sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Jumalan sydämellä

Vietimme juuti helatorstaita, Jeesuksen taivaaseen astumisen päivää. Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus ilmestyi omilleen usein, mutta helatorstaina ilmestykset lakkasivat. Tosin hän taivaaseen astumisensa jälkeen ilmestyi vielä Saulukselle Damaskoksen tiellä, ja kutsui hänet pakanain apostoliksi. Sauluksesta tuli Paavali. 

Sain tänä vuonna viettää helatorstain messua Isonkyrön Vanhassa kirkossa. Kirkko on rakennettu katolisella ajalla. Siellä on eräs puhutteleva yksityiskohta vanhassa alttarikaapissa: On kuvattu Isä Jumala sylissään ristiinnaulittu. Vaikka Jumala tuntuu olevan poissa kärsimyksen hetkellä, uskon, että hän kuitenkin kantaa koko ajan luomansa maailman kärsimystä sydämellään. 

Helatorstain reformaation juhlavuoden messu oli ekumeeninen ja mukana olivat oma piispamme Simo Peura ja katolisen kirkon piispa Teemu Sippo. Minun oli tarkoitus kysyä kahvikeskustelussa piispa Teemu Sipolta, onko hän tavannut tätä alttarikaapin kuva-aihetta muissa kirkoissa. Lienee nimittäin niin, että Raamatun ensimmäiseen käskyyn sisältynyt kuvantekokielto on vaikuttanut siihen, että Isää Jumalaa on harvemmin kuvattu taiteessa. Vasta Jeesuksen ihmisyys teki mahdolliseksi kuvallisestikin kuvata Jumalaa. 

Mitä enemmän olen puhunut Jumalasta, sitä selvemmäksi on käynyt, että myös sanani ja kaikki yritykset kuvata häntä ovat varsin rajallisia. Kirkolle on kuitenkin annettu tehtäväksi julistaa toivon sanomaa ylösnousseesta Herrasta, ja siksi tahdon yrittää.

Vanhan kirkon messussa ja myöhemmin, kun piispat istuttivat puun kirkkopihaan, laulettiin kirkon toivon laulua (Virsi 949, sanat Pablo Sosa 2009, suom. Anna-Mari Kaskinen 2014): 
Kirkko olkoon niin kuin puu,
se kodin luona saakoon kasvaa.
Olkoon rukous ja riemu 
aina lehviensä alla. 
Juuret työntäköön se maahan, 
oksat korkeuksiin taivaan. 
Hedelmää se saakoon kantaa, 
suokoon lohdun, myötätunnon. 

Puu, istutettu
partaalle vetten
Luojamme luota 
voiman se saa.

Piispat Teemu Sippo ja Simo Peura puunistutuksessa

2 kommenttia:

  1. Kiitos, että kerroit kuvan kera Isonkyrön vanhan kirkon alttarikaapin Jumalan kuvasta. Kun puu saa Luojan luota voiman, miksei sitten ihminenkin.

    VastaaPoista
  2. Kirkossa seinillä kiertää myös kuvasarjat Raamatun tapahtumista: Ylhäällä Vanhan testamentin tapahtumia, keskellä Uuden testamentin tapahtumia ja alhaalla kirkkovuoden evankeliuitekstejä. Kannattaa ohi mennessään piipahtaa. Nyt oli vasta noin 12 astetta lämmintä, mutta elokuussa kiviseinät ovat jo keränneet lämpöä.

    VastaaPoista