lauantai 24. kesäkuuta 2017

Koiran ulkoiluttama hylje

Tämän juhannuksen ulkoilusta piti huolta koira. Olimme menossa katsomaan, vieläkö valokki (hilla) kukkii, kun se sai vainun ja lähti mitään kuulematta jahtaamaan metsän eläimiä. Ensin kuljimme edestakaisin polkua huhuillen rakasta rakkia. Lopulta päätin kotiutua, jätin takkini sille paikalle missä polkupyörät olivat olleet ja kävin soittamassa Etsijäkoiraliiton päivystäjälle saadakseni neuvoja. Hän neuvoi viemään koiralle vielä jotain tuttua materiaalia sille paikalle, jossa se ampaisi hajun perään, sekä ruokaa ja vettä. Tein työtä käskettyä ja niinpä sain oikein mukavasti liikuntaa. Mainiota vapaaehtoistyötä tuollainenkin etsijäkoiratyö, missä juhannuspäivänä vastaa puhelimeen ystävällinen ja asiantunteva ihminen. Sovittiin, että jos koira ei palaa kotiin, käynnistetään huomisaamuna laajemmat toimenpiteet. 

Koira kotiutui sitten omia aikojaan vajaan neljän tunnin reissultaan ja kyllä sitä nyt väsyttää yhtä makeasti kuin huoltajiaankin. Ehkä se kuuli tutun auton äänen ja oikaisi vähän, sillä ei se ollut käynyt evästelemässä. Tuhlaajatyttö ei saanut nuhteita, sillä olimme ehtineet olla riittävästi huolissamme. Mietin, miten saisin koulutettua siitä sellaisen oivallisen marjastuskaverin, jollainen colliemme Fiona oli. Fiona pyöri aivan lähellä tosi suloisena pudottelemassa marjoja sammalikkoon. Täytyy edelleen koettaa vahvistaa Dora-koiran luoksetulemista, vaikka kyllähän esimerkiksi kissat, siilit, oravat ja porot näyttävät sen mielestä olevan tavattoman houkuttelevia olentoja.



Kiitos kysymästä, valokki kukkii runsaana, mutta pölyttäjiä on aika vähän. Saa nähdä pilkottaako heinäkuun lopulla ja elokuun alussa marjoja. Uintivedet sen sijaan ovat nyt aivan parhaimmillaan, sillä en erityisemmin arvosta lämpimiä vesiä. Kyllä veden pitää olla sopivan virkistävää kun uimaan vaivautuu, sellaista että vähän ihoa pistelee. Ja sauna kun on vesirajassa, niin siitä on helppo hyljemomman huonollakin polvella molskahtaa.

Pitkäjänteinen harjoittelu on tuottanut tulosta. Marjastuskunto alkaa olla kohdillaan ja hyvän särkylääkkeen ansiosta metsässä kulkeminen ei tuntunut kovinkaan vaivalloiselta. Vielä pari viikkoa töitä niin pääsen kesälomalle kuljeskelemaan marjassa ja sienessä. Syyskuussa saan uuden polven. 

Aaro Hellaakoski oli nuoruuteni suosikkirunoilija, kun sain kummitädiltäni Aililta Hellaakosken Kootut runot. Muistuipa mieleen sieltä pari juhannuspäivään sopivaa Tuppuran Jussin sanasta:


Ja sen minä sanon että vaikka luet
ikävuosia takanas ankaroita
kun oikeat hynttyyt ruholles puet
sua Espislikat ei syrjään soita;
sull` on paksut reidet ja pyöreä ruho
ja käy siitä yhäti lämpimän uho
- kun painautuu sen kylkeen
niin on kuin vierellä hylkeen.
---
Ei Espislintuja tarvita täällä
ne raukat mua ihan säälittää
kun niill` ei ole lihoja luittensa päällä
ja kintut niitten - kuin ristissä ois
kaks kaunaa vain ja kuivia netki.
Minä käännän niistä mieleni pois,
ne olivat harharetki.
Hei mukulat saunaan nukkumaan!
Minä käyn tätä hyljettä halaamaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti