Hampaat

Ei, minä en tarvitse vielä uusia hampaita. Tänä vuonna etuhampaasta lohkesi niin pieni palanen, ettei sillä ole merkitystä. Mutta hampaista aion kirjoittaa.

Tuvassa kuuluu jatkuva rouskutus. Tällä hetkellä Dora rouskuttaa nahkaluuta, mutta äsken se rouskutti joulukuusesta oksan poikki ja jokunen päivä sitten se söi palasen pyhähattuni lieristä. Aioin tänään lähteä hautajaisiin paljain päin ilman mustaa hattua, mutta armaani sanoi, että näytän ihan alastomalta. Niinpä laitoin hatun kuitenkin päähäni, koska oli aika hämärä päivä ja arvelin, ettei kukaan huomaa pientä reikää. Sitä paitsi vainaja oli ollut ainakin eläessään eläinten ystävä. Siunauskappelin sakastissa katselin kenkieni korkoja ja ajattelin, että nämäkin saavat luvan kelvata, kun en ole ehtinyt vielä uusia hankkia. Ehkä hampaanjäljet eivät näy kovin kauas.

Oli meillä täällä sellainenkin jouluvieras, jolla ei vielä ollut hampaita, ja toinen, jolla oli erityisen kauniit hampaat. Heistä oli paljon iloa. Jälkimmäinen osasi komentaa hampaitaan käyttelevää koiraa oikein hienosti: Dora ei saa! Tarkemmin ajateltuna kumpikaan lapsenlapsistamme ei ole hampaaton, vaan pitää mainiosti puolensa. 

On olemassa sellainen vanha hyvä sanonta, että kyllä on hampaatonta touhua. Osaisin kertoa montakin asiaa kuluneelta vuodelta, missä olen huomannut hampaattomuutta. Hampaattomuus on mielestäni sitä, että ei ole viitseliäisyyttä tarttua asioihin ja tehdä niille jotain. Tai ei ole  rohkeutta ottaa asioita puheeksi suoraan. Odotetaan että aika hoitaisi vaikeat asiat. Mutta ei se läheskään aina hoida. Hampaattomuuden vastakohta tarkoittaa vaikuttamista ja vaivannäköä, kykyä nähdä niin kehitettävää kuin kiitettävää ja rohkeutta kohdata toinen aidosti. Siinä voi joskus satuttaa ja joskus tulla satutetuksi, mutta se on elämää eikä pakoa.