Olen pitänyt blogihiljaisuutta. Ehkä joku on voinut jopa kaivata, mutta joskus on hyvä olla omaan läjäänsä niin kuin vanha sanonta kuuluu, elää arkielämää jakamatta tekemisiään ja ajatuksiaan sen suuremmin. Sitä paitsi minulla ei ole ollut ajatuksia, joita olisin halunnut jakaa. Olen tehnyt tänä kesänä jonkin verran jopa kotitöitä ja kaikenlainen fyysinen puuhastelu on tyhjännyt mukavasti pään. Kesäloman jälkeen taas olen käyttänyt älyllisen kapasiteettini töissä.
Aloitin matonpesijättären urani jo varhain ja nuorena porstasin ahkerasti laiturilla jokirannassa. Minkä pienenä oppii, sen vanhana taitaa. Olen muistellut tänä kesänä, miten äiti kerran ihmetteli: Miten saat aikaiseksi näin puhtaita mattoja, vaikka peset niin nopeasti eikä mäntysuopaakaan kulu tuon enempää? Minusta tuntui nuorena, että äiti aina moitti, ja kyllä tuollainen kehu jäi mieleen. En ole kylläkään varma moittiko hän aina. Hän otti monta kertaa onkeensa meidän lasten keksinnöistä ja tavasta tehdä, jos perustelimme asian järkeenkäyvästi.
Muistan miten kerran sanoin, että olen keksinyt, että pölynimurin suulakkeen saa puhtaaksi nöftästä, kun sitä hankaa imu päällä eteisen käytävän muovimattoon. Äiti sanoi ensin, että hänellä on siihen omat konstinsa, mutta sitten kuitenkin kokeili ja sanoi, että onpa hyvä niksi. Veljen kanssa taas olimme jo 70-luvulla sitä mieltä, että kahvinkeittimeen kaadetaan vesi jollain muulla kuin kahvikannulla, ja sen äiti omaksui meiltä heti. Luin hiljakkoin netistä kahvinkeitto-ohjeita, ja huomasin, että ajatuksemme on levinnyt myös kahvinkeiton hifistelijäpiireihin.
Lapsia kannattaa kuunnella tarkalla korvalla, sillä heillä voi olla uusia näkökulmia asioihin. Lapsena oppii, mutta myös lapsilta oppii. Sitä mieltä Jeesuskin oli.
Hillasoilla mielessä on pyörinyt monia mainioita blogikirjoitusten aiheita, mutta iltaisin olen ollut väsynyt ja mennyt aikaisin nukkumaan jaksaakseni nousta neljältä tai viideltä. Sitten aiheet ovat unohtuneet. Tänä aamuna satoi, joten nukuin peräti puoli kuuteen. Muuten säät ovat Naamangalla olleet suorastaan kesäiset. Nytkin ilta-aurinko valaisee ihanasti. Järvessä vesi on lämmennyt jo 15 asteeseen, joten uinti on tuntunut mukavalta. Aluksi olin suorastaan arka uimari, pelkäsin, että kylmä vesi krampittaa ja vajoan pohjaan.
Halusin antaa isän hautajaisiin tarjolle viitisen kiloa valokkeja eli hilloja. Se oli komean näköinen kattaus! Olen perinyt isältä ja äidiltä marjastusvainua ja yhden hyvän valokkipaikan Laihialla. Äiti, isä ja Aili-täti olivat olleet mustikassa, ja isä oli lähtenyt katsastamaan läheistä nevaa. Hän toi muiden yllätykseksi sieltä kolme litraa valokkeja. Kerran pääsin mukaan ja äiti lupasi marjapaikan mulle perinnöksi. Tuota nevaa tänäkin vuonna katsastin ja sain sieltä muutamia litroja. Vielä viime vuonna vein sieltä saamistani marjoista "vuokraa" isälle. Nyt ei ole lähipiirissä ketään, joka niin hyvin ymmärtäisi marjastajan ilot. Toivoisinpa, että taivaasta näkisivät onnellisen marjastajan!
