Muotokuva

Ystävyys ei ole markkinatavaraa, jolla kerskutaan ja tullaan sillä tavoin näkyvämmäksi. Olen monasti miettinyt, onko tarpeen, että blogini elämänkertatiedoissa mainitaan, kenen kannustuksesta lähdin opiskelemaan papiksi. Mutta kun se oli niin merkittävä rohkaisu, merkittävä oman paikkansa löytäminen. Siksi vedin eilen papinpaidan päälle kun lähdin Helsinkiin.

Tutustuin professori Raija Sollamoon kirkolliskokouksen käsikirjavaliokunnassa 90-luvulla. Huomasin, että hän säteili ympärilleen ystävällisyyttä, herkkyyttä ja lämpöä. Hän sai osakseen myös suurta arvostusta asiantuntemuksensa vuoksi. Ja kuitenkin hänellä oli maalaistytön sielu. Myös sydämen usko tuli esiin nöyränä ja käytännöllisenä. Vähitellen aloimme käydä iltakävelyillä, jakaa elämää. Istuntojen välissä kirjoitin Raijalle pitkiä kirjeitä lauantai-iltaisin. Raamatun alkukielten tuntija sai tutustua lypsykarjatilan arkeen. Myös puoliso Matti oli kirkolliskokousedustaja. Hän on aivan mainio huumorissaan ja vieraanvaraisuudessaan.

Raija ja Matti Sollamo

Vuonna 1999 koko suuri perheemme sai vierailla ensi kertaa Padasjoen mökillä. Siellä tiskatessa Raija lausui merkittävät sanat: Sinä voisit vieläkin opiskella papiksi! Ystävyys sai jatkua opiskeluaikana, kun kortteerasin jonkin aikaa Raijan ja Matin kodissa. Raija oli silloin yliopiston vararehtorina, mutta kreikan ja heprean opintoni alkoivat sisukkaasti, enkä uskaltanut ajatellakaan, että esittelisin pienempiä arvosanoja kuin 3/3. Olemme sitten kohdanneet pappisvihkimyksessäni, monilla syntymäpäivillä ja erilaisissa vuosittaisissa yhteisissä kulttuuririennoissa.

Olimme eilen muotokuvan paljastustilaisuudessa Helsingin Yliopistolla. Lehtisalin seinillä oli 1800-luvun yliopistomiesten muotokuvia mustalla taustavärillä.  Raijalla ja Matilla on paljon hyviä ystäviä ja ihailijoita ympäri Suomea. Joskus kannattaa kuitenkin unohtaa ilmoittautua, sillä kun juhlien päähenkilö astui täpötäyteen odotusta kihelmöivään saliin, hän ryntäsi halaamaan meitä, ja sanoi pelänneensä ettemme sittenkään tule. Aavistelin, että pian näemme "yllätysroosaa" niin kuin lapsenlapsemme sanoo.

Raijan muotokuvahanke lähti liikkeelle reilut vuosi sitten, kun Suomen Eksegeettinen seura alkoi kerätä hänelle 75-vuotissyntymäpäivälahjaa. Ensin kysyttiin professorilta, suostuisiko hän muotokuvaan. Muotokuvan paljastustilaisuudessa Raija piti parhaan puheen kertoen, miten oli miettinyt, voiko tällaiseen hankkeeseen käyttää näin paljon ystävien ja sukulaisten rahoitusta. Juudaksen lailla hän kyseli: Eikö näitä rahoja olisi parempi antaa köyhille? Toisaalta - köyhät teillä on aina keskuudessanne. Teologisen tiedekunnan seinillä on paljon arvovaltaisia miespotretteja. Ehkä on tärkeää, että siellä on myös naissukupuolen edustaja rohkaisemassa opiskelijoita. Hän halusi valita myös muotokuvan maalaajaksi naispuolisen nuoren taiteilijan, Ninni Heldtin. 

Viime vuonna huomasin Kauppakamarin Suomen 100-vuotisjuhlien kunniaksi julkaisemasta muotokuvagalleriasta, että naisista on todella vähän muotokuvia. Silloin mietin, että Raijasta pitäisi saada muotokuva, ja olin iloinen kun Jutta Jokiranta lähetti sähköpostia ja hanke pyörähti käyntiin.

Taiteilija Ninni Heldt ja Raija Sollamo

Muotokuvan maalaaminen ei ole helppoa, sillä kuvan tarkoituksena on välittää kohteensa persoonaa paremmin kuin valokuva voi sen tehdä. Ninni Heldt on onnistunut luomaan Raijan muotokuvaan sekä lämpöä että lujuutta.  Kuvassa on myös vahvat kädet, jotka ovat tottuneet puuhailemaan arkitöissä kodin keittiössä ja Virmailan mökin marjapuskissa. Onnea Raija!