Tuuletusta

Koska koira ei ollut kotona, jouduin sunnuntaina ulkoiluttamaan itse itseäni. Kävin Vaasan kirkossa messussa, koska siellä tapaa aina tuttuja. Huomasin nimittäin jo torstaina tikkienpoistossa, että minulla on hieman sosiaalista vajetta: papatin hoitajille koko ajan kuin papupata. Harjoittelija piti jo ovea auki käytävään ja yhä vain puhetulva jatkui. No, puhetta riitti myös kirkkokahveilla hyvässä seurassa. Tunsin että sain oikein tuuletettua itseäni. Tuomiosunnuntai kävi toteen positiivisessa mielessä.

Maanantaina tuuletin Vaasassa myös rintojani, sillä oli tullut kutsu mammografiatutkimukseen. Onneksi muistin sen yöllä, olisi voinut unohtua, kun ei tule katsottua kalenteria joka päivä. Autolla ajo sujuu jo vaivattomasti. Piipahdin myös Lähetyssopessa viemässä muutamat sukat ja ostamassa jotain pientä. Sielläkin oli tuttu myyjä ja mukava oli rupatella.

Eilen oli tarkoitus käydä vain kirjastossa ja kirpparilla, mutta tekstiviesti muistutti tapaamisesta pankilla. Niinpä sosiaalista elämää on ollut tällä viikolla suorastaan yli tarpeen. Onneksi myös koiruli tuli eilen kotiin hiihtoretkiltään ja on tänään taas ulkoiluttanut minua raikkaassa ilmassa. Se käyttäytyi mallikkaasti ja pongimme ennätysmäisen neljän kilometrin lenkin potkupyörällä. 

Kovin kiireistä sairausloma on. En ole ehtinyt joka päivä tehdä kaikkia kolmea jumppasarjaa, koska olen nostanut matonkudetavoitetta yli 1,5 kg:n/päivä ja opiskellut myös johtamistaitoa. Luulen, että voin hyvällä omallatunnolla pitää kudehommista jonkinlaisen joulutauon. Moisen pölyurakan jälkeen myös tuvan tuulettaminen on tarpeen.

Joskus kun onnistuu tai voittaa, tuuletetaan. Siksi minäkin varmaan nyt näin tuuletan. Öisin on vielä tukalia hetkiä, mutta moni asia on hyvin!  Nautin siitä, että on aikaa ajatella ja levähtää ja tehdä niitä vaatekaappien siivouksia, joihin energia ei ole työelämän ohella riittänyt. Työ ja kipu ovat vieneet paljon energiaa.

En ole koskaan ollut kovin aktiivinen rukoilemaan paranemista: että migreeni helpottaisi tai polven nivelrikko korjautuisi. Kerran suorastaan kielsin erästä herttaista seurakuntalaista rukoilemasta pääni paranemista. Olen ajatellut, että kivulla ja sairaudella on oma viestinsä ja oma merkityksensä. Uskon kyllä, että vieläkin voi tapahtua ihmeitä. Mutta mihin asiaan kukin eniten ihmettä tarvitsee? Hengen tuuli puhaltaa joka tapauksessa missä tahtoo, enkä pysty sitä määräämään.