Mielipiteenvapaus

Eräs ystävämme, joka asui nuorempana joitakin vuosia Ruotsissa, muisteli kaiholla ruotsalaista keskustelukulttuuria ja lehdistöä. Oma käsitykseni on, että ruotsalaiset jaksavat puhua ja puhua ja se vie tuhottoman paljon aikaa. Suomalaiset taas herkemmin lankeavat yhden totuuden linjalle ja vaientavat ne, jotka ajattelevat toisin. Tämän päivän enemmistö vaientaa eilisen enemmistön kovin ottein. Se on kuin sakinhivutusta. Voi sitä, joka ajattelee omilla aivoillaan ja miltei aina edustaa vähemmistöä.

Joskus kun yritän hahmottaa, mitä vapaus ja mielipiteenvapaus on, muistelen piispa Olavi Rimpiläisen johtamaa kirkolliskokouksen käsikirjavaliokunnan työskentelyä. Ensimmäisessä kokouksessa hän kertoi, että kun puhutaan niin hän yrittää kuunnella, vetää asioita yhteen ja sitten äänestellään. Hän aina katsoo meitä ja jos meidän naamat ovat sen näköiset, että hän on ymmärtänyt oikein niin mennään eteenpäin. Mutta jos hän on ymmärtänyt jotain väärin niin saa korjata. 

Sitten me puhuimme ja puhuimme, neljä vuotta, pitkiä kokouksia ja innostuneesti. Puheenjohtaja ei koskaan yrittänyt oikaista, vaan poimi puheesta eri ratkaisuvaihtoehdot ja niistä äänestettiin. Äänestimme joka kokouksessa monta kertaa. Jos sitten jotakuta jäi kaihertamaan vielä valmistelussa oleva asia, se saatettiin ottaa uudestaankin pöydälle ja argumentoida vielä kerran. Näin mentiin läpi Jumalanpalvelusten kirjan ja Evankeliumikirjan ensimmäinen käsittely. Toinen käsittely oli sitten jo paljon helpompi, sillä meistä oli tullut lähes yksimielisiä ja olimme saaneet antaa kukin työhön sen panoksen, mitä meillä oli annettavana. Täydellistä siitä ei tullut, mutta me teimme parhaamme ja rinta rottingilla puolustimme sitten työtämme täysistunnossa. Ei ollut mitään sellaista ilkeää henkeä, että kyllähän minä, mutta kun nuo toiset. 

Kaiken lisäksi noissa kokouksissa oli hauskaa. Puheenjohtajan leppoisuus säteili työskentelyilmapiiriin. Vaikka hän ei hyväksynyt pappeuden avaamista naisille, hän kohteli ystävällisesti ja kunnioittaen valiokunnan kaikkia pappisjäseniä kuin myös meitä maallikoita. Saimme valmistelutehtäviä, meihin luotettiin. Ei ollut jakoa suosikkeihin ja epäilyttäviin. 

Yhteiskunnallisessa ja kirkonkin keskusteluissa helposti syntyy liian voimakkaita jakolinjoja. Sellainen, joka särkee niitä ja näkee ne viisaat ajatukset, mitä esitetään väärästä loossista, on rauhanrakentaja, mutta myös todellinen kehittäjä. 

Joskus aikaisemmin olen ihmetellyt, kun mielipiteenvapaus ja sananvapaus tuntuvat menevän muiden arvojen ohi. Mutta nyt olen huomannut, että mielipiteenvapaus tuntuu sekin riippuvan käsiteltävänä olevasta asiasta, jopa demokratiassa.