maanantai 18. helmikuuta 2019

Suden jäljille

On tullut vihdoin aika lähteä kotikonnuille sudenjälkiä laskemaan. Niitä lienee puutarha täynnä, sillä maakuntalehden mukaan kookas susi on juoksennellut kirkonkylässä ja kotikylässä Suorttilassa ainakin eilisin. Eiväthän sudet iloisia ilmestyksiä ole, mutta mukava olisi kuitenkin saada pedosta kuva vaikkapa ikkunan läpi. 

Pedot herättävät minussakin joskus alkukantaista pelkoa, vaikka tiedän, että ampiaiset, nautaeläimet, koirat ja kissat, ihmisistä puhumattakaan, ovat tappaneet elinaikanani monia ihmisiä ja sudet eivät ollenkaan. Laihiakin on saanut viime vuosina mainetta paikkakuntana, missä tapahtuu tappoja ja surmatöitä. Kylmä hiki ei kuitenkaan nouse heti pintaan, jos tapaan ihmisen kylänraitilla. 

Kuitenkin joskus kannattaa tarkata varsinkin itseään. Paaston alkaessa yritän muistuttaa itseäni Jeesuksen varoittavista sanoista, kun hän kuvasi pahan polkuja: 
Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli. Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet. (Mark. 7:21-23.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti