perjantai 30. joulukuuta 2016

Hampaat

Ei, minä en tarvitse vielä uusia hampaita. Tänä vuonna etuhampaasta lohkesi niin pieni palanen, ettei sillä ole merkitystä. Mutta hampaista aion kirjoittaa.

Tuvassa kuuluu jatkuva rouskutus. Tällä hetkellä Dora rouskuttaa nahkaluuta, mutta äsken se rouskutti joulukuusesta oksan poikki ja jokunen päivä sitten se söi palasen pyhähattuni lieristä. Aioin tänään lähteä hautajaisiin paljain päin ilman mustaa hattua, mutta armaani sanoi, että näytän ihan alastomalta. Niinpä laitoin hatun kuitenkin päähäni, koska oli aika hämärä päivä ja arvelin, ettei kukaan huomaa pientä reikää. Sitä paitsi vainaja oli ollut ainakin eläessään eläinten ystävä. Siunauskappelin sakastissa katselin kenkieni korkoja ja ajattelin, että nämäkin saavat luvan kelvata, kun en ole ehtinyt vielä uusia hankkia. Ehkä hampaanjäljet eivät näy kovin kauas.

Oli meillä täällä sellainenkin jouluvieras, jolla ei vielä ollut hampaita, ja toinen, jolla oli erityisen kauniit hampaat. Heistä oli paljon iloa. Jälkimmäinen osasi komentaa hampaitaan käyttelevää koiraa oikein hienosti: Dora ei saa! Tarkemmin ajateltuna kumpikaan lapsenlapsistamme ei ole hampaaton, vaan pitää mainiosti puolensa. 

On olemassa sellainen vanha hyvä sanonta, että kyllä on hampaatonta touhua. Osaisin kertoa montakin asiaa kuluneelta vuodelta, missä olen huomannut hampaattomuutta. Hampaattomuus on mielestäni sitä, että ei ole viitseliäisyyttä tarttua asioihin ja tehdä niille jotain. Tai ei ole  rohkeutta ottaa asioita puheeksi suoraan. Odotetaan että aika hoitaisi vaikeat asiat. Mutta ei se läheskään aina hoida. Hampaattomuuden vastakohta tarkoittaa vaikuttamista ja vaivannäköä, kykyä nähdä niin kehitettävää kuin kiitettävää ja rohkeutta kohdata toinen aidosti. Siinä voi joskus satuttaa ja joskus tulla satutetuksi, mutta se on elämää eikä pakoa. 


maanantai 26. joulukuuta 2016

Vanha palvelija uudessa käytössä

Juhla-ajat kodeissa eivät välttämättä ole helppoja. Monilla on mielessä surua, huolta ja vaikeita asioita. Valon ja ilon juhla voi asettaa odotuksia, jotka helposti jäävät täyttymättä. Perinteet ovat sekä ihania että kamalia, jos ne alkavat sitoa.

Tänään aloittelemme uutta mahdollista tapaninpäivän perinnettä. Siitä siis voi tulla perinne, jos homma onnistuu. Tai sitten ei, ehkä jouluun ei kannata ympätä yhtään perinnettä lisää. Mutta kokeeksi lämmittelen parhaillaan talon vanhaa pizzauunia, jossa ei koskaan aikaisemin ole paistettu pizzaa. Leipää ja kinkkua siinä on kyllä paistettu 1960-luvulta asti. Jouko ja Francesco saavat toimia pizzamestareina. Tai ehkä kokeneimpana uuninkäyttäjänä tuppaudun leipälapion varteen. 
Tuollaiseen vanhaan uuniin liittyy paljon muistoja niin kuin jouluihinkin. Eilen tyhjensin uunin tuhkaluukun, johon hiilet lakaistaan. Sillä kohtaa ja muutenkin uunia lämmittäessäni muistelen aina jo edesmennyttä nuohoojaa, joka sai sen kerran avattua, kun sinne oli jo äitini aikana päässyt tipahtamaan tukkeeksi joku pieni lasipurkki. Jouduimme siihen aikaan kantamaan hiilet hehkuvina ulos peltikihvelillä, ja se oli aika hurjaa hommaa. Nyt kun uuni toimii asianmukaisesti, saa avata hiilille ilmanoton ja ne palaessaan vielä lämmittävät uunia. Lämmitys on helppoa näin leudolla säällä ja uunilla paistaisi kohta varmasti satakunta pizzaa.

