Syvemmälle Messuun

Olen kirjoittanut 19 Syvemmälle Messuun -kirjoitusta Vaasan suomalaisen seurakunnan Majakka-lehteen. Tavoitteena on ollut tuoda esille jotain messun osien sisälllöstä sillä tavalla että jumalanpalvelukseen osallistuja voisi kokea messun entistä merkityksellisempänä ja tulla Pyhän koskettamaksi.

Aiheet: 1. Siunaus 2. Rippi 3. Kunnia 4. Pyhä Kolminaisuus 5. Yhdessä palvelemassa 6. Päivän rukous 7. Virret 8. Kirkkotila ja symbolit 9. Puhuttelua vai armoa 10. Uskontunnustus 11. Esirukous 12. Pyhä 13. Herran rauha 14. Jumalan Karitsa 15. Ehtoollinen 16. Paastonaika ja ylistäminen 17. Kirkon penkissä 18. Lähettäminen 19. Ristisaatto

1. SIUNAUS
Siunaus on parasta mitä kirkosta voi saada.

Uskonnonopettajani opetti, että siunaus on parasta mitä kirkosta voi saada, ja ihmetteli niitä, jotka lähtevät kirkosta juuri ennen Herran siunausta. Jos niin kiire on, on toki parempi lähteä jo ennen kolehtia.

Sekä messun (ehtoollispalvelus) että sanajumalanpalveluksen alussa ja lopussa on siunaus. Se on hyvää tuottavan voimavaikutuksen välittämistä Herralta ja hänen suojaansa sulkemista. Laulaessaan tai lausuessaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen liturgi tekee ristinmerkin, joka osoittaa, että kyseessä on seurakunnan siunaaminen.

Nuo sanat ovat peräisin Jeesuksen antamasta kaste- ja lähetyskäskystä (Matt. 28: 19-20). Meidät on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ja kastejuhlassa otsaamme ja rintaamme piirrettiin ristinmerkki. Niinpä aina kuullessamme nuo sanat voimme tehdä ristinmerkin ja muistaa omaa kastettamme.

Seurakunta vastaa liturgin siunaukseen kolminkertaisella aamenella. Heprean sana aamen tarkoittaa varma, luotettava, totisesti, tapahtukoon niin. Niinpä seurakunta vastatessaan siunaukseen aamenella ottaa sen uskossa vastaan. Rukousten jälkeen laulettu aamen tarkoittaa, että liitymme sydämessämme rukoukseen.

Jumalanpalveluksen loppusiunaus on Herran siunaus. Se annettiin alkujaan Aaronille ja Vanhan testamentin papeille, että nämä siunaisivat sillä Israelin kansaa (4.Moos. 6:22-27). Se on kirjoitettu Raamattuun yksikkömuodossa: Herra siunatkoon sinua. Tässä ”sinä” viittaa kansaan. Joskus ihmetellään, miksi se kirkossamme luetaan monikossa: Herra siunatkoon teitä.  Monikkomuodolla tahdotaan palata siihen ajatukseen, että kolmiyhteisen Jumalan nimeen kastetut ja häneen uskovat ovat yhteisö, Jumalan kansa, jota hän tahtoo siunata. Usko ei ole yksityisasia.

2. RIPPI

Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.

Jumalanpalveluksessa seurakunta saa tunnustaa syntinsä Jumalalle. Seurakunta lukee yhteen ääneen synnintunnustuksen tai pappi lukee sen seurakunnan puolesta ja jokainen saa liittyä siihen mielessään. Synnintunnustuksen jälkeen pappi julistaa synninpäästön, joka perustuu Jeesuksen ristinkuolemaan. Sen saa ottaa uskoen vastaan. Synninpäästöön vastataankin iloisesti kolminkertaisella aamenella.

Yleensä tämä yhteinen rippi on jumalanpalveluksen alussa, joskus saarnan jälkeen. Seurakuntamme konfirmaatiomessuissa synnintunnustus ja synninpäästö ovat juuri ennen ehtoollista, jolloin ne valmistavat erityisesti Herran aterialle.

Joskus on itseensä niin pettynyt, että on vaikea uskoa Jumalan armoa omalle kohdalleen. Silloin voi saada lohdutusta yksityisestä ripistä. Voi puhua papille ennen tai jälkeen jumalanpalvelusta tai sopia erikseen tapaamisesta. Myös joku toinen kristitty voi toimia ripin vastaanottajana, joka julistaa synninpäästön. Tämä perustuu Jeesuksen lupaukseen: Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut (Joh. 20:23).

Jeesus kehottaa vuorisaarnassa meitä myös sopimaan keskinäiset riitamme ennen alttarille menemistä. Käy ensin sopimassa veljesi kanssa (Matt. 5:24). Myös keskinäinen anteeksipyyntö ja anteeksiantaminen tapahtuvat Jumalan rakastavien kasvojen edessä.

Jotkut ihmettelevät, miksi jumalanpalveluksen alussa olevan synninpäästön jälkeen kohta lauletaan Kyrie-hymni Herra armahda, Kristus armahda, Herra armahda. Eikö voisi vähemmällä uskoa että Herra armahtaa? Kyrie ei kuitenkaan ole niinkään anteeksipyyntö kuin avunpyyntö. Noin huusi sokea tienposkessa Jeesukselle. Avunhuuto sisältää jo luottamuksen siihen että Jeesus voi auttaa kaikessa hädässä.

