Pyllähdys

Hallitus pyllähti tänään, minä eilen. Vietin koiran kanssa vapaapäivää 17 kilometrin kotolenkillä. Kun sen kiertää myötäpäivään, joutuu laskemaan vain toiseksi jyrkimmän ahteen. Keli oli jäinen ja liukas, enkä uskaltanut lähteä mäkeen, kun mäen alla oli joku perhe ahkion ja lapsen kanssa. Mäen päälle saapui myös parahiksi joukko lumikenkäilijöitä koiraani rapsuttelemaan, ja sanoin, että hyvä kun tulitte - jos tässä käy pahasti, on apu lähellä. Usutin koiran juoksuun, mutta pyllähdin jo mäen yläpäässä vauhdikkaasti häntäluuni päälle. Tuttu esilaskija puuttui ja tunnustin ääneen, että ehkä yritin liikaa, kun oli katsojia. Katsojat olivat hyvin myötätuntoisia. Kapusin uudestaan tasaiselle ja viritin koiran täyteen vauhtiin. Toinen lasku sujui hyvin ja sain iloisen huipautuksen mäen päältä.

Takamus on kyllä vieläkin kipeä. Häntäluu ei tiettävästi ole murskana, mutta takalisto on mustelmilla. Ei kaatuminen mukavaa ole. Onneksi minulla on ollut hyvä ruokahalu, ja takamuksessani on jonkin verran pehmusteita. Takana on monta epäonnistumista, mutta ilman riskinottoa ei tule onnistumisiakaan. 

Mietin, entä jos nuo kolme katsojaa olisivat ensin kampittaneet ja sitten nauraneet vahingoniloisesti? Sellaisessa työpaikassa ei varmaan kukaan haluaisi olla töissä. Joskus tuntuu, että eduskunnassa on sellainen meininki, vaikka voihan siellä olla sivistyneempääkin käytöstä kuin miltä ulospäin näyttää. Tunkua sinne ainakin on, ja hyvä niin. Poliitikkoja tarvitaan, vaikka työ näyttää joskus aika toivottomalta. 

Tänään on tullut uutta puhdasta pehmeää lunta. Juuri sopiva keli K-violetille, joka on eräs suosikkivoiteistani. Tuuli oli pyryttänyt ladun näkymättömiin, ja paikoin sai halkaista kinoksia, jotka ulottuivat puolisääreen. Mutta umpihankihiihtohan on hyvin kuntoa kasvattava urheilulaji. Niin kai ajatteli vastaan tullut mieskin, joka hiihteli vapaalla hiihtotyylillä. Sivuutimme hänet koirani kanssa sivistyneesti latu-uran laitaa kulkien. Hän kuitenkin pyllähti heti ihan tasaisella maalla, sotkeutui omiin suksiinsa. Varsin ymmärrettävää, kun ottaa huomioon olosuhteet.

Elämän baana on haastava. Onnellinen se, jolla on edellähiihtäjiä, kanssatamppaajia ja rohkaisijoita ladun varrella. Kova pohja autta myös melkoisesti. Omassa elämässäni luja pohja on löytynyt siitä, että olen saanut luottaa Jumalan johdatukseen ja siihen, että hän virvoittaa väsyneen ja antaa voimattomalle voimaa (Jes.40).