Kesätyttö

Mies sanoi aamulla, että Saara olisi varmaan tosi kaunis 50-vuotias. Niin olisikin! Saaralla oli ihanat hymykuopat. Otin hänestä  noin 15-vuotiaana kuvan, jolla osallistuin Pellervon kesätyttökilpailuun. Pikkusisko loikoili bikineissään lukemassa kirjaa saunan takaverannalla, ja väläytti viehkeän hymyn. Kuva julkaistiin, mutta äänet eivät riittäneet voittoon, kun mukana oli joku suloinen pikkutyttö. 

Muistan Saaran hyväntuulisena, avoimena, veikeänä, älykkäänä ja eläinrakkaana tyttönä. Hän oli mielestäni jonkin verran nöyrempi, lempeämpi ja tasaisempi kuin muut perheenjäsenet, ja olisi varmasti menestynyt hyvin elämässä. Hänen ei kuitenkaan tarvinnut. Hän oli kirkastuvan kevään lapsi ja siksi jäi. Minua lohduttaa nunna-ystäväni sana, että pyhät ovat iäti nuoria. 

Kun Saara oli 16-vuotias, jouduimme oppimaan, että elämässä ei ole mitään varmaa eikä mitään pysyvää. Mitä tahansa voi menettää koska tahansa. Kun isoveli kuoli, sanottiin, että parhaat viedään ensin. Kun pikkusiskot kuolivat, ei ollut enää sanoja kuvaamaan menetystä. Moni muukin on joutunut kulkemaan loppumattoman tuntuisia surun polkuja. Emme ole ainoat.

Meillä on taipumus olla elämän suhteen hyvin optimistisia, ja ajatella, että "ei se minuun satu". Maailmanlaajuinen vitsauksemme on kuitenkin tuonut entistä kirkkaammin esiin elämän haurauden. Työssä, sukulais- ja ystäväpiirissä lähes jokainen joutuu kohtaamaan uudenlaisia tosikertomuksia. Kenen tahansa vuoro voi olla seuraavana, kukaan ei voi olla varma, miten oma elimistö reagoi uuteen viholliseen. Emme voi todellakaan hallita elämää emmekä kuolemaa.

Siskojen haudan kauniiseen enkelipatsaaseen haettiin pitkään lausetta. Etsin itse jotain lohdullista, mutta vaikea sitä oli löytää. Vanhempani päätyivät lopulta julistavaan Sananlaskuun: Jotka varhain minua etsivät, he löytävät minut! Yritin ehdottaa, että eikö löytyisi jotain lempeämpää. Mutta äiti ja isä olivat sitä mieltä, että on hyvä jos lause pysäyttäisi miettimään iankaikkista päämäärää ja ottamaan mallia Saarasta ja Suvi-Päivikistä, joilla oli yhteys Jumalaan kunnossa. He olivat jo nuorina ymmärtäneet, mikä elämässä on tärkeää. 

Ehkä minua on tuon lauseen äärellä aina vaivannut ajatus siitä, että olen kuullut joidenkin etsineen uskon lahjaa sitä löytämättä. Tänään haudalla jostain mielenpohjalta tuli Aaro Hellaakosken runonsäe: 

Etsi en, tähän jään.
Kaipaavat, perinjuurin
köyhät löydetään.