Ilo vanhan korjaamisesta

Olen siinä vakaassa uskossa, että aivan pienet asiat ovat tärkeitä. Elämän onni myös syntyy siitä, että havaitsee pienet ilot. Laihialaisen sydäntä lämmittää erityisesti se, että voi jossain kohden hyödyntää jotain vanhaa, kunnostaa, korjata, uudelleenkäyttää, kierrättää. Laihialaisuudessa on hyvää se, että se on aina ollut vastaliike nykyajan konmarille. Periaatteena on, että  mitään ei heitetä pois, kaapit, laatikot ja vintti täytetään ja kaikki vanha korjataan, jos mahdollista. Aika tavaran kaupittoo.

Suksisauvoista tuppaa mennä kädensija-hihnat huonoiksi varsinkin jos käyttää välillä vanttuita (lue: lapaaset, rasat). Villaa tarttuu hihnojen kiinnityspintaan ja lopulta hihnat eivät enää pysy kiinni. Sellaisilla kepeillä on paha hiihtää. Onneksi sain vanhoihin suksikeppeihin uudet hihnat urheiluliikkeestä. Rexin hihnoja ei markkinoilla ole, mutta onneksi One Wayltä löytyi sopivat. Sääli olisi ollut laittaa romuksi hyvät kevyet lasikuitusauvat vain siksi, etteivät pysy kädessä. Ehdin testata uudet hihnat ennen vesisadetta ja hyvät olivat.

Pienenä (lue: nuorena) värkkäsin polkupyörän kanssa (kun mopoa ei ollut). Pesin ja rasvasin, pumppasin ja joskus myös maalasin Miranolilla. Yksi projekti oli saada taka-kissansilmään valot dynamosta. Ja onnistuihan se, vedin ihan itse johdon pitkin runkoa ja oli sitten hienoa ajella pyörällä, jossa oli sekä etu- että takavalot. Siihen aikaan tunsin hyvin kaikki talon ruuvi- mutteri- ja naulavarastot. Tunnistin myös avaimet silmämääräisesti, yleisin noissa hommissa taisi olla 12-millinen. Tosin en ole koskaan oikein oppinut muistamaan kummat ovat hohtimet ja kummat pihdit, ja sanoisinko esinettä viilaksi vai hiomakiveksi.

Olin ensin arka teroittamaan veitsiä, mutta eräillä Vanhanajan Markkinoilla hiomakiven myyjät sanoivat, että rohkeasti vain, jokaisessa suomalaisessa on sen verran Viikinkiä, että osaa teroittaa veitset. Ostin hyvän hiomakiven, sillä onhan Laihian nuukuuden museossakin veitsi, jota on teroitettu niin paljon, että teräosa on käynyt aivan kapeaksi. Siitä se alkoi, tuo näky tähtäimessä. Nyt olen teroittanut ahkeraan saksia, kun olen leikellyt 55 kiloa matonkudetta. Fiskarssin saksien teroituslaite on hyvä, mutta jos se ei tepsi, voi avittaa hiomakivellä.

Torstaina Fiskarssin Soft Touch -saksista kuitenkin katkesi jousi. Leikkaan matonkuteita saksilla, joissa tarvitaan vain puristusvoimaa: työntöjousi palauttaa sakset auki. Muutenhan minulla olisi jo jännetupen tulehdus! Sakset ovat vasta 12 vuotta vanhat, mutta jousi petti kovassa käytössä. Totesimme isännän kanssa heti, että mikään kynänjousi ei tähän riitä, ja Fiskarssien oksasaksien jousta ei malta siirtää, sitä paitsi se näyttää myös vähän isommalta. 

Mikä neuvoksi? Lähestyin Fiskarssin asiakaspalvelua. Sieltä vastattiin ystävällisesti ja pyydettiin lähettämään kuva saksista. Sitten kerrottiin, että ao. mallia ei ole muutamaan vuoteen valmistettu, joten valmistajalta ei löydy enää sopivaa jousta. Tilasin verkkokaupasta uudet edulliset sakset, mutta vanhojen saksien kunnostus askarrutti mieltä. Kääntyisinkö suutarin tai jonkun autotarvikeliikkeen puoleen, josko löytyisi sopiva jousi? Vanhassa talossa on kuitenkin kaikenlaista, ehkä voisin vielä yrittää itse, kunhan mies häipyy metsään.

Ensin oli löydettävä tähtipäämeisseli. Olen saanut joskus joululahjaksi työkalupakin, mutta siellä ei ollut sopivaa. Jouduin turvautumaan Pomin (nimi muutettu) miesluolan seinällä olevaan meisseilivalikoimaan. Sain sakset auki ja huomasin, miten hyväksi ne saa nyt teroitettua, kun terät ovat irrallaan. Miksi en ole tätä ennemmin tajunnut? Sitten kollasin kaikki ne laatikot, mihin äitini ja minä olemme vuosikymmenien (lue: lähes vuosisadan) aikana varastoineet erilaista pikku krääsää. Näytti jo tärppäävän, kun yksissä pikkutytön (entisen) antamissa joululahjapihdeissä oli hyvännäköinen jousi. Se oli kuitenkin liian iso. Lähdin hortoilemaan kartanolle.

Kollasin noin viisi laatikkoa, joissa oli erilaisia ruuveja, muttereita, prikkoja, nauloja yms. Mutta ei. Masentuneena ajattelin, että nuorena tunsin kaikki nämä miesten varastot paljon paremmin. Pesutuvassa (lue: karjakeittiössä) kuitenkin vielä avasin yhden pienen työkalurasian. Siellä oli joidenkin meisselien (ne eivät kuitenkaan näyttäneet tavallisilta ruuvimeisseleiltä) kanssa yhteen koloon asetettuna juuri oikeankokoinen jousi.

Onnellisena kiinnitin jousen paikoilleen, ja kyllä, se toimi. Tosin jousen työntövoima ei meinannut aivan riittää. Avasin sakset vielä kerran, venyttelin vähän jousta, tipautin öljyä saksien kiinnitysruuvin ympärille ja avot: sakset ovat toimineet oivallisesti. Hyvä niin, sillä uudet sakset juuttuivat perjantaiaamuna klo 4 Postin Seinäjoen lajittelukeskukseen.

Tunnistan vaikka unissani 6-7x35 mm:n jousen, ja jos jossain näen uuden hyvän, pidän huolta, että myös vanhat sakset "pysyvät terässä". Myös naisluolassa tarvitaan kunnon työkalut!

Olikohan tämä nyt sen arvoinen asia, että kannatti kirjoittaa? Paljon turhemmastakin peistä taitetaan, esimerkiksi presidentinvaaleissa. On niin paljon turhaa kulutusta, ja paljon viitsimättömyyttä ja osaamattomuutta. Yrittämisestä ja onnistumisesta saa kuitenkin niin paljon iloa, että mikään rahallinen säästö tai muu sellainen ei riitä sitä mittaamaan. Aina kannattaa yrittää.