Päivä yötä pakenee

Olen pitänyt talvi- ja kesäajan vaihtelusta, niin kauan kuin sitä on ollut, vuodesta 1981. Kesäaikaan siirtyminen pidentää mahdollisuutta nauttia valoisista illoista työpäivän jälkeen. Keväällä menettää yhden tunnin, mutta jos elää syksyyn saakka, sen saa takaisin. Talviaikaan siirtyminen taas helpottaa aamuheräämistä, kun päivä valkenee kellonaikaan verrattuna aiemmin. Tuo juuri saatu lisätunti maistui myös makoisalta 12-tuntisen lauantaityöpäivän päälle. 

Kuulun niihin onnellisiin ihmisiin, jotka sopeutuvat viisarien siirtämiseen yhdessä yössä. Kelloja en ole koskaan siirrellytkään, sehän kävisi jo vähän raskaaksi ainakin tuon seinäkellon osalta. Valitettavasti on olemassa ihmisiä, joiden sisäinen kello ei ole yhtä oppivainen, ja heillä menee elämä pitkäksi aikaa sekaisin. Minun on nyt sitten ilmeisesti sopeuduttava heidän toiveisiinsa, vaikka se vähän kirpaisee.

Jos näistä kahdesta ajasta nyt on sitten pakko valita, niin jotkut asiantuntijat sanovat, että talviaika eli normaaliaika on luonnollisempi. Tosin vähän epäilen sitä, sillä minunhan on sitten heinäkuussa herättävä jo aamukolmelta hillaan, jos aion nauttia herkän kauniista hetkestä ja olla ensimmäisenä suolla. Kesäajalla on riittänyt kun on ruvennut neljältä kurkkimaan millainen aamu on valkenemassa. Ahtaalle meinaavat aamu-unisen pistää! 

Taidan olla sellainen, että useinkin huomaan uivani vastavirtaan niin kuin aamulla näkemäni sorsat, jotka eivät myöskään vielä osaa päättää onko talvi vai kesä: lähtisivätkö etelämmäksi vai jäisivätkö Mallastehtaan sulaan? Kesäajasta luopumisen takia en nyt kuitenkaan yritä kaataa hallitusta. Minulla kun on aika vapaat työajat, niin ehkä siirrän omia viisareita joskus Marian ilmestyspäivän tienoilla eteenpäin ja yritän herätä tuntia aikaisemmin. Tosin olen huomannut, että jos on aikaansa edellä, jää useimmiten vähemmistöön.

Sorsien nousukiito oli äänekäs. Minä pieni Paimentyttö lentohon en pääsekään. Tänne tänne jäädä täytyy syksyhyn ja ikävään.