3. KUNNIA

Ollaan enkeleitä kaikki.

Miksi jumalanpalveluksessa pitää pomppia ylös? Jumalanpalvelus on kuin näytelmää. Niin on. Jokaisessa jumalanpalveluksessa eletään joulua, juhannusta, pääsiäistä ja tätä hetkeä. Suurten asioiden äärellä täytyy joskus ilmaista iloaan koko vartalolla. Ellei messun alussa ole ristisaattoa, ensimmäinen ylösnouseminen liittää meidät jouluenkeleihin.

Enkeli kertoi paimenille ilosanoman. Yhtäkkiä hänen ympärillään oli taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa (Luuk.2). Tuo sama toistuu messun alkupuolella. Ensin lauletaan Herra armahda -hymni. Se on uskoa: tiedämme missä turvamme on ja mistä voimme pyytää apua. Siitä kasvaa ilo.  Esilaulaja laulaa: Kunnia Jumalalle korkeuksissa. Seurakunta nousee heti ylös ja liittyy enkeleihin laulaen maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Ne jotka ovat eläneet sota-ajat, tietävät miten tärkeätä rauha on. Ne jotka ovat riidoissa, kaipaavat sovintoa. Jouluyönä alkoi uusi rauhan aika, kun Jumala lähetti Poikansa solmimaan rauhan Jumalan ja ihmisen välille. Siinä on suuri ilon ja kiitoksen aihe ja kunnia siitä kuuluu Jumalalle, joka rakasti meitä niin paljon.

Me toivomme rauhaa koteihin, työpaikoille ja kansojen välille. Monet riidat tulevat siitä että etsimme omaa hyötyä ja omaa kunniaa. Kun Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin kärsimään meidän puolestamme, ihmiset olivat aika realisteja huutaessaan: Taivaassa rauha, kunnia korkeuksissa (Luuk 19). Tehtävämme on kuitenkin koettaa elää niin että myös maan päällä olisi rauha ihmisten kesken.

4. PYHÄ KOLMINAISUUS

Kolmio on yksi, vaikka siinä on kolme kulmaa. Toteemipaalu on yksi vaikka siinä voi olla kolmet kasvot. Minä olen yksi, vaikka olen vanhempieni lapsi, lasteni äiti ja puolisoni vaimo. Näin voimme yrittää havainnollistaa, että yhdessä voi olla kolme.

Yrityksemme kuvata Jumalaa ovat puutteellisia ja jäävät vajaaksi. Sanamme eivät riitä. Uskomme, että Jumala Isä toimii erityisesti luodessaan kaiken ja pitäessään yllä elämää. Jumala Poika syntyi ihmiseksi, kirkasti kärsimyksellään Jumalan rakkautta ja voitti kuoleman. Hän kutsuu meitä seuraajikseen.  Jumala Pyhä Henki on meidän lohduttajamme ja puolustajamme, hän synnyttää sydämessämme uskoa ja rakkautta.

Raamatussa Kolminaisuus esiintyy mm. Jeesuksen antamassa kastekäskyssä Matt.28:19. Paavalin apostolisen siunauksen luemme kastetulle lapselle ja konfirmoidulle nuorelle: Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon sinun kanssasi (2. Kor. 13:13).

Jumalanpalvelus alkaa siunauksella Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Suomenkielen säännöistä poiketen jokaisen persoonan välillä on ja-sana kuvaamassa sitä, että kaikki persoonat ovat tasaveroisia ja muodostavat ykseyden.

Messun Kunnian jälkeen lauletaan kiitosvirsi, joka on omistettu Pyhälle kolminaisuudelle ja kuvaa Jumalan pelastustekoja. Erityisesti juhlapyhinä tuo virsi voi olla 300-luvulta peräisin oleva Laudamus eli virsi 126 Me kiitämme – tai virsikirjan liitteen messusävelmistön Laudamus-hymni.

Jumalanpalveluksen lopussa oleva Herran siunaus päättyy Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Seurakunta ottaa vastaan siunauksen kolminkertaisella aamenella.

5. YHDESSÄ PALVELEMASSA

Messuun tuleva seurakuntalainen palvelee aina koko kirkkoa. On merkityksellistä, että joka sunnuntai jumalanpalveluksissa rukoillaan esimerkiksi murheellisten, köyhien ja sairaiden puolesta. Joskus seurakuntalaiset valmistelevat esirukouksen ja ovat sitä lukemassa. Joka tapauksessa kirkossa kävijä mielessään liittyy luettuun rukoukseen. Näin hän kantaa toisia ihmisiä Jumalan sydämelle. Hän rukoilee monien asioiden puolesta myös osallistuessaan virsilauluun. Isä meidän  –rukouksessa hän pyytää leipää ja anteeksiantamusta myös muille, ei vain itselleen.

Laulajat ja instrumenttimusiikin taitajat voivat palvella kanttorien ohella messun musiikissa ja näin tuoda jumalanpalveluksessa omat lahjansa yhteiseksi rakennukseksi.  Samoin raamatuntekstien lukijat, kysehän ei ole ”vain sisältäluvusta”, vaan tehtävästä, missä välitetään muille Jumalan sanaa.

On monenlaisia lahjoja. Uppoavassa laivassa oli kysytty, onko täälä ketään joka osaisi jonkun kirkollisen toimituksen. Laihialainen oli heti vastannut että ”mä voin kantaa kolehrin”.  Kolehdinkantajia tarvitaan, siinä konkreettinen palvelutehtävä.

