Unohtumaton hetki

Nuorena kihlaparina makoilimme armaani kanssa vieretyksin Latokartanon ylioppilaskylässä. Ei ollut mihinkään kiirettä. Vakuutimme vuorotellen radiokuuluttajan kanssa: Odottelemme Maj Lind -pianokilpailun tuloksia. Ja nauroimme! Paljon on unohtunut, mutta tuo pieni, sinänsä jokseenkin merkityksetön hetki elämästä on jäänyt meille molemmille mieleen. Ihan hiljakkoin siihen palasimme. Välillä tapahtuma on saattanut sekoittua Mirjam Helin -laulukilpailuun, mutta kyllä se oli pianokilpailu. Tulokset eivät alun alkaenkaan jääneet mieleen, mutta netistä on helppo tarkistaa, että tuolloin Ilkka Paananen voitti, Teppo Koivisto ja Olli Mustonen jakoivat toisen sijan. Tuo kilpailu oli silloin vielä kansallinen.

En tiedä jääkö tämä hetki mieleen. Olen yksin, kuuntelen yhäti voimistuvaa mökin kattoon ja järvelle rummuttavaa sadetta, kuin pianomusiikkia. Katselen ulos. Odottelen kesän tuloa. Sen pitäisi tulla tällä viikolla.

Miksi toiset asiat jäävät mieleen ja toiset eivät? Jotkut pitkätkin perheen kanssa tehdyt matkat ovat unohtuneet mielestäni kokonaan. Hämmästyn: Olemmeko käyneet sielläkin? Ehkä pienten lasten kanssa kaikki aika ja voimat menivät siirtymävaiheista selviytymiseen, pukemiseen ja ruokkimiseen. Yhtä lailla luen joskus omia tekstejäni ja ihmettelen: Olenko kirjoittanut tämänkin? Luulen, että Mirjam Helin -laulukilpailu jäi mieleen, koska nauru ja hyvä olo pulppuilivat sydämeen asti, ja koska toistimme asian ääneen niin monta kertaa. Radiokuuluttajan sanojen rytmissä oli jotain salaperäistä ja samalla painokasta, ja sitä oli mukava matkia.

Valitettavasti myös monet ikävät kommellukset ja kommentit jäävät mieleen. Joskus kivahdan: Ei puhuta siitä, en halua muistaa. Kuitenkin muistan, eivätkä kaikki harmittavat asiat pehmene hyväksyväksi nauruksi. Näin viikolla unta, joka muistutti mieleen jonkun kokemani epäoikeudenmukaisuuden. Ahdistava olo säilyi herättyäni pitkään, ikään kuin uni olisi ollut totta ja tapahtunut juuri. Ja mielen kuvat poikivat toisia ikäviä asioita. Näin eräällä facebook-sivulla latinan sanan ja ärtymys kasvoi. Muistelin mitä tapahtui, kun olin iloissani erehtynyt tekemään tuolle kaupunkilaisten sivulle murrekielisen ja siis käsittämättömän päivityksen. Taidan olla pitkävihainen. 

Mietin, voinko vaikuttaa muistoihin, kohottaa niitä, vahvistaa hyviä. Ehkä voisin lausua ääneen, muistella ja kertoa usein iloisia ja hyvällä tavalla merkittäviä asioita. Ehkä voisin liittää hyvään tunnelmakuvaan jonkun linkin muuhun todellisuuteen, kuten Maj Lind -pianokilpailuun. Muistankin, että kerran Etelä-Pohjanmaan agronomiyhdistyksen johtokunnan kokous pidettiin meillä Naskalin salissa mukavassa porukassa, sitähän agronomit ovat! Olin sihteeri ja minulla oli inhottavan huono mustekynä, joka teki klimppejä. Se ei kuitenkaan masentanut, olin iloisella mielellä ja aloitin pöytäkirjan kohdasta Aika: Berliinin muurin murtumisen päivänä. Joku katsoi vierestä ja sanoi, että miten se tähän liittyy. Mutta puheenjohtaja Arjo Kangas sanoi, että sehän on mielenkiintoista! Ehkä joku joskus lukee tuota pöytäkirjaa ja tuo merkintä tuo siihen aikaperspektiivin, sillä Berliinin muurin sortuminen aivan varmasti jää historiaan.