Yö

Olimme rakkaiden ystävien kanssa katsomassa ja kuulemassa Oopperan kummitusta Kansallisoopperassa. Ensin söimme maukkaan päivällisen Töölönrannassa. Siitä huolimatta pysyimme hereillä oopperassa. Eräällä aikaisemmalla kulttuuriretkellä kävi niin ikävästi, että kolme meistä pilkki aika huomiota herättävästi. Nautimme yön musiikista, oopperan uusi tähti sai oppinsa ja innoituksensa pimeyden phantomilta, joka oli kasvoiltaan ruma eikä ollut saanut osakseen rakkautta.

Nukuimme sitten kaikki aika huonosti. Ehkä musiikki oli niin vaikuttavaa. Omalta osaltani taisi syynä olla sekin, että otin yömyssyksi turhan paljon konjakkia ja keskustelimme henkeviä yli puolen yön, mikä on kovin myöhäinen nukkumaanmenoaika tällä ikää. Onneksi nukuin viime yönä yli yhdeksän tuntia, sillä tänään oli kalenterissa kuusi työtehtävää, enkä selvinnyt niistä 12 tunnissa, vaikka kuinka kiirehdin. Kotiin päästyä en kuitenkaan malttanut mennä heti nukkumaan, vaan ryhdyin ajattelemaan yötä.

Ehkä on niin, että jos ei ole kokenut sielun yötä ja pimeyden voimia, ei tätäkään työtä jaksa ja osaa. Ei jaksa, jos elää sen varassa saako kiitosta ja rakkautta ihmisiltä. Ei jaksa, jos etsii ihmeitä. Motivaatio tulee siitä, että pimeyden ja yön vastakohta on olemassa.  Ja pimeyshän onkin sitä, että valo kätkeytyy. Ensin on valo.