Seurakuntamme jumalanpalveluksissa tarvitaan myös kahvinkeittäjiä. Kirkkokahveilla saamme tutustua ja vaihtaa kuulumisia. Tämän mahdollistavat monet kahvittajaryhmät: yhdistykset ja piirit. Kahvittajista on joskus pulaa ja kirkkokahvit jää siksi saamatta. Tuohon tehtävään saa tarvittavan opastuksen, niin ettei tarvitse jännittää että onko siellä oudot keittimet!

Jos voit palvella messussa näissä tehtävissä, ota yhteyttä alueesi pappiin, kanttoriin tai kirkkokahvityöryhmään kirkkoherranviraston kautta!  Jumalanpalvelus on juhla, ja tarvitaan juhlan valmistelijoita. Tärkein valmistelu on rukoilla tulevan pyhän messujen puolesta.

6. PÄIVÄN RUKOUS

Mikä lyhyt rukous messussa livahtaa helposti ohi korvien? Itselleni se on Päivän rukous, jonka liturgi lukee jumalanpalveluksen alkupuolella kiitosvirren jälkeen. Siinä on usein hienoja sananmuotoja. Ehkä sen lukemiseen pitäisi liittää enemmän hiljaisuutta, että ehtisi ymmärtää nuo kauniit sanat?

Päivän rukous on ytimeltään Jumalan pelastustekojen kertaamista ja niiden tulemista tähän hetkeen. Rukous luetaan Jeesuksen nimessä ja se liittyy päivän raamatunteksteihin. Pysähdymme Jumalan eteen muistelemaan, mitä hän on tehnyt puolestamme, vetoamme hänen lupauksiinsa ja tekoihinsa ja pyydämme että ne vaikuttaisivat meihin nyt.

Evankeliumikirjassa on jokaiselle pyhäpäivälle muutama päivän rukous. Jotkut niistä ovat hyvinkin raikkaasti sanoitettuja. Niistä jumalanpalveluksen toimittajat valitsevat sen, joka parhaiten soveltuu tilanteeseen ja sanomaan.

Aina kun seurakunta kokoontuu messuun, eläydytään johonkin pelastushistorian tapahtumaan kirkkovuoden mukaan. Niinpä esimerkiksi jouluna elämme todeksi Vapahtajan syntymää. Eräässä joulun ”päivän rukouksessa” kiitämme siitä, että pelastuksen ihme tuli ihmissilmien hämmästeltäväksi Betlehemin pimeässä yössä. Pyydämme että saisimme kedon paimenten riemuitsevat askeleet ja löytämisen ilon. Lähetä meidät kertomaan pelkääville ja vapahdusta ikävöiville ilosanomaa siitä elämästä, joka on ihmisten todellinen valo. Suo meidän kerran pyhien enkelien kanssa ylistää sinua taivaan kirkkaudessa.

7. VIRRET

Laulettu kaipaus ja ilo.

Taiteiden yönä Vaasan kirkossa vietettiin tangomessua. Jumalanpalveluksen laulun ja virren tarkoituksena on liittyä yhteen, kantaa yhteinen rukous ja kiitos Jumalalle. Varmasti tämä voi toteutua myös tangon rytmein – eräs lempivirsistäni on itse asiassa valssi, jonka tahtiin toivoisin arkkuani kannettavan hautaan.

Virsi on rukousta. Jeesuksen ajan virret olivat psalmeja, joita resitoitiin synagogassa. Psalmien sanoitukset ovat kestäneet vuosituhansien kulttuurielämän muutokset. Yhä sydämet löytävät kaikupohjaa kuningas Daavidin aikaisista psalmeista, joita laulettiin 1000 vuotta ennen Vapahtajan syntymää. Käänny puoleeni ja ole minulle armollinen, sillä minä olen yksin ja avuton (Ps.25).

Virsissä on samaa ajattomuutta. Eri aikakausien juomalauluista, kansanlauluista ja varta vasten virsiksi sävelletyistä koraaleista on seuloutunut musiikki joka kantaa. Sanoitukset ovat kestäneet kulutusta, koska ne ovat lähteneet syvältä sydämestä ja niissä on elämän maku. Seurakunnassamme virsien soundi myös vaihtelee riippuen siitä onko messussa urku- piano- vai bändisäestys.

On sääli, jos virsikirjan monet aarteet jäävät tuntemattomiksi. Messun virsissä onkin usein jotain vieraampia mukana. Alkuvirsi johdattaa pyhäpäivän ja kirkkovuoden ajankohdan sisältöön. Kolminaisuusvirressä ylistämme Luojaa, Lunastajaa ja Eläväksi tekijää. Päivän virsi on messun päävirsi, joka sanoittaa evankeliumia. Kolehtivirren aikana on luontevaa muistaa maailman hätää, sillä silloin kannetaan uhrilahja rakkauden työhön. Ehtoollisvirressä hämmästelemme Jumalan hyvyyttä. Ylistysvirren halleluja on esimakua taivaallisesta ylistyksestä (Ilm. 9:6). 

