Huoltokatkoja

Sadonkorjaajien hermoja on koeteltu. Viljan puinnit ovat jääneet myöhäiseksi, koska pitkän kuivuuden jälkeen tulleet sateet saivat aikaan jälkiversontaa. On täytynyt odotella, että vihreätkin jyvät vähän kovettuisivat. Kuivausajat eivät ymmärtääkseni ole kovin lyhyitä, vaikka nyt on taivaan lahjana saatu aivan mainiot puintipoudat. Poika on yrittänyt monta päivää saada kunnostettua vuokrakuivurin poltinta, että viljaa voitaisiin kuivata kahdella kuivurilla. Mieheni on hermoillut puimurin kanssa, kun milloin menee hihna poikki, milloin joku osa vääntyy tai tulee hitsaamisen tarvetta. Vehnää tuli vähän, myös ohrasato on paikoin hyvin heikko, herne talmasi puimuriin, kaurassa on kuulemma paljon jyviä, mutta kevyttä laatua. Sitten on vielä rypsiä, joka sekin iti huonosti ja kukki aivan ennätysmyöhään. 

Minulla on ollut pienempiä huolia: Kasviskuivurin termostaatti oli epäkunnossa ja kuivatettavat omenat paistuivat. Mielin kuivata puutarhan ananaskanelista naposteltavaa. Halpa laitehan tuo minun kuivurini on, mutta ihan periaatteesta ei tahtoisi ostaa muovihärveleitä lisää. Kiertoilmauunilla kuivaaminen osoittautui kovin hitaaksi. Lopulta ajattelin, että eihän siinä mitään menetä, jos tartun kuivurin termostaattiin vähän krouvimmin ottein. Irrotin nupin ja sain laitteen toimimaan sormituntumalla. Olin oikein tyytyväinen itseeni. Joskus ilma on kylläkin ihan kylmää, ja joskus vähän turhan lämmintä. Nyt kuivatan kokeeksi myös muutaman kanttarellin, kun päivän sato ei millään mahtunut pannulle. Tulin myös keittäneeksi lounaaksi seitsemän litraa kaalisoppaa, ja sitä on kolme litraa jäljellä, joten kellään meistä kolmesta ei ole kai erityisen kova nälkä. Olen elämän matkan varrella oppinut, että kaalisoppa on varma tapa piristää väsyneitä ja alakuloisia miehiä. 

Omasta puolestani voin todeta luonnon antamasta sadosta, että "ei minulta mitään puutu", paitsi ehkä vähän karpaloita. On ollut aivan ihana kesä: ikimuistoiset hillastukset Syötteen "invalidinevoilla", makeat mustikat, vadelmat ja puolukat. Omenahilloa alkaa olla varastoissa parin vuoden tarpeiksi. Myös tatteja ja kanttarelleja, orakasta, lampaankääpää ja rouskuja on löytynyt sen verran, että on saanut mukavaa vaihtelua ruokavalioon. Syyskesän ruoka on niin terveellistä, että voin paremmin kuin talvella. Olen useana syksynä ajatellut, että entä jos jäisin pois töistä ja saisin vain päivät pääksytysten kuljeskella koiran kanssa metsissä. Olisi se elämää! Hirvikärpäsistä viis! 

Keväällä katselin tarkoin noita koronatilastoja ja huomasin, että suhteessa sairastuneiden määrään norjalaisilla oli (ja on yhä) vähän kuolemantapauksia. Se on varmaan monen tekijän summa, mutta yksi tekijä saattaa olla norjalaisten reipas ulkoilmaelämä. Aivan varmaa on, että luonnossa liikkuminen parantaa vastustuskykyä ja vähentää altistusta paremmin kuin baareissa notkuminen. Moni metsäläinen on siis varsin hyvin varustautunut kohtaamaan tulevan talven. Kesä on ollut siunattu huoltokatko.