Vaasan keskussairaalassa tuntui tylsältä, että isää kutsuttiin väärällä nimellä. Kun sitten yritin kysyä häntä koko nimellä, joku hoitaja erehtyi sanomaan että ai se kolme-kakkonen. Ihmisen puhutteleminen huoneen ja sängyn numerolla tuntui ikävältä. Huojensi, kun kotikunnan terveyskeskuksen henkilökunta kutsui häntä kauniisti Juhaniksi. Kun itse olen sairas ja huonovointinen, toivoisin kuulevani oman nimeni. Olen jo kokenut miten outoa on herätä nukutuksesta, kun joku huutelee vierellä äitiäni.
Olen ollut kuntoutuksessa ja siellä minua kutsutaan aina äitini nimellä, koska kutsumanimen alleviivaaminen Kelan kaavakkeeseen ei välity palveluntuottajalle. Ja palveluntuottaja ei jostain syystä ole myöskään kyennyt korjaamaan papereihinsa nimeä, vaikka kuntoutus alkoi vuosi sitten.
Olen tainnut itse olla hölmö. Eilen huomasin, että nykyään pääsee tarkastelemaan Väestörekisterissä olevia tietojaan. Palvelu tietenkin vaatii tunnistautumisen, mutta asiahan on tärkeä. Siellä voi ilmoittaa oman kutsumanimensä, joten tein sen. Huomasin myös, että ammattinimikkeeni oli 30 vuoden takaa, joten korjasin myös sen. Vielä ruksin suoramarkkinointikiellon.
Minun olisi varmasti pitänyt osata tehdä tämä jo aikaisemmin, kun lähimmät työtoverini kirkkoherranvirastossa ovat väestörekisterin asiantuntijoita eli tuttavallisemmin kutsuttuna pompsulaatteja. Kutsun heitä pompsulaateiksi siksi, että vaativasta työstään huolimatta he ovat usein iloisia ja avuliaita. Nimitys pompsulaatti sopii hyvin myös kaikille lapsille ja muuten mukaville, jotka joskus myös vähän hypähtelevät. Ehkä minäkin olen nyt pompsulaatti, kun olen ilmoittanut väestörekisteriin kutsumanimeni ja tullut iloiseksi.
Saa nähdä vaikuttaako tekoni suotuisasti elämäni jäljellä oleviin päiviin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti