Herkät ja hyvät edustajamme

Joskus mieli herkistyy vähän yllättävästikin. Olen tällä viikolla ollut herkällä mielellä kansanedustaja Antti Rantakankaan kuolemasta, vaikka en ole tavannut häntä 36 vuoteen. Olimme 1980-luvun alkupuolella yhtaikaa harjoittelijoina Ruukin koeasemalla. Antti ja muut pojat olivat vähän nuorempia, maamieskoululaisia. Itse olin jo suorittamassa agronomintutkintoon liittyvää kasvinviljelytieteen erikoisharjoittelua. Antti oli reilu, esiintymiskykyinen ja mielestäni herkkäkin nuori mies. Pojat kuuntelivat hartaina, ja selvästi tykkäsivät, kun me "vanhat haaskat" lauloimme kerran kauniisti "Sua vain yli kaiken mä rakastan".  Pääsin usein Antin urheiluauton Fiat Mirafiorin kyydissä Vihannin asemalle. Seurustelimme jo silloin Joukon kanssa, ja Jouko arveli, että täytyy olla vähän isommalta maatilalta, jos on niin hieno auto. 

Myöhemmin Jouko tutustui Anttiin Ilmajoen maatalousoppilaitoksella vähän ennen kuin hän valmistui agrologiksi. Kurssitoverit kuulemma nimittivät häntä ministeri Rantakankaaksi, koska hänessä oli ainesta. Merkillisellä tavalla tulimme aina hyvälle tuulelle, kun näimme Antin telkkarissa, ja toivoimme, että hänestä tulisi vihdoin ministeri. Emme häntä tunteneet kovin hyvin, kun vaalipiirikin oli eri. Mutta sympatiseerasimme.

Lohdutusta läheisille toivotamme syksyisellä kuvalla

On tullut väistämättä mieleen Susanna Haapoja, jonka kansanedustajanura myös katkesi äkkikuolemaan. Sekin puhutteli. Susanna oli usein lapsena mukana samoissa henkisissä kilpailuissa kuin minä, monitaitoinen jo silloin, mielikuvissani yhä räiskyvä, iloinen ja työteliäs. 

Arvostan kaikkia, jotka jaksavat moninaisissa paineissa meitä kansalaisia edustaa. He joutuvat kestämään höykkyytystä niin muiden poliitikkojen kuin median taholta. Jokaisesta virheestä etsitään pelissä maalin paikkoja. Palkkaa en osaa kadehtia, kun työpaikka pitää lunastaa neljän vuoden välein. 

Minuakin meinattiin pyytää kerran kansanedustajaehdokkaaksi. Ja kun olin silloin vähän hakusessa, lupasin harkita, otanko lähetystön vastaan. Ei tarvinnut montaa päivää harkita, kun jo alkoi ilkeä ryöpytys sanomalehti Pohjalaisen tekstaripalstalla. Ilmeisesti asia oli jo vuotanut toiseen ryhmittymään. Viisastuin sitten, sillä en ole loppujen lopuksi kovin paksunahkainen ihminen. Joskus jos loukkaannun, voin olla myös pitkävihainen ja sellainen negatiivisuus syö ihmistä. Toisaalta olen sitten aina puolustanut ihmisiä, jotka joutuvat syyttä tai syystäänkin pelinappuloiksi. Uskon, että pääsääntöisesti ihmiset yrittävät parastaan, mutta tavallinen ihminen unohtelee asioita eikä ehdi paneutua kaikkeen. Yli-ihmisiä on vähemmän, ja siksi virheitä tulee. Puoluekannasta riippumatta pääministerien silmäpussit näyttävät aina kasvavan ja olemus käy harmaaksi. Jokaisessa hallituksessa on nainen, joka nostetaan tikun nokkaan, ja joskus mieskin. 

Eräässä juhlapuheessa kiinnitin taas huomiota siihen, että puhuja kiitti "asiantuntija Virtasta" ja samaan hengenvetoon Virtasen naispuolisia kollegoita jotka olivat "Anna" ja "Maija". Ehkä naiset koetaan alitajuntaisesti miehiä läheisempinä henkilöinä. Usein julkisuudessa on puhuttu Annelista ja Kaisasta, mutta vastaavasti pääministeri Kataisesta ja ohjaaja Luukkosesta. Voi myös olla, että erityisesti tuossa naisten oletetussa ihmisläheisyydessä piilee vaara, että asiat tulevat vielä enemmän iholle kuin miehillä, ja siksi täytyy kovettaa itseään ja ottaa etäisyyttä. Mutta totta kai miehissäkin on paljon herkkyyttä. Tittelinkin takana on aina ihminen.

Iloa ja voimia työhönne, kaikki kansanedustajat. Toivon että säilytätte herkkyytenne ja ihmisläheisyytenne, vaikka työnne on vaativaa, kiitosta ei aina tule ja tärkeänä pitämänne tavoitteet usein pakenevat. Stand up -koomikko Tyyne Kettusen sanoin toivon teille myös keskenääntoimeentulotukea.