8. KIRKKOTILA JA SYMBOLIT

Vuosia sitten kun olin Helsingin tuomiokirkossa, siellä oli amerikkalainen mies lippalakki päässä. Nuori kirkon opas tuli ystävällisesti sanomaan: Would You please take your cap off. Jossain etelänmatkoilla törmäämme siihen että kirkkoon ei pääse shortsit jalassa tai olkapäät paljaina. Myös meillä on täällä omat tapamme kunnioittaa kirkkotilaa.

Miehillä lakin päästä ottaminen kuvastaa kunnioitusta Pyhän edessä. Sitä voi osoittaa myös hiljentymällä tai tekemällä ristinmerkin. Kirkkotila on vihitty Jumalalle pyhitetyksi huoneeksi. Monet kirkon symbolit, kuten alttari, kolmio, silmä, kyyhkynen tai ristinmuotoinen käytävä viittaavat Jumalan läsnäoloon.  

Kirkko on myös seurakunnan koti, ja siksi on tärkeää, että lasten ääni ja askeleet saavat kuulua siellä. Jeesus tuohtui, kun opetuslapset moittivat niitä, jotka toivat lapsia hänen luokseen. Ei aikuistenkaan tarvitse kirkossa käyttäytyä niin jäykästi, että oleminen käy raskaaksi. Sydämen asenne voi olla aivan oikea, vaikka ihminen liikkuu vapautuneesti, hymyilee iloisesti, laulaa ja puhuu - huomioiden toiset.

Alttarilla palavat kynttilät kuvastavat valon voittoa pimeydestä. Liekki on rukouksen ja Kristus-esirukoilijan vertauskuva. Jo varhaisten kristittyjen kokoontumiseen kuului lamppujen sytyttäminen (Apt. 20:8). Suurina Kristus-pyhinä alttarilla palaa kuusi kynttilää, muina juhlapyhinä neljä. Jos alttarilla palaa kaksi kynttilää, ne symboloivat lakia ja evankeliumia.

Alttarin kukat muistuttavat Jumalan luomistyöstä. Ne ovat tavallisesti lakastuvia leikkokukkia, jotka kertovat Kristuksen uhrista ja elämän hauraudesta. Mikä olen minä ja mikä on minun kansani?, lausui kuningas Daavid, kun Jerusalemin temppeliä rakennettiin, sinulta on tullut kaikki minkä sinulle annamme (1. Aik. 29:14).

9. PUHUTTELUA VAI ARMOA?

Eräs pappi oli huolissaan siitä, että joissain kirkoissa edelleen on Raamattu alttaripöydällä.  Hänellä oli pelko siitä että kunnioitamme liikaa kirjoitettua sanaa. Onhan se niin monitulkintaista.

Niin onkin, mutta samalla Raamattu on ihmeellinen pyhä kirja, joka synnyttää uskoa Kristukseen. Jeesus Kristus on Jumalan elävä Sana. Hän on läsnä siinä inhimillisessä sanassa jota luetaan, lauletaan ja saarnataan jumalanpalveluksessa.

Messussa luetaan yleensä kolme Raamatun tekstiä: Vanhasta testamentista, Uuden testamentin kirjeteksteistä ja Jeesuksen elämänkerroista eli evankeliumeista.  Kullekin pyhäpäivälle on Evankeliumikirjaan valikoitu päivän tekstit siten, että sama teksti toistuu joka kolmas vuosi. Teksteistä muodostuu adventista alkava kirkkovuosi, jonka tarkoituksena on tuoda Jeesuksen pelastustyön eri vaiheet meitä puhuttelemaan, tähän hetkeen.

Sanan lukemisesta ja kuulemisesta muodostuu vahva dialogi. Ensimmäisen lukukappaleen jälkeen saamme meditoida kuultua vastausmusiikin aikana. Toisen lukukappaleen jälkeen veisattavassa Päivän virressä laulamme Jumalan teoista.  

Ennen ja jälkeen evankeliumia on kolminkertainen halleluja, ylistyksemme siitä, että Jeesus on tullut keskellemme.  Evankeliumin lukemisen jälkeen pappi saarnaa jostain päivän tekstistä. Seurakunta vastaa kuultuun sanaan jälleen ylistyksellä eli uskontunnustuksella. Joskus uskontunnustuksen jälkeen on vielä lyhyt virsi, joka antaa mahdollisuuden palata saarnan herättämiin ajatuksiin.

Kaiken tämän tarkoituksena on, että messuun osallistuja saisi kokea miten Jeesus puhuttelee minua ja minä saan vastata. Hän kuulee mitä sanon ja mitä kaipaan. Usko, toivo ja rakkaus lisääntyvät. Jumala rakastaa ja armahtaa minua Kristuksen tähden. 


10. USKONTUNNUSTUS

Sikisi Pyhästä Hengestä

Eräs seurakuntalainen pyysi muistuttamaan, että jokainen saa liittyä lukemaan ääneen Isä meidän -rukousta ja uskontunnustusta aina kun niitä käytetään eri tilanteissa.  

Jumalanpalveluksen uskontunnustus on seurakunnan vastaus Jumalan puhutteluun, joka kuullaan saarnassa. Yleensä käytetään Apostolista uskontunnustusta. Juhlamessuissa saatetaan käyttää Nikean tunnustusta. Nämä uskontunnustukset löytää virsikirjan takaa ehkä viimeiseltä tai toiseksi viimeiseltä aukeamalta.

