihteerin ja kaupungin johtoa. Oniipasta on juuri tullut kaupunki ja kun kaupunginjohtajaa pyydettiin toivottamaan meidät tervetulleeksi, hän sanoi että se tuntuu vähän oudolta. Oikeastaan teidän tulisi toivottaa tervetulleeksi minut, sillä ilman suomalaisia lähetystyöntekijöitä tuskin olisi koko Oniipaa emmekä ainakaan olisi tässä.

Teimme sitten viidellä jeepillä safarin vanhoille lähetysasemille: Omandongolle, Omulongalle ja Olukondaan. Kahdelle ensimmäiselle asemalle saimme etsiä hiekassa tietä aika kauan, vaikka meillä oli paikallisoppaita. Tiet erämaassa ovat vaikeasti havaittavia uria ja maisema on tasaista. Suomalaiset lähetyssaarnaajat aloittivat työnsä Omandongolla 1870 ja se toimi lähetysasemana 1870 - 1888. Sinne on haudattu yksi Martti ja Frieda Rautasen lapsista. 

Aasivaljakko johdatti meitä erämaassa Omulongan lähetysasemalle

Omulongan asemalle emme olisi ehkä helposti löytäneet, ellei matkalle olisi sattunut aasivaljakkoa, jonka kuljettaja ajoi viiden maasturimme edellä ja johdatti meidät paikalle. Asema perustettiin 1874. Vuonna 1880 siellä vietettiin leskiruustinna Amalia Ingmannin ja lähetyssaarnaaja Gustaf Skoglundin häitä. He olivat kihlautuneet kymmenen vuotta aiemmin Suomessa, mutta Amalian pääsy Ambomaalle viivästyi. Nyt he vihdoin saivat toisensa. Ikävä kyllä Gustaf Skoglund sairastui neljän viikon kuluttua malariaan ja kuoli noin viisi viikkoa häistä. Hän oli saanut luotua hyvät suhteet mm. kuningas Kambondeen ja työ oli hyvällä alulla. Merkillisiä ovat Herran tiet! Amalia jäi kuitenkin lähetystyöhön ja avioitui saksalaisen lähetin Philipp Diehlin kanssa.

Omulonga on erityisen merkittävä paikka sikäli, että siellä tapahtui ensimmäinen kaste. Tobias Reijonen kastoi paikalla ensimmäiset kuusi ambolaista kristityiksi v. 1883. Paikalla on tästä muistomerkki ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja otti kamerallani ryhmäkuvan meistä tuolla paikalla.  

Ensimmäisen kastejuhlan muistomerkillä

Martti Rautasen rakentama Olukonda oli viimeinen kohteemme. Asema perustettiin 1871. Siellä saimme syödä lounasta: hirssipuuroa, kanaa ja kastiketta. Kyllä se virkisti kuumassa hiekassa ajelun jälkeen! Tutustuimme Nakambale-museoon, jossa oli mm. näyte Friedan karderobista ja Martti Rautasen työpöytä, jonka äärellä hän loi ndongan kirjakielen ja käänsi Raamatun.

Lapsuudesta muistan Olukondan kirkon mallilla tehdyn lähetyslippaan, joka kummitädillä oli. Sellaisen kun jostain saisi! Nyt sain jakaa tuossa kirkossa matkaseurueellemme ehtoollista. Kirkon pääty on pahasti halkeillut ja tarvitsisi korjausta, ettei se romahda. Voi jospa esimerkiksi Ulkoministeriö tai Kulttuurirahasto voisivat myöntää tukea tällaiseen kulttuurihankkeeseen. Kukahan voisi ottaa asian ajaakseen?

Olukondan hautausmaalla ovat Frieda ja Martti Rautasen kolmen pienen lapsen haudat. Yksi on Suomessa, yksi muistaakseni jonkun härkävankkurireitin varrella ja yksi Omandongolla. He menettivät kuusi lasta pieninä. Olukondaan on haudattu myös heidän lapsenlapsensa eli Reinholdin poika Martin. Niinpä Martin ja Friedan muistokivien lähellä on neljä lasten ristiä. Myös isänsä Martin siunannut Reinhold on haudattu sinne, ja tytär Johanna, joka eli täällä pitkän elämän.

Näihin hautoihin liittyy paljon itkuja. Vaikka Rautasilta kuoli useita lapsia, kuolema oli raskas vihollinen. Aina ei ollut edes arkkulautoja varattuna. Kun tytär Frieda Katariina kuoli, Martti Rautanen ei itse jaksanut siunata häntä. Hän kirjoitti päiväkirjaansa: 

Herra, tahdotko ottaa meiltä tämänkin lapsen?! Herra, tapahtukoon Sinun tahtosi. Meidän on vaikea tätä sanoa, mutta tahdomme taipua sinun pyhään tahtoosi. Mitä sinä teet, on hyvin tehty. – Hän, rakas lapsukaisemme, avasi vielä kerran niin kirkkaana ja iloisena pikku silmänsä ja katsoi ylös ikään kuin hän näkisi jotakin. – Mene vain rakas lapsukaisemme Vapahtajasi luo taivaalliseen iloon. Lyhyeksi ajaksi sinä jätät meidät, mutta sitten olet ikuisesti meidän rakas lapsukaisemme. 

Olukondan kirkko