Lumikiepit

Ihanan pakkaslumitalven iloja on laskea työmatkoilla peltopyitä. Lapsuudessa niitä näki usein lähipelloilla lumeen kaivautuneena, sitten ne hävisivät kokonaan pitkäksi aikaa. Tänä talvena kaksi peltopyyparvea viihtyy koivukujan vierellä. Ne kaivavat lumesta hernettä ja etsiytyvät nukkumaan suojaisiin kieppeihinsä. Hyvä kamera ei koskaan ole hollilla oikealla hetkellä, mutta saihan noista kännykälläkin jonkinmoisen otoksen.

Nautin kovasti lumimaisemasta, vaikka en ole juuri ehtinyt tai jaksanut hiihtämään. Lumen valo koettaa vakuuttaa, että on meillä toivoa. Kääriydytään nyt kaikki vielä omiin koloihimme, niin kyllä tästä yhdessä selviydytään. 

Moni pitää kirkkoa etäisenä instituutiona, mutta olemukseltaan oikea kirkko on yhteisö. Kovasti mietin, miten tässä eristäytymisen ja omillaan pärjäämisen ajassa voisin samalla koota joukkoa yhteen. Miten rakentaisin kirkkoa, jonka jäsenet ruokailevat yhdessä ja saavat suojan häneltä, joka lähettää lumen ja kevään? Eilisessä lehdessä joku toivoi pieniä kymmenen hengen ehtoollishetkiä. Onneksi sellaisia olikin jo mennyt tiedotukseen ja toteuteteaan viikon kuluttua. Jotkut ehkä haluaisivat rupatella yhdessä tai pyytää esirukousta. Mitä sinä toivoisit juuri nyt kirkolta ja seurakunnaltasi? Entä mistä tahdot kiittää? Tarvitaan sekä kehotusta että kannustusta, että osataan ja jaksetaan. 

Kiitosmieli ei ole joka päivä pinnassa, mutta kaikesta saan kiittää Luojaani. Psalmissa 147 on hieno kehotus: Ylistäkää Herraa... ylistäkää, tuli ja rakeet, lumi ja usva, ylistä, myrskytuuli, hänen käskyläisensä!