Avaimet

Saimme houkuteltua kulttuuriystävämme Ilmajoen musiikkijuhlille katsomaan Mannerheim-oopperaa. Harrastamme tällaista "korkeakulttuuria" siksikin, että sain aikanaan houkuteltua Joukon "ensitreffeille" juuri oopperaan. Yhteinen kotimme oli vuosina 1985-1988 Ilmajoen maatalousoppilaitoksen opettaja-asuntolassa ja kaksi ensimmäistä lastamme on syntyjään ilmajokisia. Siksi isännöimme nytkin varmoin ottein. Ensin piipahdimme Yli-Lauroselan talomuseossa, sitten söimme Jaakko Ilkan koululla maittavan buffet-aterian. Oopperan väliajalla nautimme kahvit ja leivokset Kunnantuvalla. 

Ihailimme ystäviemme kanssa ilmajokisten hienoja järjestelyjä. Organisaatio toimii kuin rasvattu jo yli 40 vuoden kokemuksella. Hyvät opasteet, ystävällinen ohjaus ja palvelu oli silmiin pistävää. Ei tarvinnut hävetä. Meinasin ottaa komeasta tarjoilijarivistöstä kuvan kännykkään, mutta sen käynnistyminen oli niin hidasta, että rivi hajaantui ja unohdin sanoa kauniit kiitokset. Ne tulevat nyt tässä. Kaikki oli viimmeesen päälle!

Ensimmäinen oopperaproduktio, jonka muistan itse nähneeni Ilmajoella, on Jaakko Ilkka -ooppera, joka tuotettiin tasan 40 vuotta sitten. Muistan serkkuni päivitelleen menomatkalla auton takapenkillä Elovena-mainosta mukaellen: Mitä saa 150 markalla? - Neljä lippua hyvään ja ravitsevaan Jaakko Ilkka -oopperaan. Meitä taisi olla matkassa kaksi aikuista ja kaksi lasta: kummitäti, minä, pikkusisko ja serkku. Paluumatkalla ei enää päivitelty hintaa, vaan oltiin iloisia ja vaikuttuneita kastuneesta kansallispuvusta huolimatta. Sittemmin jokirannan katsomo on katettu, ja kun pukeutuu sään mukaan, olosuhteet ovat mitä parhaat musiikkinautinnolle.

Mannerheim-oopperassa saa todella nauttia Tuomas Kantelisen säveltämästä kauniista musiikista. Erityisesti meidän sydämemme syttyi Carl Gustaf Emilin Annicka-sisarta esittäneen sopraano Annami Hylkilän laulusta. En malttanut olla hihkaisematta Bravo! kun hän astui ottamaan kiitoksia. Teoksessa oli monta muutakin upeaa naisosaa, mikä ilahdutti. Ja mahtavat kuorot, niin kuin aina. Ehkä sisällöllisesti käsikirjoituksen painotukset ovat vähän yllättäviä. Waltteri Torikan esittämästä Mannerheimistä puuttuu se sotilaallisuus ja ryhti, joka omissa mielikuvissa hallitsee. Ehkä siksi syttyi kiinnostus tutustua tarkemmin Mannerheim-elämänkertoihin, sillä arvelemme kyllä, että käsikirjoittajilla (Laila Hirvisaari ja Eve Hietamies) on ollut perusteensa nostaa päähenkilöstä esiin jotain uutta. 

Mannerheim (Waltteri Torikka), Annicka (Annami Hylkilä)
Kuva: Jussi Niukkala

Toista vapaapäivää vietimme vieraittemme kanssa Vaasassa. Olimme puhuneet Lennart Segerstrålesta, joten päätimme käydä perehtymässä Palosaaren kirkon lasimaalauksiin. Olen useasti miettinyt, että niiden ääreen olisi syytä pysähtyä. Oli tarkoitus ottaa mukaan Segerstrålen kirkkotaidetta käsittelevä kirja, ja hahmottaa sen avulla lasimaalauksien esittämät Raamatun henkilöt ja kertomukset. Sieppasin kuitenkin vahingossa pöydältä mukaan vain Palosaaren kirkon historiikin, josta ei ollut apua. Muistimme kuitenkin lukemamme perusteella osan kuvatuista Vanhan testamentin henkilöistä, ja vaikka olimme lukeneet taidekirjasta vain selostuksen alkua, pystyimme hahmottamaan maalauksista myös Uuden testamentin kertomukset ja vertaukset. Vaikeimmaksi osoittautui alttariseinän vasemmanpuolinen lasimaalaus, jonka tulkitsimme väärin. Harjoitus oli hyödyllinen juuri näin, kun täytyi miettiä, miksi tässä kuvassa on sormus, ja sitten tuli ahaa-elämys ja kuva avautui. 

Lapsena ja nuorena ajattelin olevani epämusikaalinen. Ilmajokisille kiitos siitä, että he toivat rohkeasti jo 70-luvulla korkealuokkaisen oopperataiteen tänne maaseudulle meidän tavallisten ihmisten ulottuville. He ovat osaltaan avanneet mahdollisuuden löytää maan parhaiden laulajien tulkitsemana niitä moninaisia tunteita, mitä musiikki kantaa. Luulin myös kuvaamataiteen oppituntien tylyssä ilmapiirissä, etten pysty ymmärtämään tai tuottamaan kuvataidetta. Senkin ilon elämä on avannut, että voin katsoa kuvia ja esineitä ja löytää niistä paitsi kauneutta, myös puhuttelevia liittymäkohtia elämään. Taide avautuu ja ravitsee, joskus toisen antamin avaimin, joskus oman sydämen ennakkoluulottomuudella.

PS Myös Vaasan seurakunnan kotisivulla näyttää olevan kuvia ja osviittoja Palosaaren kirkon lasimaalauksiin.