keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Jokainen päivä on merkityksellinen

Opetusministeri Andersson sanoi äsken, että koulussa jokainen päivä on merkityksellinen. Koululaiset saavat palata kouluun, ja ehkäpä se antaa meille toivoa siitä, että emme ole jumissa. Tämä kriisi päättyy joskus.

Jokainen päivä on merkityksellinen myös muualla kuin koulussa. Työ- ja vapaapäivät, työttömän päivät, eläkeläisen päivät, vetämättömät ja virkeät, iloiset ja murheelliset päivät  - elämä koostuu hyvin erilaisista päivistä ja toivoisin oppivani, että kaikki päivät ovat tärkeitä. Kaikkia niitä en haluaisi elää uudelleen, mutta kaikki ne ovat antaneet elämään makua. En voi sanoa, että kaikki päivät olisivat jättäneet muistoja, sillä elämästä muistaa sittenkin vain joitakin asioita, pieniä ja isoja.

Olen nyt viimeisiä päiviä töissä Taivalkoskella ennen lomaa ja paluuta virkaani Vaasan suomalaisessa seurakunnassa. Tulen varmasti muistelemaan tätä aikaa usein ja pääosin hyvällä. Olen oppinut yhtä ja toista, vähän kuin pieni utelias koululainen. Olen kokenut myös ystävyyttä monien seurakuntalaisten kanssa. Tänä iltana oli viimeinen yhteinen kirkkoneuvoston kokous. Ajelin kotiin päin kiitollisena: Miten hienoihin ihmisiin olenkaan saanut tutustua ja miten hyvässä hengessä asioita on käsitelty. Pieni sisukas työyhteisö on myös näyttänyt toimintakykynsä. (Itse olen ehtinyt tällä viikolla kolme kertaa pilkille, mutta vain yhtenä aamuna vähän näppi.)
Kiitos, Isä, jokaisesta päivästä. Kiitos siitä, että olet tähän saakka varjellut vaarallisilta kulkutaudeilta, katovuosilta ja luonnonkatastrofeilta. Auta että käyttäisin oikein jäljellä olevat elämäni päivät. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti