Unettomia öitä

Olen testaillut, kuinka vähällä unella ihminen pärjää niin että pystyy kuitenkin suoriutumaan tehtävistään purskahtamatta itkuun tai saamatta raivokohtauksia. Aika vähällä, mutta uskoisin, että myös unettomuuden syy vaikuttaa tilanneherkkyyteen. 

Tiistaita vasten yöllä Piki oli kateissa. Se ei tullut normaalilta iltaulkoilultaan sisään. Kissittelin sitä pitkin yötä, ja kävin tutkimassa pihapiirissä pari paikkaa, mihin kissa jää joskus loukkuun, jos pääsee livahtamaan huomaamatta sisään. Lopuksi aamuyöllä herätin puolison ja kysyin kävitkö illalla missään oven takana. Hän vastasi unisella äänellä, että lämpökeskuksessa. No siellähän pikkukissan oli ollut lämmin nukkua, mutta kyllä se mielellään tuli sisään syömään hiukopalaa. 

Tiistai-iltana tuli viesti, että nyt ollaan laitoksella. No pitihän sitä valvoa, vaikka ensisynnytys voi vähän kestää. Aamukuudelta tuli kuva aivan täydellisestä lapsosesta, kolmannesta lapsenlapsestamme. Vauvan odotus oli uskomattoman jännittävää myös meille isovanhemmille. Hänestä tulee meille varmasti hyvin läheinen. Emme tahdo sälyttää hänen päälleen tässä vaiheessa mitään vaatimuksia, mutta on mahdollista, että hänestä tulee joskus talon vanhan lähes 10-litraisen olutkannun onnellinen omistaja, ei niinkään käyttäjä. Isäntä löysi kannun, kun siivosi ja kunnosti "pyöräsolaa", ja kannun pohjassa on vuosiluku 1786. On eletty ennenkin! 

Keskiviikkoiltana päätimme piipahtaa Tampereella juhlimassa eli syömässä pitsaa. Tähän oli kaksi muutakin hyvää syytä kuin vauvan syntymä. Ensinnäkin Francescolla on ollut niin paljon työtä ja joka viikonloppu kiinni, ettemme ole nähneet pitkään aikaan häntä ja tytärtämme. Toiseksi päätin ostaa Huutoniemen kirkolle videokameran ja tavara kaupoista hupeni sitä vauhtia, että lähetin tyttäreni hakemaan mieluisaa kameraa Lielahdesta. Tampereenreissu työpäivän päätteeksi oli luonnollisesti melkoinen ponnistelu, ja nukuin vähän huonosti, koska heti aamulla oli tiedossa kokous. 

Torstai-iltana Piki ei taaskaan palannut iltaulkoilulta. Itse asiassa en nähnyt sitä koko iltana, koska tulin töistä vasta kahdeksan jälkeen. Kissittelin sitä yöllä moneen kertaan ja tein kaksi pidempää retkeä tutkimaan mahdollisia paikkoja, joihin kissa olisi voinut jäädä loukkuun, vaikka kukaan ei ollut illalla avannutkaan yhtään ovea. Muistin yläsalin, autotallin, yhden lutin osaston, johon ei ole kissaluukkua, lämpökeskuksen, saunan ja leikkimökin. Muistin, että joku kissanpentu itki kerran kellarin välikatossa ja toinen oli jostain syystä kaksi päivää solan vintillä, missä on vanhoja viljalaareja, vaikka sieltä pääsee portaita pois. Joku kissoistamme oli kerran mennyt tronkelista talon alle kuoppaan ja itki siellä. Niinpä avasin aamulla myös kuopan kannen. Tutkin myös oman autoni, olisinko ajanut kissan päälle tullessani töistä. En saanut unta ja lähdin koiran kanssa aamulenkille jo puoli kuudelta. Etsimme haistellen ja taskulampun kanssa kotitienoolta, olisiko kissa jäänyt auton alle. Kuuntelimme puiden alla kuuluuko miukunaa. Kissaa ei vain löytynyt. Ajattelin, että ehkä se on tullut jo ensimmäiseen kiimaan ja lähtenyt kylille. Mies lupasi jatkaa etsintöjä, ja minä lähdin töihin.

Eilen töistä tultua puhelimme, että kissa on kyllä ollut niin sisäkissa, että tuntuu uskomattomalta, että se olisi yhtäkkiä jättänyt meidät vapaaehtoisesti. Kyselin kuivaajasta, että onko siellä laaria johon voisi jäädä loukkuun. Mietimme, että ehkä joku peto on napannut Pikin, niin kuin kukon kesällä. Ajattelin itsekseni, että menetimme hyvän kissan, mutta saimme ihanan lapsen, joten nyt ei kannata itkeä. Kiersin vielä naapuritalon tienoon, kissittelin sen kellarin tuuletusaukkojen kohdalla ja tutkin ulkorakennuksen. Palasin kotipihaan. Kurkistelin kartanolla pihattoon, riiheen, vanhaan navettaan, kalustovajaan ja heinälatoon. Lopulta avasin kuivaajan oven, ja kuivaajan vintillä portaiden yläpäässä miukui surkeana pieni musta kissa. Se ei meinannut uskaltaa laskeutua portaita edes sylissä. Tajusin, että tällaiset tikasportaat, joissa askelmat menevät toistensa alle, mahtavat näyttää ylhäältä päin kissan mielestä todella pelottavilta - samanlaiset tikkaat johtavat myös solan päälle, missä joku pikkukissa kyyhötti kymmeniä vuosia sitten. Tuon seikkailun jälkeen ruoka ja uni maittoivat Pikille. Samoin minulle, olen nukkunut nyt yhden hyvän yön, ja olen miltei kuin uusi ihminen. 

Uusi ihminen, niin. Aivan upouusi ihminen on nyt nukkunut pikkuNaskalissa elämänsä ensimmäisen yön. Elämän suuri ja mielenkiintoinen seikkailu eksymisineen on alkanut. Takana ovat sukupolvet, jotka tekivät ahkerasti arkityötä ja tarjoilivat juhlissa isosta kannusta olutta. Edessä on arvaamaton, haastava, mielenkiintoinen tulevaisuus. Joskus itkettää, joskus suututtaa, joskus vain väsyttää. Mutta aina voi löytää ja tulla löydetyksi.