Hiat ja jouluvalot

Pari viikkoa sitten elimme jännittäviä aikoja: Uskaltaako juuri lukemaan oppinut, mutta vasta piakkoin neljä vuotta täyttävä lapsenlapsemme Espoosta tulla ensimmäistä kertaa yökylään momman ja paapan luo ilman äitiä? Houkuttimena oli mainio Vaasan kaupunginteatterin produktio "Herra Hakkarainen". Sen katsominen kiehtoi jo syyslomalla, mutta emme saaneet lippuja. Silloin oli puhetta, että jos näytös pelottaa, voi tulla momman syliin. 

Ja niin siinä kävi, että Mauri Kunnaksen hakkaraiskirjojen ystävä tuli kummisedän tyttöystävän kanssa junalla tänne ja sai viettää hauskaa teatteri-iltaa työyhteisöni mukana. Olimme haljeta onnesta ja ylpeydestä. Lähes nelivuotias hyräili seuraavinakin päivinä hienoja Ripulisaurus-orkesterin lauluja: Herra Hakkarainen unissansa kulkee... Saimme pitää tyttöstä vieraanamme peräti kolme yötä (ja päivää), ja veimme mennessämme Espooseen.

Mielessä on pyörinyt monia kirjoitusaiheita, mutta ne ovat unohtuneet saman tien, sillä monta päivää ja etenkin iltaa on mennyt hiaan ja monta tulee vielä menemään. Kuopus ehdotti joululahjaksi villapaitaa. En ole koskaan tikunnut aikuisten kokoa, mutta tartuin haasteeseen. Aloitin onneksi ajoissa ja sain paidan valmiiksi viime viikolla. Minulle myös vihdoin selvisi, mitä tarkoittaa sanonta, jonka mukaan päivä meni hiaan (hihaan). Tiesin, että hiassa on iso työ, mutta yllätyin, kun siihen meni peräti kolme päivää. Villapaidasta tuli niin kaunis, että päätin tikuta toisellekin pojalle samalla mallilla, mutta eri värisestä langasta. Tuo toinen paita on vasta alkutekijöissään, en ole päässyt hioihin asti. Se ei ole yllätysvärinen eikä valmistu jouluksi, mutta ei tarvitsekaan. 

Pian nelivuotiaan lapsenlapsen lempiväri on, kuten jo aikaisemmin taisinkin mainita, yllätysroosa. Olen kulkenut tällä viikolla roosa aarrearkku kainalossani. Aarrearkussa on ollut yllättäviä adventin ajan ja joulun salaisuuksia. Eräs niistä on porkkana, joka muistuttaa tavallisesta raittiista, rauhallisesta ja terveellisestä elämästä. Arkku on siis yllättäen osoittautunut porkkanalaatikoksi... Porkkanalaatikkoa minulla on myös pakastimessa, muita jouluvalmisteluja en ole vielä tehnyt. 

Isäntä on sytyttänyt valot peräti kahteen kynttelikköön ja laittanut pihakuuseen laihialaisen himmeän valosarjan, jossa on  kymmenkunta pikku tuikkua. Mutta kuusi on haettu lapsenlapsen kanssa ja siksi erityisen kaunis! Olemme aina kartelleet valosaastetta ja viihtyneet hämärässä. Joskus käytän otsalamppua, jos käsitöitä tehdessä tulee kohta, josta ei selviä sormituntumalla.  

Sydämeen syttyvät oikeat jouluvalot keskinäisestä rakkaudesta ja joulun ihmeestä. Tarpeellisia asioita on vain vähän. Siitä saimme muistutuksen, kun työpaikalla oli tiistaina lippu puolitangossa. Voi olla että ei ehdi eläkkeelle tai ehtii olla eläkkeellä vain viikon. Odotamme jotain muuta. Odotamme sitä hetkeä, jolloin kuolemanvarjon maahan loistaa kirkkaus, ja me kumarrumme maahan asti tuon valon edessä.