Tilannetaju

Tilannetaju on tärkeä asia työssäni. Se on moniulotteinen avu. Jotkut tilanteet edellyttävät, että osaa olla hiljaa, toisinaan taas on osattava puhua tarpeeksi lyhyesti. Vakavassa hetkessä voi olla hyvin tahditonta laskea leikkiä ja leikkisässä tilanteessa voi loukata jos kurtistelee otsaansa. Juhlassa odotetaan tiettyä juhlavuutta, joka ei kuitenkaan mene kankeuden puolelle jne. Useimmiten selviän varsin kohtuullisesti eri tilanteiden aiheuttamista haasteista.  

Tällä viikolla olen joutunut huomaamaan itsekritiikin paikkoja. Itsesensuuri ei ole ollut parhaimmillaan joka tilanteessa. Olen miettinyt, että olisi saanut jäädä se ja se möläytys sanomatta tai olisin voinut jättää omat asiani kertomatta. Itseään täytyy kuitenkin yrittää armahtaa, sillä kukaan ei ole kone ja virheitä sattuu. Työviikkoon sisältyi sentään 19 erilaista tapahtumaa ja samalla olin huolten kuormittama. Mutta parempi kai se on vaikka mokata kuin täyttää kalenterinsa näennäistöillä. Tekevälle sattuu. Niinpä nyt vapaapäivien alkaessa söin lohdutuksekseni neljä omenaviineriä. 

Osaisinko armahtaa paitsi itseäni myös heitä, joilta on joskus puuttunut tilannetaju suhteessa minuun? Kannan joitakin haavoja ja toisinaan palaan siihen, miten huonosti joku on käyttäytynyt. Yllättävän usein ihmisiltä, fiksunkin oloisilta, puuttuu tilannetajua. Joskus siellä on taustalla joku kielteinen tunne, kuten kateus tai pelko, joka johtaa onnistumisen hetkellä moitiskelemaan, että väärin sammutettu. Joskus taas joku, vaikka onkin täynnä myötämieltä, tulee vain asettaneeksi sanansa taitamattomasti. 

En ole niitä ihmisiä, joiden mielestä kaikki on suhteellista. Mutta olen sitä mieltä, että kukaan kuolevainen ei ole 100-prosenttisesti oikeassa eikä osaa aina käyttäytyä. Siksi en saa vaatia itseltäni enkä toisilta liikaa, vaan täytyisi opetella tyytymään keskeneräiseen ja joskus myös keskivertoa huonompaan.