lauantai 25. marraskuuta 2017

Kierrätystä

Tiistaina oli paitapäivä, keskiviikkona lamppupäivä, torstaina lakanapäivä, perjantaina kalsaripäivä ja tänään farkkupäivä. 

Teetin kymmenisen vuotta sitten tupaan räsymatot omista kuteista Kurikan lähetysmummoilla. Kutojilla oli paljon sekä hyvää tahtoa että ikää. Mieheni sanoi heti, että meidän äitiemme kutomat matot ovat eri kaliiberia. Lähetysmummojen matot ovat vähän flesuuset ja paikka paikoin trikoo vedättää mutkalle. Niinpä on aika vielä kerran ponnistaa. Räsymatot ovat ainoat oikeat matot vanhaan tupaan ja sitä paitsi kierrätys on nyt muotia. Itse en osaa matonkutomisen jaloa taitoa, eikä ihmisen tarvitse kaikkea opetellakaan. Löysin Jalasjärveltä käsityöihmisen, joka lupasi kutoa minulle uudet matot. 

Kudetta olisi hyvä oll 50-60 kg. Aloitin matonkuteitten leikkaamisen jo viime viikolla. Ensimmäisten joukossa leikkasin kuolleen sisareni oranssinkirjavan paitapuseron, josta olen kerran kirjoittanut runon. Olen sitä paljon pitänyt ja se on tuntunut iholla rakkaalta. Maanantaina vanhojen työhousujeni lahkeen saumasta pemahti olkisilppua ja muistelin karja-aamuja. Olin haistavinani myös navetan tuoksun, vaikka olin pessyt työvaatteet kuudessakympissä.

Tiistaina leikkasin isän paitoja. Jotkut kesäpaidat olivat hyvin ohutta ja pehmeää materiaalia. Muistelin, miten isä helposti hikosi kesällä ja tuli auringossa ruskeaksi kuin papu. Hän veti mielellään päälleen keveitä paitoja ja silitti ne itse, jos oli tarpeen. Nyt ne saavat vielä uuden arvokkaan elämän Naskalin räsymatoissa. Jotkut hyvät paidat ja päällystakit vien  diakoniavastaanotolle. 

Keskiviikkona kävimme Tampereella. Polvi jaksoi ihmeen hyvin matkustaa. Saimme vihdoin noutaa entistäjältä kamarin vanhan kauniin lampun. Samalla ostin erään antiikkivalaisimen, jossa on viisi matalaa keltaista kuupaa. Se oli kiinnittänyt huomiota jo ensimmäisellä käyntikerralla. Se muistuttaa talon vanhaa lamppua, jonka veli sai perinnönjaossa. Lampun arvo oli vähän noussut sitten viime Tampereenreissun, kun liikkeen omistaja epäili sitä Paavo Tynellin suunnittelemaksi Taito-valaisimeksi, vaikka siitä ei leimoja löytynytkään. Olen joka tapauksessa tyytyväinen kauppaan. Lamppu ei vielä ole katossa ihailtavana, mutta pian on. 

Oli tarkoitus viedä Tampereelle entistettäväksi eräs valaisin, jonka äiti ja isä ovat saaneet häälahjaksi. En kuitenkaan viitsinyt, kun entistäjä on niin kiireinen. Mietin että siinä menee pian vuosi ennen kuin saan sen takaisin. Valaisimesta ovat kuupat menneet joskus rikki ja olemme isännän kanssa viritelleet sen salin kattoon erilaisin varjostimin. Kotiin tultua keskiviikkona löysin samanlaisen lampun  nettitorilta ja kuupat olivat ehjät. Hinta vaikutti kohtuulliselta, kun kyseessä on kuitenkin Taito-valaisin. Niinpä päätin tehdä siitäkin kaupat. Opin nimittäin perikunnan kanssa irtaimistoa jakaessani, että arvokkaimpia ovat esineet, joihin liittyy kertomus. Meillä oli veljen ja veljenpoikien kanssa mukavaa, kun niitä kertomuksia jaoimme. Äidin ja isän häälahja, joka on valmistettu pula-ajan materiaaleista: siinäpä kertomus. 

Torstaina revin kuteiksi vanhoja lakanoita.Tavoitteena on nimittäin saada joka päivä kasaan ainakin kilo kudetta, ja torstain tinkinä oli myös menetetty keskiviikko. Lakanoista saa kudekeriä kaikkein nopeimmin. Kyllä laihialaisuus on totta, niin haperoita olivat kankaat. Luulen kuitenkin, että se mikä on elämän pehmentämää eikä näytä oikein miltään, saattaa oikeassa paikassa olla juuri sitä mitä tarvitaan. 

Kalsaripäivä oli kaikkein ahkerin, sillä kalsarit ovat keveitä ja niiden leikkaaminen on työlästä. Olin kuitenkin niin koukuttunut työhön, että selvitin puolitoista kiloa pehmeitä ja lämpimiä puuvillakerrastoja. Tänään on sitten ollut farkkujen vuoro: reikäisten ja vaalenneiden. Niissä on ollut leikin, kiireen ja työn muistoja. Rakastan tällaista pysähtymistä. 

Koira on pitänyt huolen siitä, että olen välillä lähtenyt muistojen pölystä haukkaamaan happea. On ollut riemullista potkia potkupyörällä kylänraittia. Olen ajanut ensimmäiset kilometrit myös autolla, kun kävin irroituttamassa polvesta 41 niittiä. Uskon, että polvesta tulee hyvä, samoin matoista. Monessa asiassa olen muiden työn varassa. 

2 kommenttia:

  1. Mieleen tulee Ragni Malmstenin laulama riepumatto:
    "Uusi riepumatto tuotiin lattialle
    ..........
    ............
    Vastas äiti että kun hän maton loi,
    joka mattotilkku hälle tarinoi.
    Paljon vanhaa,
    vähän uutta,
    monen muiston kirjavuutta,
    yhteen riepumattoon kätkeytyä voi."

    Kierrätys kunniaan. Toistemme varassa me täällä kaikki olemme.

    VastaaPoista
  2. Hienot laulun sanat, kiitos. Tuota en muistakaan. Urakkaa riittää, mutta toistaiseksi olen tykännyt tästä "retriitistä".

    VastaaPoista