Vähempikin riittää. Ruumis on saanut paljon hyvää, mutta onko sydämen tarpeet huomioitu? Oma sydämeni kaipaa rauhaa, lepoa ja armoa. Vielä on aikaa pysähtyä joulun sanoman äärelle: Teille on syntynyt Vapahtaja! 

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Hiilihydraatteja haaviin

Tänään ruokavalio on koostunut lähinnä hiilihydraateista, koska töissä oli puuroa ja kotona leipää. Siihen nähden olen yllättävän pirteä, sillä joku sanoi, että hiilaripommi saa silmät lurpsahtelemaan. Luulen, että hiilihydraateistakin on jotain hyötyä ja jossain vaiheessa tullaan sanomaan, että niitäkin tulisi olla ruokavaliossa. Eräs arkkiatri Arvo Ylpön ystävä kertoi, että arkkiatri piti sokeria hyvin terveellisenä elintarvikkeena, koska se on niin puhdasta energiaa eikä siinä tule elimistöön mitään ylimääräistä ja haitallista. Kymmenisen vuotta sitten voi oli pannassa, ja nyt jopa jotkut ravitsemusterapeutit pitävät sitä terveystuotteena. Minä en ole missään vaiheessa epäillytkään voinkäytön välttämättömyyttä. 

Äitini katsoi harvoin TV-ohjelmia, mutta muistan, miten hän nauroi parille sketsille. Toinen oli se kun Spede innostui tiskaamaan, että saisi kätensä puhtaaksi. Toinen oli ehkä Me Tammelat -ohjelmassa. Siinä naiset keskustelivat ja toinen sanoi ääneen suuren unelmansa: Joskus vielä laitan pullaan voita oikein kunnolla!

Tämän vuoden jouluvalmistelut ovat olleet osin perinteisiä, osin outoja: leipomista, laatikoiden valmistusta, luopumistukihakemus, kasteita, hautajaisia, hartauksia, vihkiminen, saarnanvalmistusta, liturgian suunnittelua, teatteriretki, tikkuamista, lukemista, koiranpissittämistä, lakien ja asetusten tutkimista, tilastointia ja suunnittelua. Siivoaminen ja joululahjojen hankinta on myös suunnitteluasteella. Tilastoinnista oli se hyöty, että sain todeta, että en olekaan vanhemmiten tullut hitaaksi. Kävi ilmi, että kiireen tuntu onkin johtunut siitä, että olen tehnyt kuluneena vuonna lyhyemmässä ajassa enemmän töitä kuin viime vuonna eikä sekään ollut vähän. Olen ollut nopea, aikaansaapa ja osaavakin. Sanon sen nyt itse tämän kerran tässä, koska muut eivät ilmeisesti ole huomanneet enkä olisi itsekään huomannut, ellen olisi laskenut kalenteriohjelmasta ja saanut tänään seurakuntalaisilta mukavaa palautetta. 

Eräs minulle läheinen henkilö muisteli tänään yhteistä elämäämme ja sanoi jonkun kauniin kiittävän sanan. Siihenkin totesin vaatimattomasti, että se on totta, mä oon niin ihana. 

Syö sinäkin hiilihydraatteja, se kohottaa itsetuntoa.

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Tientekoa

Eihän ole ihme, että väsyttää, kun oon ollu tienteossa. Flunssakin vie voimia ja nuhan saatuani oon ottanu päikkärit miltei joka päivä heti iltasella, kun oon päässy tientekohommista kotiin. 

Profeetta Jesajan kutsu on voimassa: 
Ääni huutaa: -- Raivatkaa autiomaahan Herralle tie! Tasoittakaa yli aron valtatie meidän Jumalallemme!
Täyttykööt notkot, alentukoot huiput, mäet madaltukoot, vuorten louhikot tasoittukoot! Herran kunnia ilmestyy, kaikki saavat sen nähdä. (Jes. 40:3-5.)
Lähtekää, menkää ulos porteista, valmistakaa tie kansalle, valmistakaa, tasoittakaa valtatie, raivatkaa pois kivet, kohottakaa lippu merkiksi kansoille!
Maailman ääriin saakka Herra on kuuluttanut: -- Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun pelastajasi saapuu, hän kuljettaa mukanaan työnsä palkkaa, johdattaa niitä, jotka on omikseen hankkinut.
Heitä kutsutaan nimellä Pyhä kansa, Herran lunastamat, ja sinua nimellä Kaivattu kaupunki, Kaupunki, jota ei hylätä. (Jes.61:10-12.)
Tule mukaan tientekohommiin! Vaikka työ on raskasta, se on myös palkitsevaa. Joskus saa nähdä myös tulosta. Tässä monella tavoin kuluttavassa ja vaikeassa ajassa tarvitaan paljon tientekijöitä, jotka avaavat tietä pelastuksen sanomalle ja itse pelastajalle, joulun ja ristin Herralle. Hän tulee armollisena ja lempeänä ja lupaa johdattaa omiaan. Vaikka hän on Tie, hän tarvitsee ihmisten käsiä ja jalkoja, kutsuu rukoukseen ja työhön.