Apostolisen uskontunnustuksen juuret ovat Roomassa. Sen esimuotoa käytettiin siellä kastetunnustuksena 100-luvulla. Nikean tunnustus alkoi muotoutua 300-luvulla, kun alkoi olla niin monenlaista oppia Jumalasta, Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä, että täytyi yrittää kiteyttää kristillinen uskonkäsitys yhteisiin lausumiin. Uskontunnustukset saivat lopullisen muotonsa 400-luvulla.

Jotkut kokevat, että on vaikea lukea ääneen tunnustusta, kun ei koe että voisi uskoa näin. Esimerkiksi tuo otsakkeen teksti on tuottanut hämmennystä monelle. Katekismuksen mukaan kyse ei ole kuitenkaan uskomme laadusta ja käsityskyvystämme. Uskontunnustus kertoo mitä Jumala tekee puolestamme ja lahjoittaa meille. Siksi kyseessä on enemmän ylistys kuin järjen selitys. Meidän Jumalamme on suuri ja käsittämätön ja hänelle on kaikki mahdollista.

Ajattelen, että lukiessani uskontunnustusta liityn johonkin itseäni suurempaan ja viisaampaan, vuosituhantisen kirkon yhteiseen omaisuuteen. Anselm Canterburylaisen tavoin en yritä ymmärtää, jotta voisin uskoa, vaan uskon, jotta voisin ymmärtää.

11. ESIRUKOUS

Messu on Jumalan kansan juhla, mutta niin suuri juhla siitä ei saisi tulla, että lähellä ja kaukana elävän lähimmäisen hätä unohtuu. Näin sanoi Tapio Saraneva Tampereella 1998 pidetyssä jumalanpalveluskongressissa. Siksi mietin usein, että messun esirukouksessa on uskallettava kantaa esiin kipeitä asioita ja on myös pyydettävä, että minä osaisin itse tehdä voitavani hädän lievittämiseksi.

Esirukous on rukousta toisten, ei omien asioideni puolesta. Vanhassa Testamentissa kansan puolesta rukoileminen oli erityisesti profeettojen tehtävä. Uudessa testamentissa kehotetaan jumalanpalveluksissa rukoilemaan ja kiittämään kaikkien ihmisten, kuninkaiden ja vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää (1.Tim.2:1-2). Apostoli Paavali kirjoittaa tessalonikalaisille että hän on Silvanuksen kanssa muistanut heitä rukouksissaan (1.Tess.1:2)  ja pyytää: Rukoilkaa meidän puolestamme (1.Tess. 5:25). Rukous yhdistää.

Kristillisten kirkkojen jumalanpalveluksissa on alkuajoista lähtien rukoiltu seurakunnan, papiston, valtakunnan ja sen hallitsijan, köyhien, sairaiden, leskien, orpojen, maailmanrauhan, sadon ja suotuisten ilmojen puolesta. Olisi hyvä, että voisimme muistaa rukouksessa erityisesti ajankohtaisia asioita. Siksi voi olla tarpeellista muistuttaa näistä jumalanpalveluksen toimittajia ennen messun alkua tai jättää esirukouspyyntöjä. Itse olen joskus liturgina miettinyt, miksi ihmiset näyttävät niin vakavilta, ja syy on selvinnyt uutisista jälkikäteen.

On hyvä, jos seurakuntalaiset muutenkin voisivat osallistua esirukouksen valmisteluun ja rukouksen toteuttamiseen. Me papit emme aina huomaa pyytää!  Jos koet kutsumusta tähän tehtävään, ota rohkeasti yhteyttä.

12. PYHÄ - Ehtoollisrukouksen adventtilaulu

Messun liturgilla on yllään viitta, kasukka, ja siinä on useimmiten selkäpuolella Kristuksen risti. Risti muistuttaa siitä, että Jeesus itse on ehtoollispöydän isäntä. Hän on siunaamassa lahjoillaan meitä, jotka käymme perheen yhteiseen ruokapöytään.

Ehtoollisrukouksen alussa muistellaan mitä Jeesus on tehnyt puolestamme. Rukous alkaa sanoin Totisesti on oikein ja arvollista ja sen muisteluosa vaihtuu sen mukaan mikä on pyhäpäivän erityinen sanoma. Sen jälkeen saamme liittyä laulamaan enkelien ja kaikkien pyhien kanssa Pyhä-hymniä.

Tämä ihana laulu on syntynyt kahdesta Raamatun kohdasta. Toinen on Jesajan kirjan näky, missä kuusisiipiset serafit verhoavat kasvojaan Herran kirkkauden edessä ja laulavat: Pyhä, pyhä, pyhä, Herra Sebaot! Taivas ja maa on täynnä sinun kirkkauttasi. (Jes. 6:3). Tässä liitymme enkeleiden kuoroon.

Toinen on adventin tervetulotoivotus, millä ihmisjoukko otti Jeesuksen vastaan, kun hän ratsasti aasilla Jerusalemiin kärsimään ja kuolemaan meidän puolestamme: Hoosianna korkeuksissa! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä. Hoosianna korkeuksissa! (Matt. 21:9) Liitymme laulamaan Kristukseen uskovien ja jo perille päässeiden pyhien kanssa Hoosiannaa.

Hoosianna on yhtä aikaa ylistystä ja avunpyyntöä. Se tarkoittaa Auta, pelasta. Jeesuksessa Jumalan kirkkaus säteilee meille, seimeltä ja Golgatalta. Saamme toivottaa hänet tervetulleeksi ehtoollispöydän Herraksi ja oman elämämme Herraksi. 

