torstai 12. tammikuuta 2017

Vastatykistötutka

Tänään uutisoitiin, että Suomen puolustusvoimat aikoo hankkia uuden asejärjestelmän: vastatykistötutkia vihollisen tykistön ja kranaatinheitinten paikallistamiseksi. Opettelin menomatkalla töihin tuota outoa sanaa, ja mietin, että maailma on muuttunut äkkiä vaarallisemman tuntuiseksi. Tuntuu oudolta ajatella, että Suomi voisi joutua puolustautumaan vihollisen tykistöä vastaan. Mutta ikävä kyllä ei mahdottomalta. 

Siitä ei ole pitkä, kun maailmanlaajuisesti puhuttiin asevarustelun vähentämisestä ja puolustusmenojen karsiminen oli myös Suomessa leikkauslistojen suosikki. Rahalle olisi monta muuta tarpeellista kohdetta, joilla saataisiin aikaan lisää hyvinvointia. Ajat ovat muuttuneet kireämmiksi. Monien poliitikkojen puheet ovat kovia ja maailmassa on paljon häikäilemätöntä pahaa.

Viime päivinä on puhuttu myös informaatio- ja kybersodankäynnistä. Esimerkiksi Ruotsissa Venäjän pelätään vaikuttavan päätöksentekoon trollauksillaan. Minua on mietityttänyt huomaanko, ja huomaavatko suomalaiset, ketkä kaikki käyvät informaatiosodankäyntiä valheen asein.  Mikä olisi se tutka, joka paljastaisi valheen ja näyttäisi totuuden?

Mielestä nousee rukous: Herra, varjele meitä ja maailmaasi sodan kauhuilta. Auta kaikkia näkemään elämän mittaamaton arvo. Ole sinä puolustusvoimamme pahan hyökkäyksiä vastaan. Tee meistä rauhantahtoisia ja rohkeita ihmisiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti