tiistai 4. lokakuuta 2016

Kaunotar ja kulkurit

Pääsimme vihdoin yhteen elämän tärkeimmistä tapaamisista ja saimme kohdata ensimmäistä kertaa muutaman päivän ikäisen lapsenlapsemme. Hän oli paljon pienempi, kauniimpi ja ihanampi kuin valokuvissa! Ja hänen isosiskonsa oli myös entistäänkin suloisempi. 

Viime viikolla meinasin jo nääntyä ikävään ja työn paljouteen. Myös kameran objektiivin rikkoutuminen aiheutti lisävaivaa. Ilokseni Canonilta soitettiin, että objektiivi kannattaa lähettää tarkastettavaksi, ja vaikka takuuaika on umpeutunut, on mahdollista että vika on senlaatuinen, että se kuuluu virhevastuun piiriin. Yllätyin myönteisesti siitä, että sain yhteydenoton niin pian ja noin ystävälliseen sävyyn. Minut ohjattiin soittamaan huoltoliikkeeseen ja sieltä sanottiin, että objektiivi saattaa jatkaa matkaa Saksaan, joten kiirehdin lähettämään sen perjantaina. Tarvitsen nimittäin objektiivia tämän syksyn tärkeällä ja odotetulla ulkomaanmatkalla. No, eilen sain huollosta viestin, että varaosa on tilattu ja asiasta ei mitä ilmeisimmin koidu minulle kuluja ja he puolestaan kiirehtivät korjaamista. Todella hienoa palvelua siis myös JAStekniikalta! Eilen soitettiin myös Rinta-Joupin Skoda-huollosta, että varaosa on tullut ja autoni vaihteisto on saatu kuntoon. Asioilla on tapana järjestyä, vaikka joskus moni pikku asia vastustaa yhtä aikaa. 

Viime viikon kiireissä unohdin jättää koulutustoiveeni ensi vuodelle. Asia pulpahti alitajunnasta viime yönä, ja harmitti, koska yritän pitää kiinni määräajoista. Seurakunnassamme on tulevana viikonloppuna piispantarkastus ja niinpä toimituksia kasaantui viime viikonlopulle. Minulla oli parit hautajaiset, avioliiton siunaaminen, messun ja saarnan valmistelu. Pari yötä jäi unettomaksi. 

Mikkelinpäivän saarna syntyi myöhään lauantai-iltana, eikä ollut mielestäni erityinen, mutta sain hyvää palautetta seurakuntalaisilta. Luotankin siihen, että Jumala voi siunata kaikenlaiset valmistelut eikä puhe ole ainut merkitsevä asia, vaan myös korvien puolella tarvitaan ymmärrystä. Ja jos saarna ei tavoita, voi musiikki tai rukous ruokkia kuulijaa. Mikkelinpäivän aikuisille suunnatussa messussa oli juhlavasti väkeä: yli 160 henkeä. Kirkkokahvien jälkeen oli kepeää nousta junaan ja matkata isännän kanssa etelään tuohon tärkeään kohtaamiseen.

Joskus seuraan puoliksi huvittuneena, puoliksi ärtyneenä, kun jollain ihmisellä on niin kiire, että hän ei millään ehdi keskustella kahta minuuttia itse asiasta, mutta käyttää viisi minuuttia selostaakseen mitä kaikkea hänen tulee tänään tehdä. Silloin näyttää siltä, että kiire on sokaissut ja vienyt elämän tyhjäkäynnille. Tuollainen omien töittensä luetteleminen osoittaa myös huonoa todellisuudentajua, kun ei huomaa että muillakin on omat tehtävänsä.

Kiitän kaikista niistä ihmisistä, joiden elämä on tavalla tai toisella leikannut omaani viime päivinä. Olen onnellinen siitä, että kiire ei ole pilannut kohtaamisia, vaan olen saanut kokea hyvää vuorovaikutusta ja iloa inhimillisyydestä. Tarvitsen muita ja monet tarvitsevat myös minua.
Kuva: Francesco Bartoli

7 kommenttia:

  1. Totesimme juuri, että on ennenkin huomattu, että FB:llä on silmää kuvan ottamiseen. Minulla taas ei, sillä en huomannut ottaa yhtään kuvaa vauvan äidistä, vaikka siellä kodissa ei nyt ole muita kuvaajia!!

    VastaaPoista
  2. Onnea Maaria pienen lapsenlapsen syntymän ja tapaamisen johdosta! Ja kun on kerran tai useammin kohdannut syvällisesti, niin ihminen säilyy aina muistissa- kiitos monista keskusteluista ja kohtaamisista Latukahvilalla ja teidän mökillä. Ihanat muistot kultaavat päivän.. ja elämän. Kaikkea hyvää matkallesi kotimaassa ja siellä ulkomaanreissulla.. ja mummuillessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin se on Lahja! Ehkä taas näemme Syötteellä, vaikka ei satuttukaan samaan marjapaikkaan :)

      Poista
  3. Onnea lapsenlapsen syntymän johdosta! On se onnea ja kyllä ne niin rakkaita ovat, ettei sanoa osaa.
    Minulle on tulossa kolmas, jos Herra suo ja kaikki hyvin menee, reilun kuukauden kuluttua.
    Mikäs sen mukavampaa, kuin se, että lapsi huutaa: hei hei mummo :D
    Iloa ja valoa päiviisi, Maaria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloa odotukseen ja voimia myös sille kaipauksen tielle, jota kuljet tänä syksynä.

      Poista