Kävin myös sielunmaisemassani suurella nevalla, mutta oli lämmin päivä ja juomavesi kaatui alkumatkasta, kun laitoin korkin väärille jengoille. Nääntymisen pelossa en uskaltanut katsastaa kuin kaksi niemekettä ja sain vain reilun litran. Laihian nevat ovat niin raskaita kävellä.
Täällä Syötteen hillasoilla marjaonni on ollut parempi. Olen ollut onnellinen ystävien kanssa ja yksin. Koirankin kanssa olen kulkenut, mutta se tuntuu olevan kovin riistaverinen ja vetää joskus aivan eri suuntaan. Sitä pitää koko ajan pitää narussa ja opettaa. Niinpä tosi marjastuksessa muutamana viime aamuna olen jättänyt sen kotiin. Jos jaksan, käyn sen kanssa vielä huomenaamulla pienessä notkelmassa hakemassa sen verran, että saavutan 45 kg:n rajapyykin. Sitten on marjastajakin kypsä kotiin ja töihin "lepäämään".
Tänä vuonna on lehdissä kirjoitettu hillan raakana poimijoista, turisteista ja suomalaisista. Kauheaa jos neva riivitään järjestään, sillä marjat kypsyvät aivan eri aikaan. Myös raakileella ja raakileella on paljon eroa. Totta puhuen vanhemmillani ja tädilläni oli tapana ottaa mukaan komeimpia muuramia ja kypsytellä niitä yön yli. Äiti osasi kypsyttämisen niksit, ja marjoista tuli maukkaita ja meheviä. Minäkin yrittelin kypsyttämistä, kun kävin nuorena valokissa imetysten välissä. Ajattelin, että perheellisen on pakko yrittää. Mutta en ollut aina tyytyväinen tulokseen ja aloin vähitellen löytää niin hyviä marjapaikkoja, että olen saanut noukkia 30 vuotta pelkkää kypsää laadukkaana.
Lapsuudenkodissani kiinnitettiin kyllä huomiota paitsi määrään, myös laatuun. Kun en koskaan pärjännyt määrässä, saatoin saada kehun: Voi komeita! Niinpä usein säästän viimeiseksi sen marjapaikan, missä tiedän olevan isoja. Tämän aamuisen sangollisen pohjalla olikin paljon pientä marjaa, ja niissä oli jonkin verran kivimarjojakin mukana. Valikoin pehmeitä ja puolihyviä marjoja erikseen ja keitin niistä pari litraa herkullista hilloa. Kova työ tuossa kaikessa oli, kokonainen työpäivä.
Jotkut ihmettelevät, miksi marjastajat eivät kerro marjapaikkojaan muille. Minä ainakaan en viihdy paikoissa, missä näkee muita ihmisiä. Eilen näin kaukaa yhden, joka kuitenkin liikkui aavalla, mistä edellisenä iltana oli joku noukkinut kypsät. Itse olin siinä vaiheessa löytänyt laidalta yli viisi kiloa. No, ystävät ovat asia erikseen - ja liikutuin, kun puolisokin kaasutteli kotiin ja jäin tänne yksin täydentämään talvivarastoja.
Olen lomillani vähän erakko ja etsiydyn mielelläni paikkoihin, joita muut eivät tiedä. Sellaiset hauskat pienet paikat ovat oikeastaan vasta kypsymässä nyt kun lähden kotiin. Marjastus on kovaa hommaa. Täytyy etsiä, missä on raakileita ja olla sitten oikealla hetkellä liikkeellä, että ehtisi juuri silloin kun suuri osa marjoista on kypsiä. Ihmettelen sellaisia, jotka noukkivat isoja määriä myyntiin. Kuinka he jaksavat, kuinka selkä kestää? Olen iloinnut siitä, että tämänvuotiset paikkani ovat olleet aika lähellä tietä ja hyvä kipulääkitys on pitänyt polven työkuntoisena. Miten mahtaa olla ensi vuonna, toimiiko tekonivel?
Uskon, että surujen lisäksi jokaiselle vuodelle on myös omat ilonsa. Elämä kaikkine vaivoineen on Jumalan suuri lahja.
