Kutistuva kirkko

Luin jostain eilettäin, että tekipä kirkkomme mitä hyvänsä, ihmiset eroavat kirkosta. Ei se ihan noinkaan ole. Mutta on siinä jotain perääkin. Tuntuu siltä, että aina kun kirkon asiat ovat esillä mediassa, tapahtuu kirkosta eroamisia. On lukuisa joukko ihmisiä, jotka eivät koe kirkon sanomaa tai seurakuntayhteyttä ja seurakunnan palveluja tärkeäksi ja ovat herkillä käyttämään jotain sopivaa kimmoketta erotakseen kirkosta. Toiseksi on lukuisa joukko toimittajia, jotka ovat erityisen halukkaita nostamaan parrasvaloihin kirkon kiistakysymyksiä saadakseen nostatettua joissakin henkilöissä sellaisia tunteita, jotka johtavat eroklikkaukseen. Yleensäkin monien toimittajien ykkösagendana näyttäisi olevan saada aikaan muutosta, ihan sama mihin suuntaan. Kolmanneksi on valitettavasti myös pappeja, jotka eivät ole ymmärtäneet, mistä on kysymys siinä kun kantaa kirkon virkaa eikä omaa virkaa. 

Yksi syy kirkosta eroamisiin lienee myös Raamatussa ja sen vaikeatajuisuudessa. Tänään Ilkka-lehden yleisönostossa oli Matti Hurmeen yleisönosastokirjoitus, joka pysäytti miettimään, että monikohan oikeasti kuvittelee kirkon uskon edustavan kirjaimellista raamatuntulkintaa? Hurme nosti esiin eroavaisuuksia, joita esimerkiksi eri evankeliuimteksteissä on, kun kuvataan Jumalan puhetta Jeesuksen kasteen hetkellä. Hän kyseli, kuinka Raamattu voi olla kirjaimellisesti totta, jos sama asia kuvataan kolmella eri tavalla? Mietin, että pitäisi jaksaa kirjoittaa yleisönosastoon ja kertoa, että kirkon uskon mukaan Raamattu on sekä inhimillinen että jumalallinen kirja. Esimerkiksi Martti Luther ei edustanut sanainspiraatio-oppia, jonka mukaan jokainen sana Raamatussa olisi Jumalan sanelun mukaan kirjoitettu. Luther ajatteli, että Jumala on historiassa ilmoittanut ihmisille ne asiat, jotka ovat tärkeitä, että ihminen voisi kohdata armollisen Jumalan ja rakastaa lähimmäistään. Raamatun kirjoittajat ovat Pyhän Hengen johtamina kirjoittaneet nämä asiat ylös. Raamatussa on asioita, joita ei voi ymmärtää. Sillä kohdalla saa nostaa hattua ja mennä ohi. 

Opetan rippikoulussa, että evankeliumien eroavaisuudet johtuvat siitä, että Jeesuksen seuraajat ovat kertoneet kertomuksia hänestä jopa 30 vuotta ennen kuin hänen elämänkertojaan ryhdyttiin kokoamaan. Jokainen silminnäkijä näki asiat oman sydämensä läpi ja kertoi ne niin kuin muisti. Painotukset olivat erilaisia ja asiat myös kerrottaessa muuntuivat. Silti Pyhä Henki johdatti Raamatun kirjoittajia niin, että erilaiset kertomukset kukin avaavat meille jotain tärkeää Jumalasta ja ihmisestä. Joku näki haudalla vain yhden enkelin, toinen kaksi. Jeesuksen äiti ja täti näkivät varmaan ristin juurella valtavan kärsimyksen ja kertoivat siitä. Synoptikot Matteus, Markus ja Luukas saivat kuulla näitä kertomuksia. Sen sijaan Kleopaan vaimo ja Johannes saattoivat nähdä, että Jeesuksen kuolemassa oli kuitenkin jotain kuninkaallista, jotain ylevää. Ehkä he kertoivat siitä näkökulmasta, ja Johanneksen evankeliumi poikkeaakin oleellisesti muista. 

Länsimaisen ajattelun mukaan totuus voidaan ymmärtää siten, että kaikki detaljit pitävät tarkasti paikkansa. Heprealaisen kertomusperinteen mukaisesti totuus on kuitenkin siinä, mitä tärkeää kertomus avaa sinusta, minusta ja Jumalasta. Olen joskus ajatellut, että jos Betlehemin lastenmurhaa ei olisikaan historiallisesti tapahtunut, se joka tapauksessa kuvaisi todellisuutta. Se kuvaa millainen hallitsija Herodes oli. Hänhän tappoi vaimonsa ja lapsiaan, kun pelkäsi vallankaappausta. Ja Jeesus syntyi tällaiseen maailmaan, missä lapset joutuvat kärsimään ihmisten ahneuden ja vallanhimon tähden. En väitä, että Betlehemin lastenmurha olisi tarua, mutta sen syvin totuus on jossain muualla kuin itse tapahtumassa. En silti edusta ajattelua, jonka mukaan Raamatussa kuvatut tapahtumat olisivat vain vertauskuvallisia. Olen vakuuttunut Jeesuksen historiallisuudesta ja siitä, että hänet teloitettiin ristillä. 

Luulen, että monet kirkon työntekijät ja aktiiviset seurakuntalaiset ovat epäonnistuneet pitämään esillä sitä, miten Raamattua tulee ymmärtää ja johtaneet monet ihmiset älylliseen ristiriitaan Raamatun ns. ristiriitaisuuksien äärellä. Ehkä olen itsekin ollut tässä liian arka ja antanut liian paljon tilaa niille raamatunselittäjille, jotka vaativat uskomaan, että Jumala loi maailman kirjaimellisesti seitsemässä päivässä. 

Syvin ongelma ei kuitenkaan ole edes tässä. 

Kirkon sanoma on aivan valtava. Olen hyvin motivoitunut pitämään esillä sitä. Mielestäni on todella merkittävää, että elämässä on enemmän kuin mitä näemme ja voimme todistaa. Kaikissa elämän tilanteissa on toivoa. On olemassa rakastava Jumala, joka tahtoo kohdata sinut ja antaa ilon ja rohkeuden. On olemassa armo, jonka tähden saa aloittaa uutta elämää puhtaalta pöydältä. Kuolema ei ole kaiken loppu. Tätä sanomaa ei jostain syystä pidetä tällä hetkellä tärkeänä tai en osaa välittää sitä oikein. Siksi kirkosta erotaan.

Mutta jostain syystä sitten kun kirkosta eronnut on kuollut, hänen omaisensa pyytävät, että kirkon pappi siunaisi hänet hautaan. Hän on kuulemma eronnut kirkosta vain rahan vuoksi. En ole vielä kehdannut sanoa, että juuri rahan vuoksi jättäisin mielelläni siunaamatta, sillä jonkun on maksettava papeille palkka. Näen kirkosta eroamisen myös hengellisesti hyvin vakavana asiana, ja mietin, onko ihminen samalla sanonut ei Jumalalle ja Jeesukselle. 

Teen parhaani, mutta aina en osaa enkä onnistu. Uskon lahjaa ei voi toiselle antaa, mutta jokainen kristitty voi antaa todistuksen elämällään. Tässä kohdassa huomaan tarvitsevani erityistä armoa, sillä elämäni voisi syvemmin kertoa rakkaudesta. Minä en pysty muuttamaan suuntaa, mutta Jumala voi. Maailmanlaajuisesti kristillinen kirkko kasvaa ja vahvistuu koko ajan. Pienikin kirkko voi olla Jumalan valo maailmassa.