keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Villisiat vapauteen

Olen monien muiden tavoin seurannut thaimaalaisen Villisiat-jalkapallojoukkueen etsintöjä, löytymistä ja haastavaa pelastusoperaatiota. Maailmassa tapahtuu koko ajan kauheuksia. Siksi tuntuu hyvältä, kun jotkut kadonneet löytyvät ja saavat toivoa. Saatikka sitten, kun toivo ei osoittaudu turhaksi, vaan apu saadaan ajoissa. 

Kaikkiin maailman tragedioihin emme jaksa samalla tavalla syventyä, ja sekin on ymmärrettävää. Ihmisen pää ei luultavasti kestä sitä, jos koko ajan tulee tuutin täydeltä kuolemaa ja tapauskertomuksia surevista ihmisistä. Siksi tarvitsemme myös pelastumiskertomuksia.

Pelastajat asettivat vaakalaudalle oman henkensä noissa haastavissa olosuhteissa, ja yksi joutui uhraamaan henkensä. Ehkä emme muuten ymmärtäisi, miten vaarallinen ja vaativa tehtävä todella oli.

Vanhemmat, sisarukset ja läheiset rukoilivat poikien pelastumista, ja niin minäkin. Tunne lasten ja vanhempien hädästä liitti yhteen ihmiset eri puolilla maailmaa. Meillä oli varmaan eri uskonto ja erilaiset rukoukset. Mutta yhdistävää oli tunne siitä, että ihmisen neuvot eivät riitä, tarvitaan johdatusta ja apua korkeammalta voimalta. 

En pysty todistamaan Jumalan olemassaoloa, mutta yksi vahvimpia jumaltodistuksia mielestäni on se, että eri kansojen ja heimojen sydämessä on kautta aikojen ollut kaipaus Jumalan puoleen. Suomen alkuperäisasukkailla oli luonnonuskonto, pyhiä paikkoja, joissa he uhrasivat ja rukoilivat. Huomaan itsekin edelleen sydämeni liikahtavan ja mielen hiljentyvän joissain luonnon erityisissä paikoissa, enkä ihmettele että ihminen on etsinyt Jumalaa niissä. 

Me kristityt uskomme, että Jumala itse on istuttanut ihmisen sydämeen kaipauksen hänen puoleensa, ja sitten ilmoittanut itsensä profeettojen kautta ja Jeesuksessa Kristuksessa. Jumala ilmaisee itsensä myös luonnossa ja historian tapahtumissa. Raamattu kertoo meille tästä ilmoituksesta ihmissanoin, ja voimme myös itse nähdä, miten Luoja vaikuttaa maailmassa. Siksi kaikki ne, jotka etsivät Jumalaa, ovat oikealla asialla. He etsivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää, eikä Jumala ole kaukana yhdestäkään heistä. Näin apostoli Paavali jutteli Ateenan Areiopagilla, missä oli patsas tuntemattomalle jumalalle.(Apt.17:16-34.)

Joku ystäväni sanoi, että olisi hyvä, jos papit puhuessaan pelastuksesta joskus kertoisivat mistä meidän tulisi pelastua. Niin, useimmat meistä haluavat pelastua ainakin kärsimykseltä ja kuolemalta. Mutta kristinusko ei lupaa meille vapautusta niistä. Vaikka Jeesus on voittanut kuoleman, minun tulee kulkea kuoleman portin läpi ikuiseen elämään. Sen sijaan usko lupaa apua taisteluun kärsimystä ja niitä pahan voimia vastaan, jotka synnyttävät välinpitämättömyyttä ja itsekkäitä tekoja. 

Pelastus on myös sitä, että on rakastettu ja kaivattu, vaikka on valinnut väärän reitin ja eksynyt. Saa palata rakkauden alkulähteille. Saa uuden alun. Pelastus on sitä, että aina on toivoa. Jokaiseen luolaan tulee valoa.

1 kommentti:

  1. Luulen, että ympäri maailmaa rukoiltiin "luolapoiken" puolesta ja ollaan kiitollisia heidän pelastumisestaan.
    Välinpitämättömyydeltä ja toivottomuudelta pelastumisen suuruuden ymmärtää vasta, kun on niihin törmännyt.
    Hyvää loppuviikkoa sinulle.

    VastaaPoista