Pyhät hetket

Parittomalle viikolle on torstaista alkaen kertynyt parillisia tapahtumia: Kaksi työntekijäkokousta, kaksi palvelukotien ehtoollishartautta, kaksi toimituskeskustelua, kaksi kastetta, kaksi siunaustilaisuutta, kaksi muistotilaisuutta...Onneksi vain yksi syntymäpäivä ja yksi alueneuvoston kokous. Strategiassa tavoitteeksi asetettu kiireetön kohtaaminen ei ole täysin päässyt toteutumaan.

On ollut kauniita hautajaispäiviä, syksyn lempeää hämärää. Eilen oli pitkästä aikaa arkkuhautaus, ja hauta oli vähän kauempana, vanhalla hautausmaalla. Vaasassa valtaosa vainajista tuhkataan, mutta arkkuhautaus on siitä kaunis, että saadaan saattaa heti hautaan saakka. Kävelimme vahtimestarin ja kanttorin kanssa arkun edellä. 

Saatto kulki hiljaisena. Se tuntui hyvältä, koin sen itsellenikin paitsi pyhänä hetkenä, myös lepohetkenä kaikesta juoksemisesta. Kerran jouduin sanomaan vastaavassa tilanteessa yhdelle harjoittelevalle vahtimestarille, että jospa nyt vain ollaan ihan hiljaa. Hän nimittäin yritti olla minulle ystävällinen ja teki useampia keskustelunaloituksia säästä. Tuntuisi varmasti pahalta, jos työntekijöiden small talkit kuuluisivat saattoväen korviin. On hyvä, jos kuoleman edessä hiljennytään.

Saatto kulki vilkkaasti liikennöidyn Vöyrinkadun yli. Vahtimestari ottaa siinä muutaman joutuisamman askeleen ja käy kytkemässä liikennevalot punaiselle. Autot kyllä pysähtyvät, jos huomaavat arkun, vaikka valon vaihtuminen kestää jonkin aikaa. En ole vielä koskaan jäänyt tuossa auton alle, vaikka kuljen etujoukoissa. 

Joskus tuntuu, että monet hautajaisiin liittyvät hyvät tavat ovat miltei jääneet unholaan, me vanhemmat emme ole osanneet niitä välittää lapsillemme. Kanttori kuitenkin kertoi haudalta palattaessa, että kerran kaksi nuorta poikaa oli tullut kohdalle, nähnyt ruumissaaton, noussut polkupyörän satulasta ja ottanut lippalakit päästä. Ilahduin valtavasti, kun kuulin sen. Kylläpä pojat osasivat toimia kauniisti.

Kummallakin tämän viikon kastettavalla on kaksi kummia, mutta jouduin eilen selvittämään erään kummin kelpoisuutta. Edes viisaat pastorien palstalla eivät osanneet oikopäätä antaa vedenpitävää vastausta. Jokaisella lapsella tulee olla kaksi luterilaista kirkkoon kuuluvaa kummia. Näihin rinnastetaan konfirmoidut anglikaanit, jotka kuuluvat sellaiseen anglikaanikirkkoon, joka on allekirjoittanut kirkkomme kanssa ekumeenisen sopimuksen, ns. Porvoon sopimuksen. LIsäksi voi olla muita kummeja sellaisista kristillisistä kirkoista ja yhteisöistä, jotka hyväksyvät luterilaisen kasteen. Kyseessä oli nyt anglikaani, joka on lähtöisin sellaisesta kirkosta, joka ei ole allekirjoittanut Porvoon sopimusta. Hän kuitenkin saattaa kuulua Suomen anglikaanikirkkoon, jolloin hän olisi tätä kautta luterilaiseen kummiin verrattavissa. Täytyy vielä kysyä asiaa. Yksikin luterilainen kummi riittää, jos vanhemmat tekevät siitä perustellun anomuksen kirkkoherralle, ja kirkkoherra tekee päätöksen yhden kummin riittävyydestä. En kuitenkaan haluaisi näitä vanhempia "juoksuttaa", koska lapsella on joka tapauksessa kaksi hyvää kristittyä kummia.

Nämä kummin kelpoisuusehdot varmasti kuulostavat paperinmakuisilta, mutta oma tärkeä tarkoituksensahan niillä on. Tahdotaan taata se, että kun pieni lapsi liitetään kirkkoon ja Jumalan perheeseen, vanhemmat, tai edes toinen vanhempi, ja kummit tahtovat antaa hänelle kristillisen kasvatuksen ja rukoilevat lapsen puolesta. Myös aikuisella kastettavalla tulisi olla kaksi kummia, ja toiveena on, että he tukisivat kastettua uskon tiellä. Jos henkilö on eronnut kirkosta, voidaan olettaa, että kirkon usko ja sakramentit eivät ole hänelle tärkeitä. Siksi kirkosta eronneita ei hyväksytä kummeiksi, vaikka olisikin kastettu ja konfirmoitu. Kenenkään uskoa emme tietenkään voi mitata, joten pitäydytään siinä, mikä on todennettavissa. 

Nykyään, kun suvut ovat pienentyneet ja monet ovat eronneet kirkosta, on joskus vaikea löytää lapselle kahta kummia. Joskus joudutaan miettimään kaikki mahdollisuudet, että lapsi saadaan kastettua. Naapuripitäjässä on ollut vanha tapa kutsua kummeiksi isovanhempia. Niinpä äitini ja isäni olivat lapsenlapsensa kummeja. Käyhän se niinkin, vaikka isovanhemmat ovat joka tapauksessa lapselle tärkeitä. Ehkä isovanhemman kummeus haastaa hänet ajattelemaan entistäkin enemmän tehtäväänsä myös kristillisenä kasvattajana.

Iloitsen siitä, että tänä syksynä on kohdalle sattunut jo kymmenkunta kastejuhlaa. Kastejuhlat ovat tärkeitä koko perheelle ja suvulle. Joskus joku on aloittanut aikuisrippikoulun ja ottanut kasteen, kun on kokenut niin tärkeänä ja merkityksellisenä oman lapsen kastejuhlan. Jumalan pyhyys koskettaa kristityn tämänpuolisen matkan alussa ja lopussa, kasteessa ja kuolemassa. Taivas laskeutuu alas.