keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Juuri

Kajaanissa päin liikkuessa on ollut tapana ajaa torille, parkkeerata auto ja haistella mistä päin tulee hyväntuoksuista savua. Näin on Pekka Heikkisen leipomo aina löytynyt, vaikka käynnit ovat harvat ja osoite päässyt välillä unohtumaan. Kotiin tuliaisiksi on tuotu maankuulua herkullista Pekka Heikkisen puu-uunileipää, sitä mitä Kekkonenkin tilasi virka-asuntoonsa. Tänään Kajaanissa on ollut savua enemmänkin, kun leipomo syttyi palamaan. Tuoreimpien uutisten mukaan taikinanjuuri on kuitenkin turvassa. Se on peräisin peräti 1900-luvun alusta, jolloin arkangelilainen sotavanki toi sen leipomolle. Toivon Heikkisen leipomon työlle jatkoa ja siunausta jokaiseen leipomukseen. 

Vietimme kirkkoherran eläkkeellelähtöjuhlaa viime viikonvaihteessa. Kansaa oli liikkeellä enemmän kuin joulukirkossa. Kirkkoherra Krister Koskela muistutti useampaankin kertaan, että olemme ansiottomia palvelijoita, olemme tehneet vain sen minkä olemme velvolliset tekemään. Näin on, Jumalan suuntaan ei kellään ole kehumista eikä ansioita, ja Raamatussakin Jeesus kehottaa meitä tuollaiseen nöyryyteen. Toisaalta jatkoin ajatusta ja mietin, että uskallan silti iloita monesta onnistumisesta, kiittääkin sekä itseäni että muita. Työn ilo on kannustamisen väärti, myös siinä pöydässä missä jaetaan taivaallista leipää. 

Tämä on ollut minulle aika rankka päivä. Sykerannekkeen mukaan vapaapäivän aktiviisuustaso on ollut  234 % ja täytyisi nyt vähän huilata, että palautuu rasituksista. Ihan aamulla kävin Seinäjoella Lapuan tuomiokapitulin haastattelussa Vaasan kirkkoherranvirkaa varten. Syke nousi, kun huomasin, että entisen toimitilan paikalle rakennetaan uutta rakennusta enkä olekaan varma löydänkö oikeaan paikkaan. Numero 12 oli kahdessa rakennuksessa, mutta kadulla ei ollut osviittaa, mistä porttikongista pitää yrittää sisään. Kävi lopulta ilmi, että hyvin läheltä numeroa 10, joka ei ollut toimitilan osoite. Onneksi olin varannut tarpeeksi aikaa ja löysin ajoissa perille. Haastattelussa vastasin joihinkin kysymyksiin omasta mielestä hyvin, joissakin kohden kuitenkin tuli pätkimistä niin että olin epävarma kysymyksestä tai unohdin sanoa juuri ne asiat joita olin pitänyt mielestäni tärkeinä. Sitä se jännitys joskus teettää. Kapituli antaa meistä neljästä hakijasta lausunnon, ja seurakuntaneuvosto jatkaa asian käsittelyä. Asia ratkee joskus syksyllä, joten ei kannata hötkyillä.

Kotiin tultua tein koiran kanssa kuuden kilometrin lenkin ja lähdin vielä iltapäivällä pesemään vanhaa äidin kutomaa mattoa. Matossa oli paljon jälkiä niiltä ajoilta, kun lapsemme temmelsivät tuvassa, löysin jopa purkkaa. Kotityöt käyvät urheilusta ja bodaamisesta: Yli seitsemän metriä pitkän maton pesu kestää 1,5 tuntia ja syke on melkein yhtä korkea kuin lenkillä, maton nostelu märkänä käy punttiharjoituksesta. 

Olen saanut jo hakea kutojalta uudet räsymatot, joita varten ahkeroin kuteita polvileikkauksen jälkeen. En ole kuitenkaan vielä laittanut niitä lattiaan. Saamme pian oopperajuhlavieraita, ja matot on tarkoitus uudistaa ystävien kunniaksi. Ne on kudottu vanhalla mallilla, ja niinpä ajattelin, että nyt pesen nuo äidin matot, ja ehkä jouluna pistetään räsymattoja "umpikanteen" niin kuin hän joskus ylpeänä teki. 

Matonpesupaikalla oli väljempää kuin toissa iltana, viileä ilma karsi osallistujia. Juttelin erään eläkkeellä olevan ilmastointiasentajan kanssa, joka pesi monta mattoa. Keskustelimme siitä, miten miehet saattavat rohkeammin käyttää uusia menetelmiä perinteisissä naisten töissä, kun äidiltä opitut ohjeet ja perityt tavat eivät ole niin kirkkaana mielessä. Joskus löytyy helpompia tapoja tehdä, joskus selviää, että uusi kokeilu ei toimi. Epäonnistumisen uhallakin kannattaa yrittää. Keventämisenhalu on hyvä motivaattori. Toki me naisetkin löydämme monissa töissä uusia tapoja tehdä. Havaintojeni mukaan emme ehkä pyri niinkään helppouteen kuin laatuun. Molemmat kehittämissuunnat ovat tarpeellisia. 

Kunpa osaisi aina erottaa sen, mikä on arvokasta perinnettä, ja mikä turhaa painolastia. Kunpa muutoksissa osaisin sekä toimissani että uskonelämässäni säilyttää esivanhempieni tärkeimmän "juuren". 

2 kommenttia:

  1. Pidän peukkuja kirkkoherraksi valitsemisen puolesta.
    Allekirjoitan tuon, että miehet keksivät helpompia tapoja tehdä asioita. Sen, mihin kiinnitämme huomiomme, arvo kasvaa. Olkoon se sitten helppous tai laatu.
    Lempeää toukokuun loppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti! Eri näkökulmat ja vähän erilaiset tavoitteet esimerkiksi työyhteisössä ovat vain hyväksi. Ihanat lempeät kesäsäät on, joskin sadetta rukoilen.

      Poista