Vaaroja tiellä

Eräs Rölli-peikon laulurepertuaarin suosikkibiisini on: Tänään kun mä menin kauppaan niin multa unohtui muistilista - on elämä niin vaarallista. Viime päivinä olen saanut huomata, että totta tosiaan, elämässä on monenlaisia vaaroja.

Havahduin seurakunnan suunnittelupäivässä siihen, että EU:n tietosuojalainsäädäntö edellyttää, että en säilyttele henkilöluetteloita ja henkilötietoja työpöydällä, tietokoneen kovalevyllä tai sähköpostissa. Tarpeettomat ilmoittautumisluettelot yms. on poistettava, kun niitä ei enää tarvitse. Ymmärsin heti, että minulla on paljon siivottavaa siellä ja täällä. 

Töissä ehdin putsata palvelimia ja kun innostuin, jatkoin vapaapäivinä kotona sähköpostin siistimistä. Istuttuani kaksi päivää kannettavan kanssa suosikkinojatuolissa olin saanut poistettua pari gigatavua sähköposteja. En malttanut poistaa kaikkia, vaan säästin yli yhden gigatavun verran sähköisiä kirjeitä, jotka liittyvät henkilöhistoriaani. Sitähän pelätään, että meistä ei jää mitään jälkeä, kun ei enää paperikirjeitä kirjoiteta.

Lueskelin mm. kiinnostuneena kymmeniä tuhansia posteja, jotka liittyivät Lähetysjuhlien 2014 järjestelyihin, enkä enää yhtään ihmetellyt miten siinä oli niin iso työ. Olin juhlien pääsihteeri ja koetin koordinoida ja auttaa toimikuntia ja Suomen Lähetysseuran työntekijöitä heidän työssään. Oli pääosin asiallisia, mukavia, kannustavia ja jopa hauskoja viestejä, mutta myös sitä varjopuolta: väärinymmärtämisiä, jotka olivat aiheuttaneet purevia heittoja. Olin niihin vastaillut maltilla ja annoin itselleni siitä tunnustusta. Pohdiskelin, voisiko jotkut isot juhlat tänä päivänä järjestää vähän niin kuin Laihian Herättäjäjuhlat 1994: kohtaamalla kasvokkain tai puhelimessa. Sähköpostin hyvä puoli on, että jää dokumentti, mutta viestitulvan hallinnoiminen on iso työ.

Eilen iltapäivällä sain työn valmiiksi ja nousin nojatuolista. Vihlaisi, selkä oli jäykkä kuin heinäseiväs. Istuminen on todellakin vaarallista! Lähdin kirkolle hoitelemaan asioita, mutta selkäkipu vain paheni. Yrittelin uimaan, mutta uin kai liikaa, sillä selkä oli illalla kuin tulessa kipulääkkeistä huolimatta. Menin ennen iltauutisa sänkyyn. Puolen tunnin välein piti tehdä kivulias kääntymisoperaatio. Välillä makasin kovalla lattialla, kun se tuntui paremmalta. Kaunis kuutamo. Mietin onko minusta tänään töihin.

Aamulla otin troppia ja lähdin liikkeelle. Onneksi sain olla kotona aamupäivän ja kävellä hiljakseen. Sitten hautajaisiin ja piispanmessuun Vaasan kirkkoon. Päivän mittaan olo on helpottanut. Kun lähdin piispanmessun iltapalalta, joku juoksi perään ja kertoi murheensa. Sitten hän sanoi kahteen kertaan, että aja varovasti ja varo hirviä! En tuota sen enempää ajatellut. Ajelin rauhallisesti, kaasuautolla on mukava ajella vähän alle rajoitusten niin ei tarvitse käydä niin usein kaatopaikalla. Vähän ennen kotipitäjän rajaa joku liikahti penkassa. Hirvi oli nousemassa autoni eteen. Väistin vasemmalle ja hirvi kai pysähtyi. Merkillinen  varjelus ja merkillinen vaaranpaikka, sillä enpä olen ennemmin nähnyt hirveä tuolla matkalla!

Ajattelen, että hyvän sanominen ja toivottaminen oli kuin esirukous. Koen, että Jumala vahvistaa uskoani ja toivoani tällaisissa elämän pienissä ihmeissä. Sanankuulijana olen aika onneton. Piispan puheesta jäi mieleen oikeastaan vain se, että on taisteltava, ei toisiamme vastaan, vaan kristittyjen yhteyden puolesta. Se on kai käytännössä sitä, että koettaisi opetella ymmärtämään toista ja etsimään sitä, mikä yhdistää.