13. HERRAN RAUHA

Rauhaa ja sovintoa!

Ehtoollisen vieton edellä kaivataan sovintoa ja yhteyttä. Riidat poikki! Ensinnäkin Jumala tarjoaa rauhaa omilleen. Tätä ilmentää Isä meidän –rukouksen jälkeen tuleva liturgin ja seurakunnan vuorolaulu: Herran rauha olkoon teidän kanssanne – Niin myös sinun henkesi kanssa.

Herran rauhan toivottamisen perusta on ylösnousseen Jeesuksen sanoissa opetuslapsilleen. Kun he olivat koolla lukittujen ovien takana, Jeesus ilmestyi ja sanoi: Rauha teille (Joh. 20:19). Kristus lahjoittaa omilleen sen rauhan, jota jo enkelit jouluyönä julistivat laulaessaan maan päällä rauha ihmisillä joita Hän rakastaa (Luuk.2:14).

”Herran rauhan” jälkeen tarjotaan joissakin messuissa (esim. Tuomasmessu, Kotisatamamessu) mahdollisuutta osoittaa, että myös ehtoolliselle aikovat ovat keskenään sovussa. Liturgi kehottaa seurakuntalaisia toivottamaan toisilleen rauhaa ojentamalla kättä ja sanomalla esimerkiksi Kristuksen rauhaa.

Tämän eleen taustalla on mm. Paavalin toivomus. Hän kehotti seurakuntalaisia tervehtimään toisiaan pyhällä suudelmalla (esim.1. Kor 16:20). Suomalaiseen kulttuurin kättely sopii toistaiseksi paremmin. Myös Jeesus muistutti, että jos alttarille mennessäsi muistat, että veljelläsi on jotain sinua vastaan, niin käy ensin sopimassa (Matt. 5:23-24).

Sovinto ei ole helppo asia. Isä meidän –rukouksen kohta, missä lupaan antaa anteeksi niille, jotka ovat minua vastaan rikkoneet, vetää joskus vakavaksi. Jumalan rakkaus ja hänen tarjoamansa sovinto meitä syntisiä kohtaan on täydellinen. Joka päivä lukiessani Jeesuksen opettamaa rukousta, ja ennen ehtoolliselle käymistäni pyydän häneltä, että hän muuttaisi sydäntäni niin että tulisin armollisemmaksi ja osaisin elää rauhassa kaikkien kanssa.

14.  JUMALAN KARITSA
Jeesus lampaana
                

Oman konfirmaationi messun liturgiassa oli yksi osa, joka sai kylmät väreet menemään pitkin selkäpiitä. Joku toinenkin nuori huokaili, että Mun mielestä tämä on kaunis. Sävelmä on vaihtunut, mutta Jumalan Karitsa -hymni on yhä yksi liturgian kauneimpia osia.

Jumalan Karitsa lauletaan yhdessä seisaaltaan ehtoollisen asettamisen ja Isä meidän –rukouksen jälkeen.  Huomion keskipisteenä ovat silloin ehtoollisaineet, jotka ovat alttaripöydällä. Ajattelemme, että Kristus on keskellämme leivässä ja viinissä ja ylistämme häntä siitä, että hän on kantanut meidän syntimme.

Laulun sanat perustuvat Johannes Kastajan sanoihin. Johannes kastoi Jordanilla ihmisiä ja julisti, että minun jälkeeni tulee minua suurempi. Kun hän sitten näki Jeesuksen tulevan luokseen, hän sanoi: Katsokaa, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! (Joh. 1:29).

Näin sanomalla Johannes viittasi sekä Jeesuksen kuoleman hetkeen että sen merkitykseen. Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus kuoli ristillä juuri silloin, kun pääsiäislampaita teurastettiin Jerusalemin temppelissä pääsiäisateriaa varten. Siksi Pääsiäisyön ja Pääsiäisen ehtoollisrukouksessa lausutaankin Jeesuksesta:

Hän on meidän pääsiäislampaamme,
joka on uhrattu puolestamme.
kuolemalla hän kukisti kuoleman
ja ylösnousemisellaan avasi meille tien ikuiseen elämään.
Sen tähden kaikki maa riemuitsee tänä yönä!

Jeesus on kuollut puolestamme, ja siksi meidän ei tarvitse antaa muuta uhria tai pelätä mitään Jumalan rangaistusta. Ehtoollisessa hän on keskellämme täynnä armoa. 

15. EHTOOLLINEN

Kerran eräässä konfirmaatiossa nuoret olivat aidosti juhlassaan mukana. Sen sijaan lehterillä oli aikuisten pulinapoppoo, joka yritti herättää huomiota kaikin tavoin. Mietin jo, pitääkö asiaan puuttua, mutta onneksi ehtoollisen pyhä hetki rauhoitti kaikki.

Ehtoolliselle saavat osallistua kirkkomme konfirmoidut jäsenet. Itse asiassa jäseneltä odotetaankin, että hän osallistuisi jumalanpalveluksiin ja kävisi ehtoollisella. Ehtoollispöytämme on avoin myös niiden kirkkojen ja uskonnollisten yhdyskuntien jäsenille, joiden kanssa meillä on sopimus ehtoollisyhteydestä.

