Voi mikä syksy

Punainen tupa edustaa sellaista turvallisuutta, jota tämä maailma ei aina anna. Maalasimme kesällä lapsenlapsen kanssa talon valkoisen leikkimökin punaiseksi. Se oli hänen väritoiveensa, joten momma marssi maalikauppaan varmoin askelin. Pidettiin sitten tupaantuliaiset, kun olin saanut lattiankin maalattua, vaikka maali ei ollut vielä ihan kuivaa. Eihän tänä kesänä ja syksynä mikään ole oikein kuivunut, kun sademittari on tämän tästä vähintäänkin puolillaan.

Tämä on kahden leikkimökin kartano. Tuo punainen leikkimökki ei ole minun vanha leikkipaikkani, vaan se rakennettiin vasta pikkusiskoilleni. Minulla oli mutakakkujen leipomispaikkana talon vanha leikkimökki, jonka jo paappani on rakentanut luullakseni Marketta-tädille. Se on yhä pystyssä ja senkin katto on jo kunnostettu. Olen mielessäni ihmetellyt, että herastuomari, jonka muistan aika patriarkaalisena ja tuimanakin miehenä, oli niin hellämielinen lapsilleen. 

Moniin kirkkoihin on rakennettu leikkipaikkoja lapsille. Laihian kirkon leikkipaikka pelasti yhden kirkkoreissun, kun lapsenlapsi pääsi putoamaan penkiltä. Lasten paikkoja on luvassa vihdoin myös Vaasaan, kun asiaa on viime vuodet pompoteltu edes takaisin. Eräs äitipastori meinasi kyllä tikahtua nauruun, kun kuuli että talousarvioon on varattu hankkeeseen nyt iso määräraha. Hän arveli, että ei tarvita niinkään rahaa kuin hyvää tahtoa.  

Meillä on nykyään myös kaksi taloa huollettavana. Italian vieraita varten siivosimme elokuussa molemmat talot ja niin löytyi kaikille nukkumapaikka. Sainkin kesällä paljon aikaan ja olen ollut siitä iloinen. Aivan kuin olisin syttynyt uuteen elämään hyvien kipulääkkeiden ansiosta.

Maanantaina lääkäri antoi vielä luvan mennä puolukkaan, kunhan varon hirvikärpäsiä, sillä mitään tulehdusta ei saa missään olla, kun polvinivel leikataan. Sainkin sitten neljä sangollista puolukkaa kolmen tunnin retkellä, ja iloitsin, että emännän talvivarastot ovat nyt valmiit, vaikka sieniä vielä tekisi mieli poimia.

Töissä on ollut tosi kiireisiä päiviä. Talon miehillä taas on ollut viime päivinä ikävää odottelua, kun ei korjuusäitä meinaa piisata. Myös syyskylvöt ovat kesken. Niinpä he lähtivät eilen vähän moottoripyöräajelulle tuulettamaan päitään. Minä taas perkasin vielä noita puolukoita metsähousut päällä ja eiköhän sieltä jostain housunlahkeesta mönkinyt syksyn ensimmäinen pureva hirvikärpänen, joka teki reikiä vatsanahkaan. Samalla kun pyydystin hirvikärpästä niskavilloista, soi puhelin. Puhelu alkoi tutuin sanoin: On tapahtunut onnettomuus... Joku oli ajanut kolmion takaa pojan päälle. Auto ja moottoripyörä menivät romuksi.

Pojan saimme kuitenkin hakea jo yöllä sairaalasta kotiin. Katsoin netistä Tilannehuonetta. Siellä kerrotaan kaikista hälytyksistä ja Koskenkorvalla oli ollut pieni tieliikenneonnettomuus. Ei oltu tiedotettu enempäää, ei sitä, että enkelit olivat kannatelleet lentävää miestä. Sen sijaan kerrottiin, että jossain palomiehet olivat pelastaneet kissan montusta ja toisaalla hevosen, joka oli tarttunut puunhaarukkaan. Eläinten hyvinvointi kiinnostaa ihmisiä ja ehkä niiden yksityisyydensuojakin on vielä vähän heikompi kuin ihmisten.

Elämä on täysin ennustamatonta ja epävarmaa. Toisaalta jokainen eletty päivä on suuri lahja, ja on paljon kiitoksen aiheita. Kiitokseen tahtoo aina sekaantua joku huoli. Kun lähdin pakettiautolla onnettomuuspaikalle hakemaan moottoripyörän raatoa, huomasin, että juurihoidettu hammas sykki inhottavasti. Tänään en ole ehtinyt asiaa ajatella ennen kuin nyt illalla. Lähetin tekstarin hammaslääkärille ja alan henkisesti varautua siihen, että tekonivelleikkaus voi taas siirtyä vähän eteenpäin. 

Mutta kaikki, niin uskon, on Jumalan hyvän johdatuksen varassa.