Elämän glamour

Hyvää mieltä ei yleensä saavuta ilman vaivannäköä. Se tuli taas tänään todistettua. Lienee kymmenisen vuotta edellisestä tuvan laattian lakkauksesta. Lasten ollessa pieniä lakkasin lattian joka toinen tai joka kolmas vuosi. Sitten huomasin, että kestävin pinta syntyy Venelakalla. Mutta ei sekään pinta ole ikuinen. Nyt ennustettiin poutapäivää ja pienokaiset ovat toisessa mummolassa, joten päätettiin pistää toimeksi. Lopputulos: 60 neliötä kiiltävää, mutta ajan syömää pintaa. Oli kaunis päivä istua välillä puutarhassa nauttimassa isännän puutarhakeittiön grilliherkuista. Illalla sain Proseccoa ja lämpimän saunan. Kuumennetut raakamakkarat olivat ganska stark, niin kuin lapsenlapsi sanoi. Iloa vaivannäön jälkeen!

Olen tänä kesänä tehnyt sellaisia juttuja, joita äiti ja isä arvostivat ja joista saatoin saada lapsena ja  nuorena kiitosta: mattojen pesu, lattian lakkaus, puutarhan hoito. Huomaan, miten merkittävältä tuntuu saada tehdyksi asiota, joita vanhemmatkin arvostivat. Lattia ei kuitenkaan ollut ihan sama kuin viime lakkauksen aikaan. Oli kahden koiran kynnen viiltoja, ja myös pari kohtaa, jotka tummuivat kidesoodapesussa. Mietin, että voi olla lahoa, ehkä lattiasientäkin, sitähän on ollut 60-luvulla. Mikään ei ole ikuista. Lattia pitää ehkä joskus uusia. Mutta se on elämää. Aika syö.

Aikaisemmilla lakkauskerroilla olen aamuisin harmitellut niitä kohtia, jotka eivät kiillä. Lakkaan yleensä kolme lautaa kerrallaan edes takaisin. Mutta silti saattaa jäädä joku kohta, johon ei tule riittävästi lakkaa. Ehkä kulunut paikka imee enemmän lakkaa, ehkä joku siveltimenveto on huolimaton. Nyt ajattelin, että armahdan itseäni kaikilta jälkisyytöksiltä. Ajattelen enemmän niitä kohtia, jotka kiiltävät enemmän kuin eilen.

Näin elämää on katseltava.