Myös kastettu lapsi voi nauttia ehtoollista yhdessä vanhempansa tai muun hänen kristillisestä kasvatuksestaan huolehtivan seurakunnan jäsenen kanssa. Tällöin vanhempi kertoo papille, siunataanko lapsi vai saako hän ehtoollista. Lasten ehtoollinen oli käytössä kristinuskon alkuaikoina ja palautettiin kirkkoomme 1979.  

Vaasan kirkoissa käytetään nyt pelkästään gluteenitonta ehtoollisleipää, joka sopii kaikille. Joillekin pienikin määrä alkoholia on ongelma eri syistä, joten Vaasan ja Palosaaren kirkoissa voi pyytää ehtoollisenjakajalta alkoholitonta viiniä, jota on varattuna alttaripöydälle. Joskus leipä voidaan myös kastaa viiniin. Leivän ja viinimaljan voi ottaa käteensä. Vastaanottaessaan voi sanoa aamen ja pöydästä noustessaan saa kiittää Jumalaa.

Ehtoollisella Jeesus Kristus on itse läsnä. Leivässä ja viinissä hän lahjoittaa meille syntien anteeksiantamuksen ja vahvistaa uskoamme. Hän kokoaa yhteen kaikki omansa kiitosaterialle, joka ennakoi taivaan juhla-ateriaa. Ehtoollinen yhdistää meidät Kristukseen, toinen toisiimme ja perille päässeisiin pyhiin.

Ehtoollisen lahja otetaan vastaan uskomalla, että nuo sanat ovat totta: Kristuksen ruumis ja veri on annettu sinun puolestasi. Nuo sanat antavat sen mitä lupaavat riippumatta siitä, että ehtoollisen jakaja ja ehtoollisen vastaanottaja ovat kelvottomia näin suureen armoon. Kovin mielelläni olisin kelvollinen. Ehtoolliselle en kuitenkaan tule kelvollisuuteni varassa, vaan sinun sanasi ja käskysi tähden, koska mielelläni olisin sinun opetuslapsesi. (Luther)

16. PAASTONAIKA JA YLISTÄMINEN

Ennen pääsiäistä tuhkakeskiviikosta alkaen ja ennen joulua adventinaikana on paasto. Minulla on tietyt vaatimattomat paastonajan tavat. Yksi niistä on, että kannan kaulassani krusifiksia ja muistelen Kristuksen kärsimystä. 

Kirkkotila pukeutuu paastonaikaan siten, että kirkollisena värinä on violetti, katumuksen väri. Paastonaikana messusta jää pois joitakin iloisia osia. Halutaan kääntyä sisäänpäin, itsetutkisteluun. Tai tavoitteena on, että arki ja juhla erottuisivat. Ylistys kaikuu juhla-aikoina sitäkin kirkkaampana.

Paastonaikana liturgisista lauluista jää pois Kunnia, minkä enkelit lauloivat jouluyönä. Samoin jätetään pois siihen liittyvä kiitosvirsi Pyhälle kolminaisuudelle. Pääsiäiseen liittyvän ison paaston alkupuolella saattaa Kunnia kajahtaa vielä psalmilaulun yhteydessä, mutta 5. paastonajan sunnuntaista lähtien paasto syvenee ja myös tämä ”pieni kunnia” vaikenee.

Jätämme paastonaikana pois myös evankeliumin lukemiseen liittyvän halleluja-laulun. Messun loppupuolella olevassa vuoroylistyksessä ei seurakunta vastaa Jumalalle kiitos. Halleluja., vaan Jumalalle kiitos. Aamen.

Pieniä muutoksia, aivan kuin pilkun fiilausta. Onko näillä mitään merkitystä? Ehkä ne muistuttavat meitä siitä, että kirkkovuoden eri aikoina meitä kutsutaan sisäiseen muutokseen, joka näkyy myös ulkoisessa olemuksessamme ja elämässämme. Aina ei tarvitse jaksaa ylistää. Joskus saa ylistää täysin palkein, myös messussa!  Mirjami Lähteenkorvan sanoin Ylistys kaipaa ääntä puuttuvaa.

17. KIRKON PENKISSÄ

Olimme jumalanpalveluspäivillä pohtimassa miten messu voisi olla sellainen, ettei sieltä malta pysyä pois.  Mieleen jäi kuva kirkosta, johon oli rakennettu lapsille hauskannäköinen leikkipaikka kirkon etuosaan lähelle alttaria. Lapset kuulemma viihtyvät siinä, eivät häiritse eivätkä juokse enää portaissa. Ovat parhaalla paikalla, mistä näkee ja näkyy.

Pyhäkoulussa olen laulanut ja laulattanut laulua On paikka kirkkoni penkissä, joka juuri minun on. Oma paikkani on kuitenkin usein tyhjä.  Kotikirkossani on vielä Naskalin penkki, jossa isäni melkein joka sunnuntai istuu edustamassa kotitaloani.  Mutta minua vaivaa joskus hengellinen haluttomuus.

Olisiko sille mitään tehtävissä? Ruotsissa eräässä seurakunnassa olivat seurakunnan työntekijät ja luottamushenkilöt lupautuneet käymään kirkossa kymmenenä pyhänä peräkkäin. He tunnustivat uskonsa jaloillaan. Kun kirkkoon kulki paljon väkeä, siellä oli virkistävää. Samalla he tulivat miettineeksi, mitä voisivat tehdä, että messusta tulisi heidän unelmansa.

