Tukka pystyssä

Seurakuntaan oli tullut vuosi sitten tuohtunut palaute siitä, että suoratoistetussa messussa toisen papin tukka oli ollut pystyssä ja toisella muistaakseni stola vinossa. Tämä "tukka pystyssä" -tyyppi on sen jälkeen palannut aiheeseen usein ja myös mielestäni vältellyt striimattavia tapahtumia. Siltikään hän ei tiettävästi ole laskuttanut seurakuntayhtymää hiusmuotoiluvalmennuksesta. 

Seurakunnan tapahtumien suoratoistot ovat laajentaneet yleisöä, eli koronan ansiosta on tavoitettu enemmän ihmisiä kuin ennen. Mutta kyllä muuttunut työnkuva myös uuvuttaa, sen olen tänä vuonna kokenut nahoissani. Työhön on tullut entistä huolellisempaa valmistautumista ja hieman enemmän perhosia vatsan pohjaan. Huolellisempi valmistautuminen ei ole kuitenkaan omallakaan kohdallani ulottunut niinkään hiusten laittoon tai muuhun ulkonaiseen. 

Papillakin on joskus tukka pystyssä.
Kuva TheOtherKev Pixabaystä 

Aivan käsittämätönhän tuo Valtion tarkastusviraston pääjohtajan moraali on ollut ja haastattelujen perusteella edelleenkin on. Yleensä vierastan kaikkia ajojahteja, ja olen niitä vastaan kirjoittanut usein. Mutta kyllähän jonkun on joskus  nostettava esiin näitä epäkohtia, jos ei ihmisillä ole enää omaatuntoa ollenkaan. 

Olen itsekin töpännyt ja oppirahani maksanut. Kun olin töissä Jurvan seurakunnassa, ja oli joku iltatilaisuus Sarvijoella, otin tilaisuuden järjestäneeltä yhdistykseltä kympin matkakuluja, koska sinä päivänä jouduin käymään kaksi kertaa töissä. Olin silloin vt kirkkoherra ja noita ylimääräisiä työmatkoja tuli silloin tällöin, ja siltikin oli usein myös tehtävä yli kellonympärystän päiviä ilman lepotaukoa. Tajusin sitten, että eihän kymppi riitä tähän toiseen ajeluun ja laskutin lisäksi seurakuntaa kirkolta Sarvijoelle. Räknäsin, että yhdessä tämän kympin kanssa saan bensarahat siihen että jouduin käymään päivällä kotona. Pohdiskelin asiaa sakastissa, ja ehkä sen ansiosta asiasta nousi iso haloo.  Laihialainen sai kyytiä ja minua vieläkin muistetaan Jurvassa kaksoislaskutuksesta tuon kympin takia. Paremmin tuossa talossa menivät läpi sellaiset laskut, joissa ei ollut ollenkaan ajelun syytä tai kohdetta. Jollekin maksettiin ilman matkalaskun näyttämistä, ja kun sitä ihmetteli, tuotiin pöydälle matkalaskuja, joissa luki muutamaan kertaan että "asiointia x kilometriä".

Vielä Vaasassa yritin kerran laihialaisesti laskuttaa kilometrin eli jotain 40 senttiä siitä, että vein omalla autolla aidonkokoisen aasin kirkkoon. Vesa Koivisto korjasi laskusta pois tuon kilometrin, koska kirkkoon on kävellen reilusti alle kilometrin matka. En olisi aasia jaksanut kantaa ja vetämällä se olisi ehkä vaurioitunut, mutta matkustusohjesäännön mukaan ratkaisu oli aivan oikea. Olen sitten yrittänyt nuoria pappeja opettaa, että parempi on ottaa vähän omaan piikkiin matkoja kuin yrittää laskuttaa joistain kävelymatkoista tai paisutella kilometrimääriä. Pikkurahoistahan siinä on joka tapauksessa kysymys. Puhdas omatunto antaa paremman yöunen, eikä tule sanomista. Samaa ajatusta olen koettanut iskostaa jälkipolville myös liittyen veroilmoituksen tekemiseen, sillä vältyimme koko maatalousyrittäjyysajan verokirjanpidon tarkastamiselta, eikä sitä tarvinnut myöskään koskaan pelätä. 

Uskon, että jokainen kokee joskus, että antaa aika paljon työnantajalle omia voimavaroja ja suorastaan omaa persoonaansa. Eikä se palkka aina niin kaksiselta tunnu. Tekisi mieli saada vähän enemmän etuja. Ja kuitenkin on oikeudenmukaista ja oikein, että noudatetaan puolin ja toisin yhteisiä sääntöjä eikä ruveta laatimaan omia. Tämä koskee niin rahallisia etuja kuin työturvallisuutta. Ohjeita on myös noudatettava riippumatta siitä onko kyseessä hautajaiset vai strategiatyöskentely.

Itse kun en ole koskaan jaksanut meikata, voisivat seurakuntalaiset varmaan olla joskus tuohtuneita, kun ei toimituspappi ole huolitellun näköinen. Hyvin ovat kuitenkin sietäneet tätä maalaispappia eikä kukaan ole vielä tyrkyttänyt lahjakorttia kosmetologille, niin kuin jollekin vihkipapille oli jossain käynyt. Onneksi myös ehostusvaateet ovat menossa luonnonmukaisempaan suuntaan ja ihmiset keskimäärin arvostavat enemmän aitoa kohtaamista kuin ulkonäköä. Kohtaamisista saan itsekin voimia, ja myös näiden rajoitusten aikana tätä työn suolaa on saanut maistaa lähes päivittäin.