perjantai 17. elokuuta 2018

Perspektiiviä

Kolmijalkaisen pronssipadan jalka
Ostimme historiaa opiskelevan kuopukseni kanssa metallinetsimen, ja olemme tehneet tontilla ja lähipelloilla ensimmäisiä kaivauksia. Tai oikeastaan minä olen ollut fyysisesti vähemmän mukana, mutta henkisesti sitäkin enemmän. Kuopus kaivoi väsymättä neljä päivää. Tuloksena on melkoinen kasa metallia: kolmijalkaisen pronssipadan jalka 1600-1700-luvulta, vanha sormus, joku ihmeen kukkavalos, pronssinen tai kuparinen valjaan rengas, samoin rautainen hela, samurai-tinasotilas, vanha hevosenkenkä, kengännauloja, äkeen piikkejä, vesiputkea, alumiinifoliota, limpsapullon repäisykorkkeja jne. Kolikkojakin löytyi, mikä on yllättävää, kun ottaa huomioon, että nuukalassa asutaan. Ei luulisi laihialaisten juuri kolikkoja kylväneen.

Kaikkien metallien tunnistaminen ei ole aivan helppoa. Magneetilla saa suljettua raudan pois, mutta seosmetallien kanssa on miettimistä. Ominaispainoakin kokeilin määrittää vettä apuna käyttäen ja sain löytyneelle pronssijalalle 8,25 kg/dm3

Kävimme myös retkeilemässä parilla pronssikautisella kiviröykkiöhaudalla ja oman metsän keittokuopilla. Pohdimme, että yllättävän vähän meillä oli kouluaikana opetusta kotiseudun muinaishistoriasta ottaen huomioon, miten kauan nämä rannat ovat olleet asuttuja ja miten paljon täällä on merkkejä asumisesta. Kotiseutuneuvos Esko Luoma on tehnyt ison työn kartoittaessaan vanhoja asumapaikkoja Laihian metsäniemekkeillä, jotka ovat olleet Litorinanmeren rantoja. Olisi luullut, että olisi voitu koululuokan kanssa käydä jollain vanhalla hautapaikalla ja antaa peruskoordinaatit Armas Luukon kirjoittamasta Laihian esihistoriasta. Onneksi kirjaa on meillä kaksin kappalein, ja voimme perehtyä muinaisiin aikoihin nyt kun kiinnostus on herännyt. 

Taas mietin, että joku samoili ja kalasteli täällä jo paljon ennen Jeesuksen aikaa ja ajanlaskun alkua. Messiaasta ei ollut tietoa, mutta hänkin oli Luojalle rakas ja hänen sydämessään oli kaipaus löytää turva kuolemankin hetkellä. 

On koskettavaa pohdiskella, kuka hukkasi vanhalla maantiellä kolikon tai sormuksen ja oliko keittopataan pantavaa. Se tuo perspektiiviä. Historia auttaa ymmärtämään jotain tärkeää ja ehkä jopa elämään enemmän ihmisiksi. Tieto ei yksin auta, vaan oppimansa on koetettava panna täytäntöön tänä päivänä. Täytyy olla kiinnostunut lähimmäisestä, jolla on puutetta, tai joka on kadottanut jotain tärkeää. Elämässä parasta on se, että sydämessä sykähtää lämpimästi.
Jätinhaudanmaa, Laihia


2 kommenttia:

  1. Samantapaisia mietteitä minussa herätti - ei metallin etsintä, eikä historian opiskelu - vaan Juhani Ahon Panu-kirja, jonka vasta nyt luin.
    Onnea etsinnöille.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan pääsen äänikirjojen koukutuksesta, voisin lukea noita vanhoja suomalaisia klassikkoja. Niitä on pitkä sininen rivi, lapsena luettu.

      Poista