Lepoa ja ylikierroksia

Toivottavasti vuotesi on alkanut hyvin. Itse olen tänään ollut aivan vastuuton puheissani ja väsymyksestä sekopäinen, mutta samalla tunnen kiitosmieltä. Olimme esikoisen ja hänen tyttöjensä kanssa viikon lomamatkalla etelän auringossa eli Gran Canarialla. Se oli hyvä katkos tässä vaiheessa elämää. Saimme tutustua pikkuihmisiin syvemmin. Ei ollut mihinkään kiire. Hotelli uima-altaineen oli viihtyisä ja shoppailumahdollisuudet sopivasti aivan olemattomat. Toki olin mielissäni, kun päästiin takaisin kotiin, sillä en ole varsinaisesti rantalomaihminen. 

Unohdin kotiin käsikirjoituksen, joka oli tarkoitus lukea matkalla. Ehkä hyvä niin, mutta niinpä eilen oli edessä iso urakka, jota olen pökkinyt edelläni. Isä ehti eläessään tehdä Ossi Viidan kanssa sopimuksen elämänkertansa kirjoittamisesta, ja me perikuntana päätimme saattaa asian valmiiksi. Ossin käsikirjoitus odotti nyt "kustannustoimittajan" korjauksia ja kommentteja. 

Tartuin nivaskaan eilen aamulla. Aikomus oli lukea vain muutama luku, mutta sen verran olen isääni tullut, että urakoinniksi meni. Sain parikymmentuntisen yhtäjaksoisen aherruksen jälkeen aamuyöllä luetuksi koko 220-sivuisen kirjoituksen ja tehtyä oikolukukorjauksia sekä joitakin muita huomioita. Ehdin vähän nukkuakin ennen töihin lähtöä. Ossi oli löytänyt isästä paljon asioita, jotka olivat minullekin aivan uusia. Mielenkiinto pysyi yllä. Kirja ilmestyy jonkinkokoisena omakustanteisena painoksena tämän vuoden kuluessa. 

Oikeastaan ainut harmittava asia kirjassa on, että se on täynnä miehiä, miesten tekemiä sopimuksia ja päätöksiä, miesten kahnauksia ja keskinäisiä kehumisia. Sen verran minussa on feministiä, että se tökki. Mutta minkäs asialle voi? Isä joutui tekemään elämäntyönsä niin perin miehisessä maailmassa. Hänen aikanaan ei Ilkan eikä Valion johtokunnissa ollut naisnäkökulmaa, eipä juuri muissakaan luottamustoimissa. Isä kyllä oli ennakkoluuloton ja arvosti monia naispoliitikkoja ja -asiantuntijoita, mutta hänen elämänsä pöytäkirjat eivät avaa näitä arvostuksia. Muistan joitakin lausahduksia, jotka tuovat tuon asenteen esiin. Kerran hän totesi vierailleen, että olisi kyllä tällä kertaa nähnyt mielellään naisen (Eeva Kuuskosken) tulevan Keskustan puheenjohtajaksi. Tätä ei ehkä moni arvaa, mutta näin hän sanoi, vaikka arvostikin sitten kovasti Esko Ahoa. Viimeisellä sairaalareissullaan hän myös kehui hoitajille ensi töikseen Valion nykyisen naispääjohtajan Annikka Hurmeen.

Käsikirjoitukseen tarttuminen oli luullakseni vaikeaa siksikin, että arvasin sen tuovan pintaan monia tunteita. Tunnen surua ja kaipausta, kun ajattelen isää, joka oli minulle tärkeä, ja esikuva monessa asiassa. Tunnen ylpeyttä siitä, miten merkittävän elämäntyön hän teki, miten hän kohteli ihmisiä, miten hyvin hän usein asetti sanansa ja miten avara hän oli mieleltään. Toisaalta kohtaan myös sen, että hänkin teki virheitä eikä kaikkia hänen ratkaisujaan tai tekojaan pysty ihan ymmärtämään tai hyväksymään. Ruotsinkielentaitoni on heikompi kuin lapsenlapsillani, mutta eräs lempilausahduksistani on ruotsin kieliopin esimerkkilause: Sådant är livet.