Lainkuuliaisuus

Tänään on kynttilänpäivä ja se sattuikin juuri oikealle päivälle myös luterilaisessa liturgiassa: tasan 40 päivää joulusta. Kirkossa kerrottiin Mariasta ja Joosefista, jotka noudattivat tarkoin Mooseksen lakia: Jeesus ympärileikattiin kahdeksan päivän ikäisenä ja Maria kirkotettiin 40 päivän kuluttua synnytyksestä lain säädösten mukaan. Maria ja Joosef olivat lainkuuliaisia kansalaisia, kun he lähtivät Betlehemiin kirjoittautumaan veroluetteloon. He olivat myös uskossaan lainkuuliaisia juutalaisia, kun he tulivat temppeliin ja uhrasivat säädetyt uhrit.

Olin karjatilan emäntänä ollessani joskus 20 vuotta sitten Chydenius-instituutin kurssilla "Moraalinen sapuska - rehti elintarvike." Perehdyin kurssityössäni eläinaktivistien ajatusmaailmaan. Luin mm. FT Leena Vilkan kettutyttöjä puolustavan artikkelin, jossa sanottiin, että joskus anarkismi on ainoa ja sikäli perusteltavissa oleva tapa vaikuttaa asioihin. 

Mietin sitä kovin, ja tulin siihen tulokseen, että en voi oikein missään oloissa hyväksyä anarkismia, lain ottamista omiin käsiin. Ehkä voisin varastaa leipää, jos lapseni olisi kuolemassa nälkään. Mutta vaikka kokisin kuinka olevani oikeassa, toivoisin välttyväni isommilta laittomuuksilta. Jos anarkismin tielle lähdetään, tulee aika äkkiä vastaan se, miten iso rötös voidaan kostaa kuinkakin suurella väkivallalla ja pyhittääkö tarkoitus todellakin keinot. Olen erehtynyt joskus ajamaan ylinopeutta, yleensä tahattomasti. Mutta rehellisyys ja avoimuus ovat arvostuksissani hyvin korkealla. 

Tehtäväni kirkkoherrana on saanut minut ymmärtämään, miksi joku tuntemani johtaja on toiminut joskus lähes käsittämättömällä tavalla. Joidenkin menettelytapojen takana on saattanut olla yksinkertaisesti laki. Julkisoikeudellisen yhteisön, kuten kirkon, on noudatettava hyvää hallintotapaa, lakeja ja asetuksia. Ei voi mennä siitä, missä aita on matalin. Aika puuduttavaa, sillä säädöksiä on kohtuullisen paljon. Rivikansalainen ei oikein pysy perässä. Lainkuuliaisuus on joskus aika epäkiitollista ja ennen kaikkea se on työlästä. Joskus onkin väitetty, että liittyminen Euroopan Unioniin madalsi lainkuuliaisuutta, koska direktiivejä alkoi olla niin paljon. Joudun ehkä jossain kohden vetämään rajaa maalaisjärjen ja laittomuuden välille. 

Olin kerran helsinkiläisten kollegojen seurassa. Keskustelussa aiheutti suurta pahennusta paitsi pääministeri Juha Sipilän mukana olo Terrafame-päätöksessä, myös mm. se, että ministeri Heidi Hautala oli joskus maksanut oviremontin pimeästi. Poliitikoilta tuli odottaa täydellistä moraalia. Kysyin, entä papeilta? Tiesin, että yleensä eniten moralisoivat ne, joilla on jotain omalla tunnollaan, enkä ollut kovin hämmästynyt siitä, että eräs kiihkeimmistä keskustelijoista onkin sittemmin jäänyt kiinni ja saanut rangaistuksen aika paljon isommasta vilpistä kuin Hautala aikanaan. 

Meillä ihmisillä on erilainen omatunto. Joillakin on luonnostaan hyvin herkkä omatunto, liiankin herkkä. Jonkun toisen omatunto on vähitellen opetettu venymään niin vaivattomasti, että selityksistä ei tule loppua. Juuri vietimme holokaustin muistopäivää. Tuntuu käsittämättömältä, että jotkut kristityt silloin ajattelivat, että naisten, lasten, tiedemiesten ja kauppiaiden surmaaminen nälkään, kaasukammioissa ja sähköaidoissa on oikein ja hyväksyttävää. Millainen peto ihminen saattaakaan olla toiselle Jumalan luomalle ihmiselle? Järkyttää myös ajatus siitä, ettei ihminen ole muuttunut paremmaksi. Ja sekin, että jotkut haluavat kieltää historian.

Olen aika herkkä. En pysty katsomaan raskaita dokumentteja. En katso myöskään juurikaan draamaelokuvia, koska itken esimerkiksi elokuvassa "Lassie palaa kotiin". Mieluummin kuuntelen äänikirjoja, jolloin voin paremmin säädellä tunteitani. Äsken mieheni kuitenkin houkutteli minut katsomaan vastaavanlaisen koiraelokuvan "Hachiko - tarina uskollisuudesta." Tositarinaan perustuvassa elokuvassa koira odotti kuollutta isäntäänsä rautatieasemalla yli yhdeksän vuotta. Koiranäyttelijät (nuori ja vanha Hachiko) olivat loistavia. Pillitin yhden nenäliinan aivan märäksi.

Lainkuuliaisuuden lisäksi toivoisin säilyttäväni kyvyn olla uskollinen ja tunteva ihminen. Yleensä vaihtoehdot eivät ole selkeästi oikein-väärin, vaan jotain siltä väliltä, niin että omatunto usein soimaa. Parempi niin.