tiistai 13. joulukuuta 2016

Iloinen pentu

Kävimme pääkaupungissa yhden yön -matkalla katsomassa teatteria, ystäviä ja lapsenlapsia. Teatteri ei tällä kertaa oikein sytyttänyt, mutta ystävät ja lapsukaiset olivat parhaita. Isosisko halusi lukea toista kirjaa yhtä aikaa kun momma luki toista. Hän pulputti vuolaasti, matki äänteitä, äänenpainoja ja sanoja lisäillen höysteeksi ruotsia. Retken ajankohta ei ollut ihan paras, sillä joulukuun vapaapäivät näyttävät nyt järkiään kuluvan muuhun kuin jouluvalmisteluihin ja työpäivät ovat niin pitkiä, että iltaisin ei jaksa mitään, varsinkaan flunssaisena. 

Reilu viikko sitten olimme niin ikään pääkaupunkiseudulla. Sain kastaa lapsenlapsen, Auni Aili Linnean. Koiranpentumme Dora oli mukana matkalla ja yöpyi kanssamme hotellissa. Se käyttäytyi siivosti kaikkialla muualla paitsi tyttäreni kodissa, vauvalassa, missä se sotki paikkoja niin että en ehtinyt ottaa lapsenlapsia edes syliin, kun kaikki aika meni muuhun. 
Dora ulkoilemassa Espoossa

Tällä kertaa koirulimme sai jäädä kotikylään ja matkustimme herroiksi junalla. Naapurin koiraihminen otti pennun hyvään hoitoonsa. Mutta tietysti oli mukavaa, kun Dora hyppäsi äsken itkien ja vinkuen syliin, kun menin sitä hakemaan, ja nuoli korviani. Maa oli tullut valkoiseksi, ja oli ihana kierrellä sen kanssa kotipihassa pikkupakkasella. 

Koiran kasvattaminen on vastuullista. Täytyisi osata olla kärsivällinen, määrätietoinen ja johdonmukainen samoin kuin lasten kasvatuksessa. Joskus kun lapset ovat muistelleet vähän syyllistävästi lapsuuttaan, olen sanonut, että ollaan nyt iloisia, kun teistä on kuitenkin tullut noin hienoja ihmisiä. Luulen, että he eivät aina edes muista, miten iloisia olivat pieninä. Koiranpennun iloinen juokseminen muistuttaa mukavasti noista ajoista.  


keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Armo on alhaalla

Kyllä, Snickarsin savulohiherkku on syntisen hyvää pitkän päivän päälle. Ei ole helppoa hankkiutua eroon ainoastakaan fläskikilosta, mutta niitä on mukava hankkia lisää. Sitä paitsi en ehtinyt työntekijöiden joulujuhlaan, jossa olisi ollut monenlaista makeaa, joten olen langennut myös muutamaan suklaakonvehtiin.

Olen lukenut Eero Huovisen kirjaa Saarna? Emerituspiispa on sitä mieltä, että synnistä pitää puhua ja sitä pitää jopa vastustaa eikä vähätellä niin kuin tein juuri heitellessäni ruokakiusauksistani. Mutta on suuri vaara puhua synnistä väärällä tavalla niin että ihminen jää lain alle tai ylhäältä päin pudotellen niin että korvat menevät umpeen. 

Olin järjestämässäni Jouko Mäki-Lohiluoman pubikonsertissa perjantaina ja katsoin juuri nettilehdestä, että kuvani komeilee Vaasan Ikkunassa olutlasin takana. Ostin oluen, vaikka en ole ainakaan kolmeentoista vuoteen nauttinut paastonaikana alkoholijuomia. Tuntui luontevalta ostaa pubissa olut, koska niin harvoin käyn pubissa. Yleensä juon oluen tai kaksi kotona saunailtaisin. Työnantajalta en aio olutta laskuttaa, vaikka ostin sen nimenomaan ollakseni helpommin lähestyttävän näköinen pantakarhu. Olut oli uskonpuhdistaja Martti Lutherin lempijuoma enkä minäkään pidä oluen juomista syntinä, paitsi siinä tapauksessa, että sillä tuhotaan oma tai läheisten terveys ja työkyky.

