Kuvapuhelin

 Bidgee  @ Wikimedia Commons
Kuva herättää lapsuudenmuiston

Koulussa kirjoitettiin 70-luvulla aika ajoin tulevaisuusaineita. Kuviteltiin, millaista on vuonna 2000. Ja jotain arvattiin ihan oikein: puhelimessa voi nähdä keskustelukumppanin livenä ja yllättävän moni asia tapahtuu nappia painamalla.

Olen ikäisekseni melkoinen tietokonenörtti. Syy on se, että kun opettajamieheni 90-luvun alussa hommasi meille dos-komentoja vastaanottavan tietokoneen, meillä ei ollut asiaan mitään kurssitusta. Kaikki on opeteltu kantapään kautta yrityksen ja erehdyksen kautta. Sitkeänä ja hellittämättömänä olen joitakin ongelmia selvittänyt askartelemalla tietokoneen kimpussa läpi öiden. Ja yhden kannettavan olen saanut kokeiluillani niin juntturaan, ettei siitä enää saanut asiantuntijakaan toimivaa peliä. Oppirahoista on ollut se hyöty, että enemmän olen töissä ollut IT-tuki kuin IT-tuen käyttäjä. 

Niinsanotussa skypettämisessä olen kuitenkin kuulunut taantumuksen virtaan. Muutamat kokeilut sujuivat taannoin huonosti, kun kannettavan mikrofoni otti ääneni kovin vaimeasti. Viime torstaina jouduin osallistumaan erään työasian vuoksi Lync-palaveriin. Valmistauduin siihen mm. lainaamalla työkaverilta headsetin, mutta en saanut sen mikrofonia toimimaan. IT-tuki oli palaverissa, mutta sain apua avuliaalta ja taitavalta työtoveriltani Mikolta, ja opin samalla säätämään tietokoneen mikrofonin äänitasoa. Itse palaverissa kävi ilmi, että vaikka en ollut ohjelmaa aiemmin käyttänyt, olin kuitenkin ainut joka siinä porukassa osasi noin vain ja extempore luoda linkin, jonka avulla sain kutsuttua muut yhteiseen  keskusteluun. Ja tuntuipas se hauskalta ja toimivalta, nähdä yhtäkkiä kollegoja eri puolilta Suomea ja sopia heidän kanssaan yhteistyöstä ja seuraavasta neuvottelusta. 

Innostavan kokemuksen jälkeen olen sitten säätänyt kotikannettavaa ja kiusannut lapsiani kuvapuheluilla. Soittaminen ja jutteleminen näyttää sujuvan sekä gmailin että facebookin pikaviestien kautta. Mahtavaa nähdä mm. lapsenlapsia kuvaruudulla! Rakkaitten näkeminen on vielä ilahduttavampaa kuin kuuleminen. Ja kun mieli on ollut viime päivinä alakuloinen, olen näin saanut uutta nostetta. 

IT-teknologia on tuonut paljon uusia mahdollisuuksia ja hyvää. Vuoroin se säästää aikaa tärkeämpään, vuoroin vie sitä joltain vielä tärkeämmältä. Se on avartanut sosiaalista kanssakäymistä, mutta tuonut lisäkiloja ja vähentänyt hyvien kirjojen lukemista. Se on antanut kokemuksia oppimisesta ja onnistumisesta, mutta toisinaan myös aiheuttanut väärinkäsityksiä ja ihmissuhdesotkuja. Luultavasti otan kannettavan tietokoneen mukaan, kun aikanaan lähden dementiakotiin - jos muistan ja jos niitä vielä on.