Vaatimus

Silloin, kun ihmiset lähestyvät vaatimusten, suorastaan käskyjen kanssa, asetun helposti vastahankaan. Jos lankoja pitkin tuleva ääni on niin kova, että täytyy vetää puhelinta kauemmaksi, ja viesti on se, että sinun täytyy, tuntuu siltä, että soittaja ei arvosta minua tai seurakunnan työtä. Toisenlainen lähestymistapa olisi paljon hedelmällisempi ja varmasti myös tuottaisi aidon keskustelun ja lisäisi ymmärrystä puolin ja toisin. 

Näitä tällaisia yhteydenottoja on nyt sattunut olemaan, ja se mietityttää. En ole aina jaksanut vastata sävyisästi enkä ole luvannut tehdä kaikkea mitä vaaditaan, vaan olen sanonut jopa, että näillä näkymin ei. Olen siis aiheuttanut pettymyksiä. Mietin tykönäni, miten voisin avata seurakuntatyöhön liittyvää dilemmaa. Toisaalta seurakuntalaisten aktiivisuutta ja lahjoja tarvitaan kipeästi, toisaalta he eivät voi aina nähdä kokonaisuutta ja lähteä määräämään, mitä työntekijöiden tulee tehdä. Seurakuntalaisia pitäisi valtuuttaa tekemään itse yhtä ja toista, mutta jos he alkavat toimia työnjohtajina, jotain vinoutuu. 

Muistan itsekin olleeni seurakunnan luottamushenkilönä joskus kovin vaativa seurakunnan työntekijöitä kohtaan. Minusta heidän työtapansa saattoi olla väärä, tai he järjestivät vääränlaisia tilaisuuksia. En nähnyt, miten paljon aikaa heiltä meni vaikkapa kirkollisten toimitusten parissa ja kaikkeen siihen ihmisten kohtaamiseen, mitä heidän työssään joka päivä oli. Nyt olen viisaampi ja armollisempi, mutta sillä toisella puolella. On tavoiteltavaa ja tärkeää, että seurakuntalaisten lahjat ja ideat pääsisivät käyttöön, mutta hankkeisiin tulisi innostua yhdessä kaikkien toimijoiden kanssa.

Kaiken kaikkiaan toimintaa tulisi pystyä vähentämään reippaasti, että tulisi tilaa uudelle. Tällä hetkellä hoidan kahta virkaa päällekkäin, ja viime viikon työpäivät olivat juuri sen mittaisia kuin siitä voi olettaa. Joihinkin tehtäviin ei voi vaikuttaa, esim. meidän pappien ja kanttorien kohdalla hautausten lukumäärä on lisääntynyt ja tulee lisääntymään vuosi vuodelta, kun suuret ikäluokat ovat tulossa siihen ikään, että tuoni niittää satoa. Viime vuosina myös erilaisista tietokoneohjelmista on tullut melkoisia aikasyöppöjä. Toisaalta ne nopeuttavat, parantavat ja järkevöittävät toimintoja. Toisaalta niin sähköisen tiedotuksen kuin laskujen tiliöimisen ja hyväksymisen siirtäminen ammattihenkilöiltä vaikkapa meille pastoreille on muuttanut toimenkuvaa ja lisännyt tarvetta istua työpöydän ääressä.  Myös ohjelmien omaksuminen vie aikansa. Viime viikolla kurssitettiin kahden uuden ohjelman käyttöä. Toinen niistä oli käyttäjäystävällinen, toinen todella sekava. Ensiksi mainittua käytetään kehityskeskustelujen tavoitteenasettelussa ja rekrytoinnissa, jälkimmäistä kokoushallinnassa ja viranhaltijapäätöksissä. 

Stressinvangitsijana kuva työhuoneen seinällä
Laihian Jätinhaudanmaalta

Hallinto ja erilaiset kokoukset syövät jokaiselta työntekijältä aikaa ja voimia. Tässä syksyn korvalla olen ollut tai tulen olemaan mukana valmistelemassa mm. aluetiimin, alueneuvoston, julistustyön johtokunnan ja diakoniatyön johtokunnan asioita. Kolme jälkimmäistä ovat toivon mukaan niitä, joissa on hyvää vuorovaikutusta työntekijöiden ja seurakuntalaisten kesken. Näennäisdemokratia on turhauttavaa, mutta jos oikeasti voidaan keskustella ja vaihtaa mielipiteitä yhdestäkin tärkeästä asiasta, kokous on täyttänyt tarkoituksensa. Sellaisiakin kokouksia on.

Seurakuntavaalit ovat tulossa. Tällä viikolla on jo monin paikoin ennakkoäänestyksiä. Toivoisin, että kirkkomme luottamushenkilöihin valikoituisi hyvin monenlaisia ihmisiä, jopa yli-innokkaita, ja että he kokisivat voivansa vaikuttaa seurakuntien toiminnan linjauksiin. Salaa toivon myös, että luottamushenkilöt voisivat arvostaa sitä työtä, mitä minäkin täydestä sydämestä teen. Ennen kaikkea toivon, että he rukoilisivat kirkon puolesta ja kokoontuisivat yhteiseen messuun etsimään yhteyttä ja armoa.

Käskien et,
hallitse Kristus, et vaatimuksella.
Laupeudella
kosketat, rohkaiset laupeudella. (VK 415:1.)