Eräs maalaisseurakunnan pastori sanoi, että kun ehtoollispöydässä ihmiset ovat ihmeen lähekkäin, siinä yksi tuoksahtaa vähän valkosipulilta, toinen navetalta ja kolmas vauvalta. Se on elämää, on hienoa että elämän tuoksu tulee kirkkoon.

Suomalaiset olivat joskus kirkkokansaa, nyt paremmin nettikansaa.  Janoa yhteyteen on nytkin, mutta sosiaalisesta mediasta puuttuu tuoksu.  Unelmieni kirkossa saa nauraa ja itkeä ja kokea tulevansa kotiin.

Yhdessä rukoileva ja ylistävä kirkko lähtee ehtoollispöydästä kohtaamaan ihmisenä toisia ihmisiä. Kirkossa saa uskoa armon sanan ja sitä kuulemaan meitä kehotetaan. Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan (Hepr. 10:25).

18. LÄHETTÄMINEN - Kuolemaan ja elämään

Eräs sulhanen sanoi, että älä sano ennen päätösmarssia: Lähtekää rauhassa. Se kuulostaa vähän siltä kuin lähtisi kuolemaan. Ymmärsin ja otin pyynnön huomioon. Messun päätössanat on kuitenkin tarkoitettu viittaamaan elämään: Lähtekää rauhassa ja palvelkaa Herraa Iloiten.

Ehtoollisjumalanpalveluksen nimi messu tulee sen luonteesta. Kyseessä ei ole tosielämästä irrallinen pyhyyden saareke, vaan missio, lähettäminen. Ensin kutsutaan koolle vahvistumaan yhteydestä, Herran sanasta ja ehtoollisesta. Sitten lähetetään takaisin arkielämään ja elämän tarkoituksena on todistaa sanoin ja teoin Kristuksesta.

Herran palveleminen on toisten ihmisten väsymätöntä palvelemista. Siihen meitä kehotetaan. Messu haastaa meidät noudattamaan Jumalan hyvää tahtoa, olemaan Kristuksen kaltaisia. Ei se ole helppoa maailmassa, joka on täynnä epäoikeudenmukaisuutta, sotia, nälänhätää, köyhyyttä, erilaista hyväksikäyttöä ja vaikeita ihmisiä.  Mutta on tekohurskasta, ellen ota todesta sitä, että minua kutsutaan rakkauden tekoihin.

Se joka on saanut kokea rakkautta, voi oppia rakastamaan. Siksi meitä kutsutaan messuun, ja siksi meidät lähetetään messusta elämään. Ei kuitenkaan noudattamaan hammasta purren käskyjä, tekemään raskasta rakkauden työtä - vaan kokemaan sitä iloa, minkä tuo Jumalan tahdon mukainen elämä. Mitä voitan riitelyllä, ahneudella tai välinpitämättömyydellä? En mitään. Siksi on olemassa messu ja lähettämissanat. Että olisi ilo. Ja että olisi rohkeus silloinkin kun tuntuu mahdottomalta - kun ei tarvitse yksin lähteä edes kuolemaan.


19. RISTISAATTO
Kuka pääsee ristinkantajaksi? Olen ajatellut, että ehkä Jeesuksen ristin kantaminen on messun arvokkain tehtävä. Juhlajumalanpalvelus alkaa ja päättyy usein kulkueeseen. Ristin jäljessä tulee sanan valo, kun siinä kannetaan kynttilöitä ja Evankeliumikirjaa. Kulkueessa voivat kävellä konfirmoitavat nuoret, kuorolaiset, tekstinlukijat, esirukouksen lukijat, ehtoollisavustajat, saarnaaja ja liturgi.

Kulkue on vanhimpia kristillisiä symboleita. Kansa saattoi kunnioittaa siunauksen antajaa, esimerkiksi kuningasta, kulkemalla hänen perässään. Messuun liittyvät kulkueet juontavat juurensa keisari Konstantinus Suuren (272-337) aikaan. Hän suosi kristinuskoa, sunnuntaista tuli lepopäivä ja Rooman valtio antoi varoja kirkkojen rakentamsieen. Kulkueetkin mahtuivat suurempiin kirkkosaleihin.

Kun kulkueen edellä on risti, puhutaan ristisaatosta. Kristus tulee jumalanpalvelusta viettävän seurakuntansa keskelle. Mikäli koko seurakunta ei kulje ristin jäljessä, se nousee seisomaan osoittaakseen olevansa mukana. Ristin perässä vaeltaminen muistuttaa siitä, että seuraamme Kristusta vaikeallakin tiellä ja olemme matkalla kohti luvattua maata.

Mieleen tulee myös kuva paimenesta ja laumasta. Ristiinnaulittu ja ylösnoussut Kuningas kulkee edellä ja viimeisenä kulkeva pappi kaitsee sitä laumaa, jonka Kristus on hänelle antanut. Jumalanpalveluksen toimittajat ovat osa seurakuntaa ja saapuvat kuoriin seurakunnan keskeltä.

Kun jumalanpalvelus päättyy, on luontevaa, että seurakunta liittyy kulkueeseen ja poistuu ristisaaton jäljessä. Matka kohti vehreitä laitumia ja Jumalan kansan lepopaikkaa jatkuu. Me, jotka uskoimme, pääsemme perille luvattuun levon maahan (Hepr. 4:3).


Syvemmälle Messuun –sarja päättyy tähän.
Maaria Perälä