Huovinen muistuttaa ensinnäkin siitä, että elämä saarnaa ennen pappia ja se voi olla ankaraa puhetta. Tuhlaajapojalle ei kenenkään tarvinnut saarnata, vaan hän ymmärsi itse tilansa ja alkoi kaivata kotiin. Toiseksi kaikki syntiluettelot ovat parhaimmillaankin vain esimerkkejä ihmisen perusitsekkyydestä. Oleellista on tunnistaa väärien tekojen takana oleva asenne Jumalaan ja lähimmäiseen. Samalta tasalta tuleva lempeä puhe voi saada etsimään turvaa oikeasta paikasta. On hyvä muistaa, että Jeesus oli ankara juuri heille, jotka uskoivat olevansa parempia kuin muut. 

Moraalipohdintojen ja asennekartoituksen tulos on, että jokainen on syntinen jossain kohden. Mutta toivoa on, sillä Jeesus on sovittanut koko maailman synnit. Hän voi antaa anteeksi senkin synnin jota en näe ja sen josta en pääse eroon. Armon tielle ei saa laittaa edes vaatimusta oikeasta uskosta.
@ Pixabay
Kun olin keskikoulussa, eräs rakastamani opettaja oli kirjoittanut johonkin paperiin Helvi Juvosen runonsäkeen, joka jäi mieleen:
Mutta armo on alhaalla
valkoapilasniityllä... 



torstai 1. joulukuuta 2016

Lynkkaus

Viime blogissani kirjoitin pääministeri Sipilästä. En arvannut, miten kuumaksi aihe oli kehkeytymässä. Tänään olen ajatellut kaikkia niitä ministereitä, jotka on viime vuosina pudotettu tehtävistään jonkun moraalisen erheen tai oletetun erheen vuoksi. Kohtelu ja kirjoittelu on tuntunut kohtuuttomalta ja hyeenalauma armottomalta. 

Ihmiset vaativat poliitikoilta ja papeilta korkeampaa moraalia kuin itseltään. Jonkun täytyisi olla virheetön kaikkien puolesta. Juuri äsken istuin pöytäseurueessa, jossa olin ainut joka puolusti pääministeri Sipilää ja entistä kehitysministeri Heidi Hautalaa. Alkoi suututtaa, joten en osaa oiken vaatia, että poliitikon ei saisi koskaan suuttua. Poliitikko kuten pappikin on vain ihminen. Eräs yleensä raha-asiat rehellisesti hoitanut, mutta sanojensa mukaan toisinaan pientä pimeää kauppaa tehnyt pappi sanoi, että poliitikoilta täytyy kyllä edellyttää nuhteettomuutta. En tiedä kuka olisi nuhteeton poliitikkojen puolesta, kun me papit emme siihen kykene, ja toimittajat eivät taida edes yrittää. Viime päivien uutisoinnissa olen havainnoinut tiedotusvälineissä vääränlaista lynkkausmielialaa ja tarkoitushakuista virheinformaatiota ja mittasuhteiden vääristelyä. Kauhistelu näyttää tarttuvan, kun oikein moralistisesti kauhistellaan.
Joskus on minusta ja monista muistakin kylvetty valheita ja ne ovat uponneet kuin kuuma veitsi voihin. Ihmiset näyttävät paljon mieluummin uskovan toisista pahaa kuin hyvää. Siksi haluaisin taistella tätä vastaan, vaikka joskus itsekin erehdyn ja moitin lähimmäistä ennen kuin saan asiasta oikean ymmärryksen. Haluan ajatella, että myös poliitikot yrittävät rehellisesti parastaan maamme puolesta, niin hallituksessa kuin oppositiossa. Oppositiossa voi kyllä olla vähän suurempi vaara toimia moraalittomasti, koska tavoitteena on joskus keinoja kaihtamatta kasvattaa äänipottia, että pääsisi valtaan. 

Sekä valta että vallanhalu turmelevat joitakin. Jokaisella tulisi kuitenkin olla oikeus tehdä työtään rauhassa. Mielessäni yritän tässä ja muissakin joukkohysterian ilmiöissä asettua sen ihmisen asemaan, joka halutaan nähdä ensi sijassa vilpillisenä, pahantahtoisena ja epäonnistuneena. Voisiko yhteiskunta olla parempi työyhteisö?