torstai 22. kesäkuuta 2017

Outoa touhua

Kesän luultavimmin raskain työviikko on takana. Hengissä olen palaillut kotiin, vaikkakin väsyneenä. Seurakunta satsaa melko tavalla rippikoululaisiin. Lepikon leirikeskuksessa oli 25 riparilaista ja kymmenen isosta koulutettavana ja ohjattavana kahdeksan päivän ajan. Isoset toki kantoivat osaltaan myös vastuuta leirin onnistumisesta. Aikuisia työntekijöitä oli ohjaamassa ja opettamassa neljä, vierailevana tähtenä yksi, yövalvojana yksi, paikkoja ylläpitämässä yksi, siivouksessa yksi ja ruokahuollossa 1-2 henkeä koko leirin ajan. Yhteensä siis kymmenkunta aikuista. Ja tänään, kun leiri loppui, siivoojien joukko tuli laittamaan paikkaa kuntoon juhannuksen jälkeen alkavaa leiriä varten. 

Tällä työntekijämäärällä leirin pito on inhimillistä ja hetkittäin myös mukavaa. Nuoret ovat hyvin fiksuja ja esittävät viisaita oivalluksia ja kysymyksiä. Iloitsen aina kun huomaan omaa ajattelua ja rohkeutta pohdiskella. Nuoret ovat kiitollisia hyvästä ruuasta ja saamastaan huomiosta. Myös saunominen ja uiminen meren rannalla kauniissa paikassa on monen mielestä mukavaa. Leirikeskuksen isäntä sanoi tänään, että tämä ryhmä oli poikkeuksellinen, kun tultiin sanomaan rikkoutuneista kaapinovista yms. On mukava nähdä luovia, liikkuvia ja liikuttavia nuoria. Näyttää, että ryhmästämme on tulossa isoskoulutukseen hyvä joukko nuoria. Joku heistä kiitti loppukeskustelussa siitä, että myös oppitunnit olivat hyviä ja tehty meitä varten. Niistä saa kuulemma eniten irti, kun lähtee rohkeasti mukaan tekemään ja miettimään. 

Leirillä on kuitenkin ohjaajan kannalta myös varjopuolensa. Joutuu olemaan pitkään poissa kotoa. Leiripäivät ovat intensiivisen täynnä suunnittelua ja johtamista, varsinkin kun yleensä ei ennen leiriä ehdi valmistella kuin yhden opetuskokonaisuuden. Ennakkovalmistelu on muutenkin hankalaa, kun ei vielä oikein tiedä, mihin ryhmä lähtee mukaan. Jotkut tykkäävät tehdä draamaa, jotkut piirtää, jotkut askartelevat tai innostuvat muovailuvahasta. Ei opetus ole enää sitä, että kaadetaan valmista tietoa päähän, vaan parhaiten meistä jokainen oppii uutta, kun saa prosessoida sitä itse. 

Olen yleensä hyväntuulinen ja iloinen leirillä. Yksi syy on luotettavat ja hauskat työtoverit. Erityinen salainen aseeni on, että poistun joka toinen päivä leirikeskuksen alueelta pyöräilemään kunnon lenkin. Tällä kertaa hoidin pyörällä myös muutaman tärkeän kauppa-asian. On mukava tuoksutella luontoa vaikkapa pienessä tihkusateessa ja palata sitten virkistyneenä leirikeskukseen. 


Juuri loppuneella leirillä oli vaikea saada nuoria nukkumaan yöllä. He nuokkuivat kyllä aamupäivän oppitunnilla, mutta yöaikaan joissakin huoneissa oli turhan paljon huutoa ja mäiskettä. Kaikki eivät osanneet antaa toisille nuorille yörauhaa, vaan hakkasivat seinää tai paukuttelivat ovia. Rauhoittumista yritettiin opettaa monen hengen voimin. Viime yönä yövalvoja herätti minut ja kertoi, että on syntynyt pattitilanne, joka vaatii toimenpiteitä. Pastori lähti selvittämään tilannetta ja päätyi soittamaan erään nuoren huoltajalle. Lopulta saatiin aikaan hyvä ratkaisu: vilkas nuori siirtyi nukkumaan eri huoneeseen saunamajalle. Tilanne siis rauhoittui aamuyön tunteina, mutta pastori ei oikein saanut enää unta. 

Erityisesti nuorisotyönohjaajat ihmettelevät usein työnsä raskautta, sillä heillä on paljon leiripäiviä, jotka vaativat tällaista intensiivistä 24/7 -läsnäoloa. Siitä saatu korvaus on aika pieni: seitsemän vuorokauden leiristä tulee kaksi vapaapäivää. Lisäksi leirin päävastuussa olevalle tulee jonkinlainen johtajakorvaus. Meidän seurakunnassamme papisto ja nuorisotyö vuorottelevat vetovastuussa. 

Toivon, että vanhemmat ymmärtävät arvostaa seurakunnan panostusta nuoriin. Ennen muuta toivon, että Jumala siunaa kylvötyön ja nuoret uskaltavat aina luottaa niin vanhempien kuin Taivaan Isän rakkauteen. 

Kerran kauan sitten eräs nuori itki leirin viimeisenä iltana, että tämä on ollut hänen elämänsä paras viikko. Sen muiston voimalla olen tätä outoa työtä jaksanut. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti