torstai 26. huhtikuuta 2018

Miss' ihmiset tuntevat tuntehin

Dave Conner/creativecommons.org
Licenses/by/2.0 /Wikimedia commons

Poliisi piti meille tänään seurakunnassa koulutusta kuolinviestipäivystyksestä. Meillä on nimittäin ollut ehkä vuoden verran yhteistyötä poliisin kanssa kuolinviestin viemisessä. Toisinaan, kun tapahtuu kuolemantapaus, josta on vietävä viesti omaisille, poliisi soittaa papille, jolla on kuolinviestipäivystäjän puhelin, ja kutsuu mukaan tilanteeseen. Poliisi kertoo raskaan viestin, mutta mikäli omainen tarvitsee tukea sanoman kuultuaan, pappi on käytettävissä ja valmis kuuntelemaan ja auttamaan missä voi. Tämän päiväinen koulutus oli yksi parhaista joissa olen ollut. Poliisit nimittäin osasivat käsitellä hienosti tunteita, ja varustivat meitä kohtaamaan niitä hyvin monenlaisia raskaita tilanteita, mitä tällaisessa työssä voi tulla vastaan. 

Toki me papit tavallaan olemme kuoleman ammattilaisia, mutta yleensä kohtaamme omaiset vasta sen jälkeen, kun he ovat jo keskustelleet läheistensä sekä kirkkoherranviraston tai hautaustoimiston 
työntekijöiden kanssa. Ehdimme useimmiten varustautua henkisesti siihen, millainen tilanne on edessä. Toisin on näissä äkillisissä tilanteissa, joita poliisit usein joutuvat kohtaamaan. Osaan kuvitella heidän työnsä vaativuuden, sillä joskus on papin perustyössäkin tullut aivan yllättäen vastaan joku hyvin raskas ja tunteisiin käyvä asia.

Tänään keskustelimme mm. siitä, miten varsinkin vanhat ihmiset saattavat joskus olla  lukossa tunteittensa kanssa. Sillä hetkellä tunsin kiitollisuutta omasta lapsuudenperheestäni, jossa tunnettiin tuntehin. Vanhempani olivat todellisia tunneihmisiä ollakseen 20-luvun lapsia. Isäni oli hyvä malli muillekin suomalaisille miehille siitä, että saa itkeä, saa puhua ja kirjoittaa surusta. Joskus olen miettinyt sitäkin, että jos häntä kohtaan tunnettiin kateutta, tuossa saattoi suorastaan olla yksi kateuden syy: vanhempani joutuivat hautaamaan kolme rakasta lastaan, ja silti jaksoivat tarttua elämään kiinni, tehdä työtä ja rakastaa. Heitä kantoi se hyvä, mitä sai kantaa muistoissa, ja toivo edessä olevasta jälleen näkemisestä. Turhempiakin asioita kadehditaan. Toki suru jätti myös syvät jäljet ja näkyi vanhuudessa vaikeinakin asioina. 

Tänään tuntui vapauttavalta nähdä liikuttunut poliisi. Myös me ammattilaiset saamme kokea olevamme rikki ja tarvitsevamme tukea. Kun tunnekuormaa kertyy, ei kannata jäädä yksin ahdistuksensa kanssa. Voi myös löytää omia tapoja purkaa niitä tunteita, joita kokee. Minua on joskus auttanut, kun olen mennyt kauniiseen metsään. Joskus on ollut suuri helpotus, kun olen saanut keskustella tunteistani työnohjaajan kanssa. Ammattitaito ei merkitse ihmisyyden ja herkkyyden kuolemaa.

Kaiken kaikkiaan koemme elämässä, lähipiirissämme, työelämässä ja harrastuksissammekin valtavasti tunteita. Aina ei ole valmiutta kohdata niitä, ei itsessään eikä toisessa. Kuitenkin tunteilla on aina jokin tärkeä viesti, ja tuota viestiä on syytä pysähtyä kuuntelemaan. Miss' ihmiset tuntevat tuntehin, siell' lähell' on Jumalakin (Eino Leino). 


2 kommenttia:

  1. Ihana postaus. Kaunis kuvaus isästäsi ja vanhempiesi suhteesta. Usein olen maallikkona kuvitellut ammattilaisten (poliisien, pappien, lääkärien ym.) olevan meitä tavan tallaajia parempia kohtamaan ihmisten koko tunneskaalan.
    Kaunista keväistä viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, että "ammattilaisilla" on varmasti kanttia ottaa vastaan "autettavan" tunneskaalaa. Mutta on mielestäni eri asia, osaammeko kohdata ja käsitellä omia tunteita, havainnoida ja auttaa kollegan jaksamista.

      Poista